keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Kuhaa kuhattomasta järvestä

Jättimäinen järvenselkä tyyntyy illansuussa ja peilaa matalalle ehtinyttä aurinkoa. Viimeiset purjehtijat lähestyvät Naistenlahtea Siilinkarin takaa etsien yöpaikkaa. Kekkosentieltä kuuluu autojen taukoamaton surina, onhan viikonloppu alkamassa ja kyläralli näkyy selvästi rantatieltä järvelle. Vähitellen kuhanuistelijatkin pääsevät järvenselälle Bustereillaan, viritellen tusinan vapoja pystyyn ja ja järjestyen lopulta orjalliseen vetoreittiinsä peräkkäin. Kuin saksalaiset yöpommittajat matkalla Lontooseen, antennit ojossa ja hevosvoimat mylvien.
Onneksi on vaihtoehto. Aina - ja meille kaikille.

Yksin ei voi muodostaa kuhanuistelijain jonoa...
... eikä tämä mylvi kuten Junkkersin tähtimoottori...
... mutta rahaa saa palamaan: tässä testissä maailman kallein vapateline. Toistaiseksi parhaimmaksi havaittu malli.
Kekkosentien böönat oottelee viikonloppurientoja.
Nässyllä kuhankalastajain aloitussignaali, kotopuolessa kielii enemmän hirsisaunasta ja kylmästä kaljasta. Kalat on jo saatu - tai jääneet saamatta.
Kotioppäin, mukavasti meni tämäkin ilta näkemättä muita veneitä.
Ikävämmät velvollisuudet vielä ennen saunaa. Huomaa juntti uistin - kuinka paljon sitä saiskaan kuhia jos olis muitakin vaappuja mukana kuin Rapalan Magnum sormenpaksuisilla haukikoukuilla? Tai järvi jossa on kuhaa?

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Helvetinjärvi-Riuttaskorpi-Seitseminen. 64 km 48h.

Meitä on moneen junaan. Römpsä-poika päätti, ettei lähde kuluvana kesänä Lappiin juoksukalaan. Pallo-poika puolestaan osti jonkun kuunarin Nässylle ja oli sitten tunnollisesti puunaamassa kansia kun emäntä pyöritteli ruoria.

Pojat tuumivat, että lyhyt, mutta saakelin kova marssi etelässä voisi olla poikaa. Tottahan se on, että matkalla Pohjoiseen perse puutuu, eikä tuntureilla juosta, niitä katsellaan. Tein siis seuraavan plänin, joka yksimielisesti hyväksyttiin (Pallolle ei pläniä näytetty):

Helvetinjärven läpi ja metsien kautta Riuttaskorven virkistysmetsään ja edelleen metsien kautta Seitsemiseen ja sen läpi ja lopulta Paronin taivalta Parkanoon ja sieltä hieman jatkean mökille kohti Laviaa. Ei taidettu edes matkaa mitata, mutta varmaan siellä 120 kilsan tuntumassa. Ja marssiin oli varattu aikaa 54 tuntia, jonka jälkeen olisi VÄLITTÖMÄSTI SAUNA PÄÄLLÄ JA KUKKO HUULES!

Lähtökohtaisesti tilanne oli vähintäänkin jännittävä - 2 viikkoa ennen reissua meikäiselle tuli aika ilkeitä ylipronaatio-kipuja jalkapöytiin. Olin hiljaa ja reenasin. Viikko ennen reissua kävelykyky alkoi heiketä. Olin hiljaa ja hain FootBalance -pohjalliset. Ei ollut mun juttu. Mitä helvettiä sitä nyt keksisi? Neljä päivää ennen lähtöä kävelykyky lähti käytännössä täysin. Nyt kerroin pojille meidän pienoisesta ongelmasta. Sen jälkeen otin kuurin including (1) Sauna, (2) Voltaren Forte, (3) Viina. Se tepsi ja pystyin sentäs kävelemään, vaikka ilkeätä tekikin. Viimeinen temppu oli ostaa uudet lenkkarit ja ajaa ne sisään reissulla rikkinäisillä jaloilla. Kyllä, juuri näin.

Muksu herätti kolmelta yöllä. Päätin lähteä ajelemaan Parkanoa kohti, missä oli tarkoitus treffata. Nukkua sitten vaikka makuupussissa jossain tienposkessa. Nukuin itseasiassa Iittalan Shellillä sekä Parkanon treffimestan pihassa. Römpsä ja Pallo saapuivat ajallaan, heitimme rojut mökkiin ja lähdettiin kepapille ja siitä Helvetinjärven Kankimäelle. Startti tapahtui kello 12:00.

Gentlemen, start your engines...
Eka etappi Helvetinkolu. Sitä ennen ei päräyttäviä maisemia, mutta erittäin päräyttäviä jalkakipuja kyllä. Pitäisikö lähteä autolle ja toimia "tukiautona", rahdaten kaljaa ja makkaraa yöpaikalle. Ei sentäs, jalat tuntuu vetreytyvän pikkuhiljaa.

Pit stop @ Kolu & Iso-Helvetinjärvi. Boogie ei ihan vielä päällä, kuten Koppelo sanoisi.
Sitten portaita. Ylös - alas. Useampi kilometri. Boogie ei ihan vielä päällä.
Trippimittarissa 12 kilsaa ja sijainti Haukkajoen kämppä Helvetinjärven puiston rajalla. Kello viiden pintaan, paskaa tahtia on pidetty. Mutta jalat ovat nyt saavuttanet the boogien. Ehkä hyvä näin. Otamme pikavuoron Pirkantaivalta etelään, 8 km seuraavalle laavulle. Polku on paikoin häilyväinen ja hirvikärpäsiä on h-e-l-v-e-t-i-s-t-i. Pallolla on kamferitippoja, joita poika sivelee kuin hienointa parfyymiä, ajaa kuulemma intruderit pois. Seuraavalla tauolla Pallo polttaa kamferitipat. Grammanviilausta.

Haukkajoen silta ja 20 km takana. Boogie rakoilee, mutta laipiot eivät murru.
Vedetään nopeasti manat täyteen (Reiter+suklaata+sumppia) - ja jatketaan kuutisen kilsaa kohti Pyydysjärven laavua, joka saavutetaankin päivännäöllä kello 21:00. Takana 26 km kävelyä kylmiltään rinkka selässä. Yöpaikana vähintäänkin mystisen oloinen Pyydysjärvi. Suosittelen poikkeamaan, fiilis enemmän "keskellä-ei-mitään" kuin monessa Lapin kohteessa. Pimeä heittää peittonsa päälle, pidetään tulia, syödään hyvin, juodaan useampi koknakki.

Oho, mun jalat ei ole enää kipeet..?!

Yöllä kuuluu kaikenlaista. Isomman rytinää metsästä (ei saakeli taas karhujuttuja, eihän), pienemmän nirskutusta puuliiteristä ja lopulta uskomaton joutsenten kakofonia kello 4. Aivan HIRVEÄ meteli, jos olisi ase ollut, niin ei olisi sakot paljoa painaneet.

Aamu valkenee, kuten yleensä on tapana. Aamiaisen yhteydessä vähän tutkitaan kropan signaaleja, mutta kipuja ei tunnu olevan kenelläkään. Ei edes minun rakkailla jaloillani. Rötväillään Pyydysjärvellä kello 11:00 asti, mikäpä kiire meillä olisi eikä täälläkään todennäköisesti tule enää tässä elämässä poikettua. Se on tavallaan surullinen ajatus, vaikkei täällä mitään erikoista olekaan. Vai onko? Maahisia? Virvapiruja? Joka tapauksessa elämä on lyhyt ja kaikki katoavaista. Ja sitten saatana töppöstä toisen eteen.

Mieltäylentävää maastoa - mutta helppokulkuista!
Riuttaskyrv...
Aloitan kasteisen nurmen polkemisen Nokian Finntrimmeillä, jotka ovat oivat menopelit kunnon muotopohjallisilla. Niillä mennään melkoista haipakkaa Riuttaskorven virkistysmetsään asti, 11 kilometrin verran. Ruokailu Kuttulammen katoksella tuttuun tapaan: Reiter-suklaa-pihisevät sumpit. Ja siitä taas tappavaa tahtia 6 km Rysäslammen laavulle ja edelleen kohti Seitsemistä. Tauoilla alkaa tulemaan tavaksi riisua vaatteet ja valella Ratiopharmin kylmägeeliä koko ruhoon. Siihen päälle pieni varovainen venyttely ja jalka sekä torso taipuu.

Siellä jossakin... sankarimme metsissä...
Ja tätä hupia riittää. Jopa niin että oli välissä pakko kiertää soratietä vaihtelun vuoksi.
Kaukovaellusparturi matkalla... ja päästä kuuluu brii!
Seitsemisen Liesijärvi saavutettiin klo 18. Koko päivän oli ollut raivoisa kävelyboogie, mutta olo oli ihan hyvä. Siispä tongimme Römpsän repusta elektrolyytit ja muut voimajauheet ja... sitten taas eespäin käy taistomme tää.

Seitsemisen mafia.
Liesijärvi keimailee kulkijoille.
Ei täs mitää... vielä!
Paitsi että varttin makailu Liesijärvellä ehti jumittamaan kaikki jalkalihakset. Totaalisesti, ei siis taivu, ei mihinkään. 26 + 27 km = 53 kilsaa 30 tunnissa, siinäkö kaikki. Ei voi olla. Töpöttelen menemään ja joku lihas alkaa taipumaan. Polvet ovat kuitenkin täysjäkissä ja kävely on sellaista hyppelyä. Tulee mieleen edellinen Pirkanmarssi.Siitä huolimatta otetaan vielä 8 km tauluun ja lyödään leiri pystyyn Ison Kivijärven nuotiomestalle. Perusohjelma, eli nuotiota, ruokaa, juomaa.

Khyl nyt taas kelpaa (kun on vaseliinii ja talkkii)...
Tiedoksenne: Iso Kivijärvi on melko heikko nuotiopaikka. Tuskinpa siihen kukaan entisaikojen tukkijätkä olisi makuulle mennyt. Edessä järvi, kaikkialla ympärillä heti märkä suo. Voi sitä usvan ja kosteuden määrää. Teltassa suorastaan satoi kondessivettä.

Aamusesta tunnusteltiin ruhoa entistä herkemmin. Hmm, polvilukosta ei jälkeäkään, paikat vetreät, pissa tulee kun antaa sen tulla... Ehkä tästä selvitäänkin hengissä? Siispä, Seitsemisen luontotalolle. Sinne päästäänkin tasan kello 12:00 - eli tasan 2 vuorokautta ja 64 kilsaa. Kulta-Miken pelinumero. Mentaalinen voitto on saavutettu, tavoitteet täytetty, miehisyys taattu ja... busseja ei kulje Parkanoon - VOI V*TTU!

Äärimmäiset sankarit saapuvat. Kansa kumartaa ja lapset katsovat ihaillen. Mutta mistään ei löydy kylmää kaljaa...

Jumalauta. Ei kaljaa - ei bussia. Sitten kävellään. Hortoillaan Länsi-Aureen "keskustaan", josta bongaamme AURETAR (vai arjatar) -nimisen putiikin. Siellä myydään... K-A-L-J-A-A!!! Mutta terassilla ei saa juoda. Mikä terassi sellainen on? Mennään siis tien poskeen kaljalle.

SONDOLS - VOHVO JO POHMOO OLOT!
Voi pojat se maistui makoisalta. Niin makoisalta että päätettiin jatkaa eikä tilata taksia. Ei sentäs Paronin taivalta, vaan ihan autotien reunaa. Välissä myös hölkättiin.

On ne pimeitä, voi helvetti.
Ja kun Parkanon kyltti vihdoin saavutettiin, oli aika tilata taxi. Se tuli nopeasti ja kuski oli kalamiehiä, Lapissakin pörrännyt. Terveisiä vaan.

Käskettiin taxin jättää meidät 500m päähän mökistä että saataisiin kävellä perille. Jos vaikka joku näkis. Mökillä tehtiin niitä asioita mitä mökillä yleensä tehdään. Paitsi Pallo, joka putosi heti saunan jälkeen. Ei pojat, ei se suo elätä vielä vuosiin, eikä purjehdus karaise :)

Ihan helvetin hieno reissu! Onneksi näitä on helppo tehdä tulevaisuudessakin.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Trois Pignons 8/2013 - resistanssikukkuloilla

Bloggerin ääripaska videojuttu blurrasi videot ihan kuralle, mikä aiheutti minulle suuren, mutta vakavan depression. Menetin kirjoitushaluni pitkäksi aikaa. Mutta sitten eräänä aamuna heräsin ja päätin käydä vastaiskuun. Kaikki blogini kolme videopätkää ovat nyt Youtubessa parempilaatuisina ja linkit löytyvät asianomaisista jutuista. Tunnen oloni puhdistuneeksi ja voin taas kirjoittaa.

Myös vaimo oli huomannut ahdinkoni ja toi minulle äsken Viru Valgeeta appelsiinimehulla. Noniin, aloitetaanpa sitten *köh köh*.

Kävin joskus metsässä, alla kuvat.






Muistomerkki metsän keskimmäisellä kukkulalla. Korkeutta kymmenisen metriä. Pysäyttävä kokemus.



Sen pituinen se.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

France roadtrippin' 8/2013

Kesän lappisetin jälkeen oli pari päivää pyykinpesuvapaata, jonka jälkeen ystävämme Norwegian kuskasi minut Ranskaan. Istumanaapureina oli kaksi podattua jannua, jotka olivat myös päättäneet lähteä rakkauden pääkaupunkiin kahdestaan... Vaikka ne tytöistä puhuikin aina silloin tällöin, oli pakko pyytää %-lääkettä lentoemolta.

Vaimo venttailee jo kärsimättömästi meikäläistä.
Yllättäen muksu, anoppi ja jopa oma emäntäkin muisti/tunnisti vielä meikäläisen. Pari päivää rentoilua, jonka jälkeen oli ohjelmassa odotettu roadtrip Etelä-Ranskaan. Mutta sitten huomattiin, että eka kohde (Lourdes @ Pyreneet) oli vielä aivan paskana kesäkuun tulvista. Tarkoitus oli laittaa Luka rinkkaan ja tehdä päiväreissuja vuoristoon, mutta se ei oikein toiminut kun hotellit korjailivat vasta vesivahinkoja. Mietittiin, että olisko Pyreneille muuta majoitusta, mutta sitten Luka sai vauvarokon reippaalla 40 asteen kuumeella ja Pyreneiden yli vedettiin viiva. Parin päivän myöhästymisen jälkeen ajeltiin kuitenkin Toulouseen Elean luokse.

A20 (ja Citroën C4) meitä kuljettaa halki maaseudun.
Toulousessa eksyttiin oikein kunnolla keskustaan. Mutta selvisimme. Elean residenssissä syötiin ja juotiin parit Heinekenit. Aamusta tuntui vähän hassulta, mutta lähdettiin silti kiertämään Toulousea Elean opastuksessa. Puolen päivän aikaan syötiin mukavassa pikku ravintolassa lounas ja sitten alkoi tuntumaan vielä hassummalta. Nyt vois olla paree ottaa aikalisä ja käydä Elean residenssissä tarkastamassa vitaalielintoiminnot. Ok, lämpö 38.5 'C. Heineken, kuussatanen burana ja Elean sängyn valloitus päiväunipuuhiin. Kun heräsin, tuntui jo tosi hassulta. Kuumetta 39.5 'C. Moi, olen Jarski 31 vee ja mul on vauvarokko.

Old invalids feat. vauvarokko.
Hourailen läpi illan, kuume hengailee neljässäkympissä. Tytöt uhkailee lääkärillä. Muutamien tuntien jälkeen alan olemaan kypsä ja lääkäri tuleekin visiitille. Ei puhele englantia, mutta tuumaa kuulemma että korvatulehdus ja antaa antibiootteja. Ne tepsivätkin ja pääsemme parin päivän päästä jatkamaan roadtrippiä. Elea oli ollut kympin emäntä. Lämmin kiitos.

Kohde 2 eli pari yötä Carcassonnessa oli kuitenkin totaalisesti missattu. Mutta kohde 3 olikin vanha tuttu Lozere & Georges du Tarn - suurin ja kaunein, linnamajoituksella eli Carcassonne unholaan jää. Matkalla käytiin tarkastamassa le Viaduc de Millau, jota väittävät maailman korkeimmaksi sillaksi (343m). Pituutta löytyi vaatimattomat 2,5 kilsaa ja vauhtia saapi olla 110 km/h (ennen oli 130 km/h, mutta tuli ongelmia kun turistit hidasteli). Alla äärimäistä video footagea tositoimissa!


Nyt kun osaan jo käyttää hieman Elokuvatyökalua, niin heitetäänpä myöhäisillan jännityspätkä Lozerista.


Ja sitten päästiin linnamajoitukseen. Setti oli ranskalaisella mittapuulla noin 3x kalliimpaa kuin normaali hotellimeininki, mutta jos nyt hääpäiväksi jotain muutakin kuin märkää telttaa ja torakoita. Sen verran kuitenkin päätin ottaa rahoista irti, että juoksutin palvelijoita uima-altaan ja jääkaapin väliä koko lomailun ajan. Iltojen pimennyttyä aika kului loputtomassa illallisessa. Myöhemmin, kun kabinetissa korkattiin Chateau de Laubade Armagnac vuodelta 1971, oli aika mennä nukkumaan.

Chateau de la Gaze, isäntäsi on saapunut!
Tiluksia tarkkaillen...
Lukan kanssa tsekkaamassa Tarn, vähemmän oli vettä kuin aikaisemmilla reissuilla.

Pidettiin tarjoilija kiireisenä.
Täytyy myöntää, että linna oli melko pro ja siellä lepäili mieluusti muutamia päiviä. Vain yksi hermostuksen aihe löytyi - ranskalainen aamiainen. On hilloa ja sokerimuffinsia ja mehua ja päläpälä, mutta missä pekoni? Korjasin tilanteen antamalla kokille mahtikäskyn hommata meikäläiselle pekonia huoneeseen klo 8:30. Ja mitä teki kokki, paistoi KAKSI MUNAA JA PIENEN PEKONIN?! Päälle heitti vielä jonkun risun...

Ei näin, Michelinin tähdet lähti just ny!
Määki haluun pekonii!!!
Vallihaudassa kasvatettiin "taimenia" (Truite arc-en-ciel = kirjolohi).
Joskus loppuu vaan rahat, ja tässä hotellissa se päivä tuli vähän nopeammin kuin yleensä reissulla. Läksimme siis Mendeen treffaan ystäväperheitä. Vietiin viskiä lahjaksi ja testattiin niillä Muusikko-Clauden uudet kiviset jääpalat. Metsänvartija-Claude sen sijaan esitteli Lukalle juustoja.

Metsänvartija-Claude ja Luka best friends 4ever! Tai sitten on isänsä poika ja juustot ei maistu...



lauantai 26. lokakuuta 2013

Kasvoimme Manducasta ulos

Manduca on sellainen lapsenkantorätti. Kangasläimäreistä koottu ja muutamalla viillekkeellä varustettu. Ei siis mikään hieno tekninen rinkka tingentangeleineen vaan... ihan lapsenkantorätti. Mutta silti aivan helvetin hyvä tosi pienen muksun kantamiseen "mahanpäällä".

Hankoniemi 3/2013, juuri jäistä vapautuneena. Luka 4kk tarkastamas faijan kalamestoja Manducasta käsin.
Kesällä Manduca oli ollut pitkälti käyttämättä, mutta viikko takaperin alettiin taas sovittelemaan sitä päälle. Eihän se 10kg muksun kanssa enää tämmösen raamikkaan karjun päälle mennyt. Rintaremmi oli niskassa ja kaikki muutenkin ihan päin prinkkalaa. Ei auttanut kova säätö.

MYYKÄÄ JOKU MULLE DEUTER KID COMFORT II!

Lahokallio 10/2013, Manduca ja Luka-mörssäri Katin sylissä, kun faijaan ei saanut enää köytettyä.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Ruonekjåkka 7/2013

Tilanne oli eskaloitunut siihen pisteeseen, että kalja ja diisseli oli lopussa. Arjeplogin metropolista löytyi onneksi vielä iltasesta palveluliike, josta saimme molemmat himomme tyydytettyä. Matka pohjoiseen jatkui 95-tietä ja yöaurinko paistoi. Auto jätettiin Stuorsavonin sillan pohjoispuolelle, jota seurasi hyvin nopea rinkkojen pakkaus, syystä että (1) kylmä, (2) väsy. Veljekset Suur-Säkki ja Parta-Antti tietysti latasivat taas rinkkoihin kaljaa ja paistinpannua. Onneksi sentään vähän kevyempään päästiin kuin Arvesjåkalla - kävelyä meinaan oli huomattavasti enemmän, mutta en sitä vielä veljeksille paljastanut :)

Kylmää keliä parkkiksella. Töppöset kohti Ruonekjåkkaa.
Tää uusi mesta oli ihan erilaista maastoa kuin Arvesjåkan synkät kuusikot. Täällä oli yli tonnisia tuntureita, ikilunta, vaivaiskoivikkoa, avotunturia, vesiputouksia etc. Vaikken tietänyt paikasta paskan vertaa etukäteen, olin varma että täällä olisi myös paljon taimenia, mutta ei varmasti yhtäkään karhua. Hyvillä fiiliksillä löimme siis leirin pystyyn kosken reunassa törrötävälle harjulle. Maaginen mesta.

*Lisää tähän pakollinen hehkutus telttapaikan mahtavuudesta*
Seuraava aamu oli aurinkoinen ja lämpötilakin alkoi nousta mukavasti. Koskessa oli mainioita laakeita kiviä, joiden päällä pystyi ottamaan arskaa ja peseytymään. Rooman kylpylät ei oo mitää. Stuorsavonin on. Piste. Lopulta virvelit esiin ja fiskaamaan.

Lääniä ja tiluksia, ikuistanut Antti.
Suur-Säkki niskalla ja perus kolmikymppinen taimena.
Parta-Antti ja mesta missä pääsi isompi iivari karkuun.
Pientä oli Stuorsavonin taimenkin, tosin nyt seassa oli jo 30 cm kalaakin. Pääsipä Parta-Antti mittelöön ihan isommankin kanssa. Itse meuhkasin kosken loppuliukurissa, joka oli mielenkiintoinen kahlata. Jotta pystyi heittämään syvään ja pesukonemaiseen keskiuomaan, piti kahlata 100 metriä reiden syvyisessä enemmän tai vähemmän virtaavassa kivikossa. Kauan se kesti ja saalismielessä palkinto olisi voinut olla parempikin. Mutta maisemat oli kohillaan, ja koski oli komea ja voimakas. Sittenpä huomasin, etten päässyt tuloreittiäni takaisin rantaan ja homma meni hyppimisen ja uimisen risteytykseksi.

Iltapäivästä pistettiin jälleen marssiksi ja edettiin pikavauhtia Ruonekkartjen vesiputoukselle. Pauhu kuului jo kauas sykähdyttäen, mutta samalla saimme muuta mietittävää. Rehevämmässä maastossa näkyi jonkun ison öhkiäisen menoreitit ja hetken päästä sangollinen kuraa, eli paskaa. Karhu tunturissa. Nyt vielä putous piti sellaista melua ettei nallebjörn edes mitenkään voisi kuulla meitä ja tuuli hönki selän takaa.

Pienen alkujännityksen laannuttua pääsime Ruonekkartjelle. Voi helvetti se oli iso. Kuin kymmenen Kiutaköngästä peräkkäin. Ja isompikin.

Ruonekkartjen viimeinen rypisteys ennen Stuorsavonia, Parta-Antin kuvaamana.
C'mon mitä brassailua, virtaa hiljempaa!
Korvat lukossa ja iki-kalliokin jalkojen alla täräjää veden voimasta. Olen pieni.
Suur-Säkki on vielä pienempi. Tästä järvelle on käytännössä vapaapudotusta.
Ja sit kun mää luulin ettei enää voi vaan mitenkään jatkua, niin tulee vielä pari puun korkuista moukkua. Vallatkaa Ruotsi ja painakaa tämä 200€ seteliin!
Korvat soiden ja sydän pamppaillen noustiin Ruonekjåkan vartta ylöspäin, telttapaikkaa etsien. Kalaahan tällaisista pesukoneista ei saa, mutta pakko jossain vaiheessa on tämänkin kosken rauhoittua. Periaatteessa kilometrin verran oli joki pelkkää valkoista vaahtoa, mutta sitten löydettiin pieni suvanto snadilla vesiputouksella, johonka saatiin myös teltat. Pienen hengailun jälkeen lähdettiin kalahommiin.

Intte pimpelfiske...
... gävla Finne...
Saatiin paljonkin taimenia, mutta ne eivät olleet enää ensimmäisenä mielessä. Leiristä alavirtaan 200m oli meinaan aivan tuore karhunpaska ja sama matka ylävirtaan aktiivikäytössä oleva juomapaikka. Pohjamudissa oli kunnioitettavat käpälänjäljet. Kun tarkemmin katseli, karhunjälkiä oli oikeastaan koko helvetin lähialue tupaten täynnä. Olimme keskellä karhun pääkallopaikkaa! Kammo!

Alkuillasta röhnötettiin leirissä Parta-Antin kanssa, mutta Suur-Säkki lähti taimenhimoissaan vielä joelle. Varttin päästä tuli puolijuoksua takaisin ja sanoi että karhu oli parin tunnin aikana paskonut lisää ympäri leiritienoota, jopa meidän ja joen väliin oli tullut uusi kasa! Olime todella tapahtumien ytimessä! Kammo!

Tehtiin tulet ja juotiin voimajuomaa. Metsästä kuului aina välissä rytinää ja lintujen paniikkikailotusta. Joku iso siellä nyt mellastaa taas. Suur-Säkki oli kalpea. Mulla oli jännäkakka. Parta-Anttia ei napannut. Siinä vaiheessa kun joen ja telttakylän välisestä risukosta alkoi kuulua rytinää todella lähellä, piti oikeasti alkaa toimimaan. Joku muu olisi ehkä siirtänyt leiriä, mutta me siirrettiin karhua!

Tässä on syntymässä kaikkien aikojen suurin ja savuisin karhunkarkoitin.
Köh köh... täällä ei elukat silmille hypi... happi loppuu vaeltajaltakin...
Super-Savustin toimi komeasti ja peitti koko jokilaakson sankkaan kitkerään usvaan. Karhuhavainnotkin loppuivat kuin seinään. Mutta helikopterit alkoivat pörräämään alueella. Etsivätkö ne savun alkuperää sakkolappu ja lentokulukorvaus kädessään? Kammo!

Juotuamme 0.9L kahden tähden jallua, 0.3L Appleton Estate 12YO:ta sekä kaikki kaksi kaljaa, päätimme että sekä karhu että helikopterit haistakoon v*tun. After all tämä ei ollut mitään suojelualuetta, eläviä puita ei ollut kaadettu ja se joka kuuseen kurkottaa niin se mäen alla. Parempi virsta väärään kuin virtsa virsuun. Ja niin pois päin.

Yöllä oli hyvin kylmää ja kosteus mönki luihin ja ytimiin. Aamu kuitenkin valkeni kauniina ja lämpömittari pomppasi puolilta päivin hellelukemiin. Peseydyttiin meidän omassa kylpypaljussa, putous oli hierova suihku. Manat täyteen ottamalla aurinkoa kivillä.

Puhtaus on puoliruokaa tunturissakin... mutta valkoiset bokserit menee jo liian pitkälle?
Ja sitten taas mentiin rinkat selässä ylävirtaan. Mestat säilyivät upeina, en ole koskaan nähnyt näin hienoa jokea. Kalasteltiin paljon ja aika usein karhustakin saatiin viitteitä. Se tuntui hengailevan hyvin lähellä meitä, sillä kaikki jäljet olivat aivan tuoreita. Hieman kuumotti ajatus siitä, että karhu menee meitä vältellessään aina vain ylemmäs tunturiin jokiuomaa pitkin ja me menemme perässä. Jo nyt jokiuoman vehreä resukko oli puristunut 500 metriä kapeaksi kaistaleeksi ennen avotunturia, joten karhun olisi paha uskaltautua ohitsemme alavirtaan. Kartan perusteella jokiuoma muuttuisi kokonaan avotunturiksi noin 5 km päästä, eli silloin alkaisi todella tilanne eskaloitua. Mutta me olimme päättäneet nauttia kalastuksesta ja vetää karhulta umpiot tummaksi jos rupeisi ryttyileen.

Kalastusta putouksen nokalta. Putouksen alla mittaamattomia syvyyksiä ja loputtomasti (pieniä) taimenia.
Yöpaikka löytyi taas kerran upeasta paikasta. Oli edelleen todella kuuma, mutta Spitfiressä kelpasi nukkua iltapäikkärit ilman saderättiä. Veljesten teltassa sellainen setuppi ei onnistunut, joten he joutuivat kalastamaan. Saatiinpahan kalaa pöytään.

Huh hellettä. Teltan takanupin kohdalta lähti muuten suora pudotus jokeen, mainio paikka onkia suoraan teltasta :)
Suur-Säkin "tää on rutiinia" saalispönö.

Parta-Antin "cool" saalispönö.
Tähdet laskee mutta meno kovenee.
Iltasella nähtiin hurjaa taimenten tuikkimista. Kävin vähän niitä perhostelemassa, mutta laihoin tuloksin. Pitäs reenata pitkää heittoa... Sitten nousi usva ja kalahommat oli taputeltu tältä päivältä.

Jälleen yksi aurinkoinen aamu ja hellepäivä. Sikäli erilainen, että nyt velimiehet tuumasivat kävelyn alkavan piisaamaan. Minä näytin karttaa ja sanoin, että ollaan kauimmaisessa pisteessä autolta. Ei voi kun kävellä eteenpäin, että pääsee kotiinpäin. Ei poikia tämä lopulta harmittanut, sillä kalameiningit kävivät jatkuvasti kuumemmiksi. Suur-Säkki kuitenkin tuumasi minun olevan "Jenkatappi" - kiitän ja lisään tämän alati kasvavaan lempinimikokoelmaani!

Karhu muuten oli oletettavasti yöllä ohittanut leirimme ja painunut takaisin alavirtaan. Tuoreita jälkiä ei enää näkynyt. Hurraa! Tänään nähtiin myös ensimmäisiä ihmisiä. Ensin puoliltapäivin kaksi tyttöä, jotka etsivät polkua Ruonnekkartjen putouksille. Neuvoimme polun, kerroimme etäisyyden ja varoitimme innokkaasta karhusta. Tyttöjä alkoi selvästi vähän kuumottamaan. Myöhemmin päivällä kohtasimme vielä muutamia seurueita ja vaihdoimme asiaa kalapaikoista. Velimiehet arvattiin suomalaisiksi, mutta meikäläistä leivottiin hollantilaiseksi. Kammo!

Leiri pistettiin pystyyn tällä kertaa hulppeaan niemenkärkeen, joka samalla erotti kaksi järvilaajentumaa koskeksi. Kosken jälkeisessä nivassa möyrästi isompi taimen ja Parta-Anttihan sen nappasi iltaruuaksi. Illalla selvisi myös, että Suur-Säkki on erikoistunut puisten penisten veistelyyn. Minäkin päätin kokeilla ja tulihan siitä ihan hieno. Samaten selvisi, että reissun vakiolauseeksi muodostui jopa rasittavalla toistolla lausahdus "Intte pimpelfiske... gävla Finne...". Sitä vaan piti hokea joka väliin, ja erittäin tuohtuneella äänensävyllä.

Ruokahuolto pelaa.
Taimenta pannulla pekonirasvassa...
... ja halsterissa kera leirimaskotin!
Seuraava päivä ei yllätyksiä tuonut kelin suhteen - aurinkoista ja helteistä. Kalastuksen osuus alkoi vähentyä, mutta maisemat vain komistuivat kun yli tonnisia tuntureita alkoi näkyä jo ihan vierestä. Ihasteltiin ja nautittiin keventyneistä rinkoista, kävellen Guijaurestuganille. Päiväpesua, chillailua ja sitten jo jatkettiinkin. Vaan yksi asia mietitytti kovasti: mikä oli se pyöreä juttu Fierraksen lumisessa rinteessä?

Uhvon laskeutumispaikka Fierraksen rinteessä!?
Guijaure by Parta-Antti.
Yöksi jäätiin Guoletisjaurelle, joka oli luontoäidin syvä arpi keskellä kallioista ylänköä. Tehtiin kaikenmoisia upotustestejä virvelillä ja tultiin siihen tulokseen, että on se syvä, helvetin syvä. Lusikan kun heitti niin pohjaa ei tahtonut löytyä. Odoteltiin helteessä iltaa ja rautujen aktivoitumista, mutta tuuli nousi ja tuikkiminen loppui kuin seinään.

Kuumaa menoa @ Guoletisjaure.
Guoletisjaure by night.
Seuraavana päivänä piti vielä tutkia erinäisiä rautujärviä ylängöltä ja yöpyä jossain sopivassa paikassa. Tilanne oli kuitenkin se, että kaljaa teki niin armottomasti mieli, että Suur-Säkillä kävi pikku vahinko, joka esti enemmät yöpymiset.

Älkää jättäkö makuualustaa ja kompassin suurennuslasia aurinkoon. Voi käydä huonosti. Palo sammutettiin 100 litralla vettä.
Parta-Antti, sinivihreiden sävyjen hovitallettaja.
Ei muuta siis kuin töppöstä toisen eteen ja autolle, yritettiin vielä maisemistakin tietysti nauttia. Kyllä se kylmä huurteinen silti vaan sumensi silmät ja melkoista haipakkaa tultiin alas tunturista. Hyvä ettei korvat menneet lukkoon. Autolla tietysti heti eka pshhht-glunk-glunkk-glunk ja sitten uimaan Vuoggatjålmjavrreen tien poskeen. Ihmiset katso, mutta niinhän voittajille aina tuppaa käymään.

Pesun jälkeen ykköset ylle ja Arjeplogiin. Ostettiin runsaasti mellanööliä, joka rehellisesti sanoen on aina virkistävää ja herkullista. Voi niitä jotka eivät tästä osaa nauttia vaan vonkaavat sen puuttuvan voltin parin perään. Mutta voi kun se mellanööli pistää pissattaan, Karva-Antti oli aivan pannu kuumana kun jatkuvasti sai kusettaa poikia ja itse ei voinut juoda.

Iissä oltiin hulppeassa mökissä yötä. Kiitos vaan emännälle, ei turhaan oltu hypetetty sitä vanhaa saunaa. 5/5. Karva-Anttikin sai pullon käteen ja kokkasi samalla jotain tosimieslihaa. Pelimiesten lopetus!

Kartan mukaan tuli kompuroitua 35 km rinkka selässä. Suosittelen tuota reittiä vaikkei kalastus oliskaan se juttu, maisemat on komeat!