perjantai 23. toukokuuta 2014

Kebnekaise 7/2006, part 1/3

Tätä aihetta on kierretty kuin kissa kuumaa puuroa. Kuinka kirjoittaa siitä ekasta kunnon tunturisetistä, mistä jäi pysyvä kutiseva vamma aivolohkoon? Alkuspiikkinä mainittakoon, että vain yksi varuste Kebnekaisen ajoilta on vielä käytössä vaelluspuuhissa - faijan vanha huopahattu.

Tämä tarina sisältää myös lukijalle huomattavia valinnanmahdollisuuksia. Voit lukea Koppelon seikkaperäisen selostuksen tapahtumista joko ennen Jarskin tarinaa, tai sitten sen jälkeen, tai sitten et ollenkaan. Pikavilkaisulla näyttäisi jotain eroavaisuuksia tarinoissa olla, Koppelo hieman viksumpana hoisi raportoinnit 8 vuotta sitten...

Aloitetaan sillä, että Koppelo ja Karva houkuttelivat minua Kebnekaiselle joskus kevättalvella 2006. Kiinnosti kyllä, mutta samaan aikaan oli työhommat vähän lyömässä läpi ja päätin passailla. Kului kuukausia, tuli kesä ja joku torstai-ilta Koppelo soitti ja kysyi kaljalle paikalliseen painiravintolaan. Kuppilassa oli myös Karva. Pojat kertoivat että lähtevät aamusta kohti Kebneä, selittelivät suunnitelmiaan ja... mua alko himottamaan ihan helvetisti. Pojat olivat vähän WOOT? kun siinä yhden kaljan aikana hoisin itselleni tuuraajan töihin ja muutenkin olin lähtökunnossa. Törkeästi valmiiksi katettuun pöytään!

Aamulla siis läksimme Koppelon Renaultilla liikkeelle. Parin ekan tunnin aikana huomasin että (1) Koppelolla on paskaa musaa, (2) Koppelo ajaa liian hitaasti ja (3) Koppelo ajaa jostain syystä Vaasa-Oulu rantatietä eikä nopeampia sisämaan väyliä. Koko pitkän matkan odotin että Karva kuristaa Koppelon. Herätessäni jossain Kiirunan hoodeilla huomasin että näin ei ollut käynyt. Kiirunassa oli kuitenkin festarit ja niitähän piti mennä katsastamaan. Porukka oli pahasti juovuksissa ja kun joku nuorisolössi tuli auton ympärille niin päätettiin poistua pikaisesti Nikkaluoktaan.

Pahamaineinen Kiirunan kaivoskaupunki.
Onks toi ny se Kebne?
Nikkaluoktasta lähdettiin heti aamuyöllä kohti Kebnekaisen basecampia ja vedettiin ekaan rauhalliseen mestaan teltta pystyyn. Jo näiden ekojen kilsojen aikana huomasin, että rinkka painoi aivan helvetisti. Varmaan jotain 500 kg. Syytä en tiedä. Yöpuulle käydessä sattui myös eräs toinen vekkuli juttu, nimittäin juuri kun olin nukahtanut, alkoi kukko laulaa. Pomppasin (kuulemma) istumaan ja huusin "KUKKO TUNTURISSA, MITÄ HELVETTIÄ?!". Mutta se olikin "Rooster.mp3" Koppelon puhelimesta, korvani juuressa soitettuna.

Kamat kantoon!
KUKKO TUNTURISSA, MITÄ HELVETTIÄ?!
Seuraava päivä oli kuuma. Todella kuuma. Kävely oli tuskaisaa. Mutta maisemat hienot, kerrassaan upeat! Saavutettiin se typerä laituri mihin vene tuo typeriä ihmisiä. Haluttiin uimaan, mutta vedessä oli öljyä ja mesta täynnä niitä typeriä ihmisiä. Runnottiin jokea ylävirtaan pajukkoon että saadaan omaa rauhaa - näin oli ajatellut pari muutakin. Syöksyimme pajukosta pienelle rantatöyräälle jossa jo muutamat naikkoset (kauniita, nuoria, urheilullisia skandikaunottaria) hippailivat yläosattomissa (TISSIT BONGATTU!). Me kolme katseltiin suu auki että mitäs... ja vastapuoli tuijotti myös että mitäs... Siirryimme kuitenkin kohteliaasti ja etsimme oman uimapaikkamme.

Tarpomista kuumassa kelissä.
Uinnin jälkeen jatkoimme matkaa basecampiin, maisemat paranivat entisestään. Itse asiassa, alkoi jo vähän jännittämään että mistä sinne Kebnelle oikein mennään kun kaikki näyttää niin jyrkältä. Mutta jääköön se tulevaisuuteen ja tämä päivän epistolaksi.

Kebnen kesytyseväät.


Aloin tässä vielä lopuksi hieman muistella noita kilometrejä. Internetin ihmemaailman mukaan välimatka Nikkaluokta - Fjällstation (= meidän base camp) on 19 km. Olisin veikannut sen 12 kilometriksi. Joko nuorena oli kova kunto tai aika kultaa muistot. Niin tai näin, huomenna sään salliessa huiputus - siitä repostelen parin päivän sisällä...

Tätä painamalla pääset trilogian kakkososaan!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti