perjantai 23. toukokuuta 2014

Kebnekaise 7/2006, part 2/3

Tätä painamalla pääset trilogian ykkösosaan!

No niin, taidettiin jäädä siihen kun Kebnekaise base camp oli pystyssä. Kohteliaasti se pakollinen pari sataa metriä tunturihotellista ylämäkeen, kivan pikkuisen puron rannalle ja Fjällräven Akka 3 pystyyn. On muuten niitä harvoja telttoja mihinkä mahtuu edes pieniä miehiä lupauksen verran. Muutenkin oli hyvän oloinen laitos. Pakollinen mainospuhe. Ja sitten otettiin iltaeväät, pari kirkasta ja aikaisin nukkumaan. Herätyskello asetettiin pirisemään kuudeksi.
 
Jostain välistä se polku luikertaa huipulle...
Aamutoimet hoidettiin äkkiä ja sitten vähän pelattiin entten-tentteniä että mitä valloitusreppuihin pitäisi laittaa. Itse pakkailin varakengät, villapaidan, pitkät kalsongit, rusinoita paketin sekä jonkun einespökäleen lounasta varten. Ja vettä tietysti. Niin ja Jallupullo, herranen aika! Jo aamulla oli laaksossa saatanallisen kuuma, mutta +2000m korkeudessa nuo kamat ehkä kelpaavat. Sitten lähdettiinkin jo marssimaan Karvan johdossa, ja vedettiin heti aivan kuralle ja parin kilsan kunniakierros laaksossa. Oikealle uralle kuitenkin päästiin mutta voimia se söi. Eka kunnon nousu alkoi jyrkänteen reunalla menevää polkua ja metrejä kerättiin nopeasti. Vasemmalle muodostui jokikanjoni, jonne vallan varomattomaksi heittäytyvä vaeltaja voisi tipahtaa. Esimerkiksi sellainen aivan rättiväsynyt Kebnen huipulta palaileva tallukas joka kompuroi tai astuu laakerikiville...
 
Kartturi on pienen pörräyksen jälkeen saanut vainun Kattilalaaksosta. Nyt alkaa eka nousu!
Nousua tuolta kaukana näkyvältä joelta asti, kiitos Karvan. Tässä tapauksessa hiki ei säästä verta, vaan kuluttaa sitä kun Karva mukiloidaan illalla :)
Paljon vouhkattu Kattilalaakso oli komea, todella komea. Komeampi kuin luulisit tai osaisit odottaa. Jo sen takia kannattaa tulla. Parhaatkin kuvat on vain säälittäviä yrityksiä tallentaa tämä mahtavuus. Capische? Happea vetäessä alkoi kuitenkin iskeä pieni epäilys kun katseli seuraavaa nousua. Luminen kouru, jonka vieressä vähän kiveä helvekon jyrkässä mäessä. Koppelo oli jo ekassa nousussa napsutellut hampaitaan ja sanonut että ei hurjempaa kiitos. Mutta nyt sitä hurjaa oli todella tarjolla. Reissun isän/suunnittelijan/luojan pääparka alkoi ottaa tasaisen varmasti ylikierroksia, mikä ei ole oikein hyvä juttu tässä maastossa. Annoin Koppelolle rusinoita ja siitähän se pääkin parani kun verensokerit nousi. Loppukaneetiksi vielä legendaksi muodostunut "PANEE PANEE" -karjahdus ja läimäys selkään niin Pälkäneen Pelimies on taas valmis toimintaan.
 
Meikä ottaa vähän happeeta. Seuraava etappi aivan kuvan vasen laita, lumiuran vieressä.
Taidan venyttää Kebne-tarinan kolmeen osaan - ja tässähän on hyvä pätkäistä kun on pikku jännä päällä tuon seuraavan nousun kanssa...
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti