maanantai 21. huhtikuuta 2014

Tiedustelupartio harjuksen perässä 8/2011, part 2/2

Jos olet kuutamolla että missä ollaan, niin klikkaa tarinan alkuun TÄSTÄ!

Päiväunet venähtivät luonnollisesti pitkiksi kun yöllä ei oltu nukuttu... mutta saipa taimen muhia kauemmin suolassa ennen kokkailua. Sen verran heikosti oli kuitenkin väkkäräkoivua leiripaikassa että tulet piti tehdä maarisusta ja ison taimenen kypsennys oli hieman haastavaa. Siinä menikin kokkaillessa, syödessä ja lähivesiä kevyesti kalastaessa se ilta.

Tamaani-reissari...
Yö oli todella kylmä ja faijan kanssa purettiin rinkkojen kaikki vaatteet telttaan lämmikkeeksi, varmasti nollassa pyörittiin. Pikkuveli tapansa mukaan veti sikeitä makuupussi auki ilman paitaa kun meille ei riittänyt edes villapaidat. Aamusta lähdettiin kohti uusia mestoja. Maasto heikkeni selvästi, ollen suon ja koivikon sekamelskaa. Eräällä järvellä kalasteltiin lämmin iltapäivä. Harjukset pintoivat kauempana selällä eikä sinne Lottolippa yltänyt, joten melko vähiin jäi soppakalat.

Ei tältä järveltä isoja tällä kertaa...
Matka jatkui kohti virtavesiä. Takaa alkoi myös kuulua se tuttu napina kävelymatkoista, hyttysistä jne... Ei mahda mitään, se on se expeditionin meininki. Joki onneksi saavutettiin nopeasti ja päästiin iltakalaan. Ekalla heitolla tosin tuli "ikävä yllätys".

Poranokka.
Toisaalta, rotevat hauet estävät harjuksien kääpiöitymisen ja siten ovat ihan ok (mutta kohtuus kaikessa). Haukipaikan vierestä löytyikin harjusniva, jossa mukavan kokoista kalaa tuntui pintovan ahkerasti. Ei helpointa pyydettävää, mutta 900 ja 700 grammaset lähtivät jatkojalostukseen leiriin.


Seuraavakin yö oli pirun kylmä - mutta toisaalta pieni tutkimusretki oli käytännössä taputeltu ja marssi alavampiin maisemiin alkoi aamukalastuksen jälkeen. Tulipa taas huomattua, että kun yöllä menee pakkasen tuntumaan, ei aamulla tahi illalla ötökkä lennä eikä kala syö.


torstai 17. huhtikuuta 2014

Tiedustelupartio harjuksen perässä 8/2011, part 1/2

Johdantona illan tarinaan totean, että en ole kovinkaan hyvä lukemaan muiden reissuraportteja ja mehusteluja. Yleensä tulee rullailtua jutut nopeasti läpi, katsottua paikat/reitit/kalansaannit ja jätettyä ne ikuiset fiilistelyt lukematta. Epäilen että ne fiilistelyt onkin kirjoittaja kirjoittanut itseänsä varten (niin esimerkiksi minä teen näissä jutuissa). Mutta muutama suomalainen kirjoittaja/konsortio on saavuttanut sen äärimmäisen tason jolloin jutut tulee luettua tarkkaan kuin aapinen tai jallu:

Paavon Pervåreissut (googlaa).

Tämä tarinani, kuten oikeastaan oma Lapin kalastus-vaelluksenikin on peruja jutusta http://www.harjus.net/tekniikka/joenvalinta.html Suurin himo on löytää jotain kohtuu tuntematonta ja rauhallista, taaten ison saaliin. Aina tähän ei ole mahdollisuutta ja tietty varmuuskin on hyvä olla olemassa. Mutta elokuussa 2011 tehtiin ensimmäinen pisto täysin tuntemattomaan, pitkälti harjusnetin innoittamana. Tosin harmillisen tiukalla aikataululla.

Oltiin liikkeellä isän ja pikkuveljen kanssa. Auto pysäköitiin snadiin parkkiin aamuyön tunteina. Vilpoisassa kelissä pakattiin rinkat ja lähdettiin kohti erämaata. Kilometrin päässä tajusin että rahapussini oli jäänyt auton katolle - pieni lisälenkki siis. Lompuuki nopeasti hanskalokeroon ja takaisin taipaleelle. Tunturit tulivat näkyviin, taivas oli pilvetön ja aurinko paistoi. Voisi luulla että käynnissä on hektinen iltapäivä etelän rantalomakohteessa... mutta onkin täydellisen, suorastaan absurdin hiljaista.

Homman käydessä vähän liiankin hyvin päätimme oikaista suon, joen ja risukon kautta ja säästää muutamia kilometrejä. Nämä ovat juuri niitä juttuja mitkä osoittavat että yö on ajettu eikä nukuttu...

Ei paha!
Veli välisumpilla.
Marssii marssii!
Noh, raskaasta pölhöilystä huolimatta päädyimme tavoiteltuun leiripaikkaan, joka olikin oikein mainio. Teltta pystyyn, pikkuveljelle etuoikeus lompoloon ja 50 cm taimen ylös parin heiton jälkeen. Upea kala ja kova taistelu. Kala suolaan ja kalastajat telttaan unille, tiedustelupartio on aloittanut vahvasti!

Ei paha startti vaikka harria pyydettiinkin!
Pala kauneinta mosaiikkia...
Vaan miten homma jatkuu? Klikkaa ja tiedä!

Mertsaria 12.4.2014

Suur-Säkki halusi nähdä Hangon mestat. Minä, suuri valkoinen saalistaja, toimin oppaana mairittelevalla yhden alamittaisen taimenen kokemuksellani. Foreca myös tarjosi armollisen apunsa kun lupasi aurinkotykitystä pilvettömältä taivaalta.

Foreca: aurinkoa, pilvetöntä. Todellisuus: hernerokkasumu, vesitihku.
No sehän meni hienosti. Lisäksi kova tuuli aiheutti päänvaivaa, sillä mertsarihan keväällä etsii (1) safkaa tahi (2) lämpöä. Lämpöä ei ollut, sillä vesi oli tyrskyttimissä 2'C, eli kylmempää kuin ulommat 4'C vesimassat. Ruokaakaan ei näkynyt rantavedessä. Kalastusta nämä havainnot eivät toki estä, mutta rentouttavat nyt ainakin vastaisku- ja väsytyslihakset :)
 
Perinteinen virveliposeeraus. Shimano Vengeance 8' + Okuma Trio 30 + Sufix Performance Fuse .16 + JK 20.
Mut oikeesti, kalaton päivä vähän pahoissa olosuhteissa on aina parempi kuin päivä sisällä virveleitä hiplaillen! Ja kaupanpäällisiksi tuli alustavasti lukittua Lätäseno 2014!

Tirehtööri munapyykillä, kuvaajana Suur-Säkki.



tiistai 15. huhtikuuta 2014

Erään pilkkikauden päätös

Kronologinen järjestelmällisyyteni on tunnetusti heikko. Kun järvissä on jäät, kerron virvelöinnistä. Avovesikaudella jutellaan sitten pilkkimisestä. Sekaan sotketaan jotain 10 vuotta vanhoja kissanristiäisiä. Hyvä!
 
Joka tapauksessa, kerron nyt lyhyesti miten armon pilkkikausi 2014 päättyi poikkeuksellisen aikaisin, tarkemmin 22.2.2014. Olin edellisellä viikolla käynyt Lohjanjärvellä pilkkimässä, poikkeuksellisesti Liessaaren kärjessä / pohjoispuolella, koska vakimestoihini oli iskenyt verkkoperkele. Liessaaren kärjessä oli havaittavissa jäiden voimakasta elämistä ja joissain kohtia jääpeite oli muutenkin vain puolikas tavanomaisesta. Pohdittiin aamusesta että mennäkö Liessaaren kärkeen vai haastamaan verkkoperkelettä - valitiin verkkoperkele.
 
Ei niin houkuttavat maisemat...
Jäätä oli edelleen noin 25 senttiä, mutta se oli pahoin pirstaloitunut. Lunta ei ollut enää ollenkaan ja siten railojen mosaiikki oli komeaa katseltavaa. Joitakin kohtia tuntui olevan fiksumpi jo kiertää... Järkyttävä hernerokkasumu teki muutenkin fiiliksestä melko kuumottavan.
 
Pienen sumuseikkailun jälkeen löydettiin verkkoperkeleen valtaama alue ja alettiin pilkitellä. Ahventa nousi hyvin, pilkillä ei ollut väliä, eikä syöttiäkään tarvinnut. Pari tuntia myöhemmin oli muovipussi täysi ja läksittiin kotiin. Ahvenet lavuaariin ja tunnin päikkärit ennen perkuuta.
 
Double-whammya oli taas tarjolla...
Perkuun ollessa käynnissä alkoi helikopteri pörrätä kämpän päällä ja Lohjanjärvellä. Netti sanoi että etsivät jäihin pudonnutta. Pikku hiljaa uutisia ropisi enemmän ja selvisi että retkiluistelija oli vetäissyt Liessaaren pohjoispuolelle parissa päivässä muodostuneeseen railoon. Sinne jäi. Näinköhän olis tullu itse pulahdettua samaan railoon jos olisi Liessaareen käynyt tie?
 
Piti mennä vielä pilkille kun syönti oli kohillaan, mutta emäntä ei antanut. Niin päättyi pilkkikausi 2014, lauantaina 22.2. Vanha koulukaveri pisti fb:ssä viestiä että oli nykinyt ahvenia mereltä vielä 3.4.2014.
 

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Lätäseno 7/2007

Kevät tulee ja Lappi polttelee. Kenties hetken rauhan saa kun muisteloi vanhoja  reissuja. Todennäköisesti kuitenkin päinvastoin. In any case, tämän retken pyhä tarkoitus oli toimia avauksena Lapin tosimies-kalastukselle. Ei mitään yhden yön kikkailua parkkiksella vaan miehekästä marssia maagisiin mestoihin, harrasta metsittymistä, askeettisia avotuntureita ja jättimäisiä kaloja liukuhihnalta. 2007 ei vielä tiedetty me märkäkorvat, että oli olemassa erämaita, missä sai rauhassa duunailla. Siksi arvoimme Oulanka/Kitkajoen sekä Lätäsenon välillä, joista sentään ONNEKSI Lätäseno voitti. Tämän reissun jälkeen en mielelläni ole edes pissaillut havumetsiin päin jos on plänäilty kesän pääreissua.

To be traditio...
Nääki oli vie uusia ja ihmeellisiä!
Lätäsenosta puhuttaessa on samassa lauseessa lähes aina myös Kalkkoaivin tien kunto. Tuo saksalaisten rakentama mahtava Sonderkraftfahrzeug -ajoneuvojen baana läpi Käsivarren, Maschinengewehr -pesäkkeineen ja Granatwerfer -asemineen, ei ollut enää 2007 Kolmannen valtakunnan standardien mukainen niskalenkki arktisesta erämaasta. Adam Opel AG:n valmistama vauhtivaunumme oli raskaissa ongelmissa koko baanan ajan ja lopulta se jouduttiin hylkäämään poronerotuspaikalle (Beacheluohkkan rinteessä) 10 km ajon jälkeen. Vauhtimme oli vaatimattomat 5 km/h. Käveltävää jäi siis Lätäsenon varteen noin 20 km. Huolimatta tien heikosta kunnosta, monet huimapäät röykyttivät autoilla meitä pidemmälle (se kävi kivuliaan selväksi siinä tienpiennarta tallatessa). Ajoipa joku matkailuautolla Saitsijärville asti, tosin kuskilla näytti olevan keinotekoista rohkeutta hankittuna pullosta.

Kalkkoaivin tietä parhaimmillaan. Pusikot ja kurakot oli pahempia kuin kivinen avotunturi.
Kalkkoaivilla syötiin ja sitten jatkettiin kohti Lätäsenon kalamestoja. Paha ukkosmyrsky yllätti meidät suoraan tunturin huipulla ja tilanne oli vähintäänkin kuumottava kun rintamat lähestyivät hiilikuitu-antennejamme puuttomassa avomaastossa. Lopulta pääsimme alemmas ja rankkasade uitti meidät runnoessamme kohti kalastuksen luvattua maata. Yhtäkkiä törmäsimme rantapenkkaan, jossa oli tasaistakin tasaisempi pihamaa, ihanaisen pehmeässä nurmikossa ja sadekin raukesi ja aurinko tuli esiin. Ehkä tästä tulee vielä hyvä!
 
Nyt ei hyvä heilu Kalkkiaivon huipulla...
BRUMMMM"
Sateen jälkeen on poutasää ja Lätäseno!
Kalastelimme Neuhkamaa sen illan, melko väsyneinä ja ehkä siksi vähän heikolla menestyksellä. Lätäseno oli julman kokoinen ja vaikea kalastettava UL-kalustolla. Kalat olivat keskellä ja syvällä, kun taas vieheemme rannassa ja pinnassa. Päätimme sijoittaa univelkojen kuittaamiseen ja ryhdistäytyä seuraavana päivänä.

Kalamies Lätäsenolla.
Aamupäivän aurinko oli mitä lämpimin ja keskityttiin Römpsän ja Ilikan kanssa kahvin lipittämiseen ja rötväämiseen. Meka meni kalaan suvannolle lähirantaan. Huuteli sieltä että harjuksia ui kovasti. Naurettiin että haukia ne on, ei siellä suvannossa nyt mitää harjuksia... Jostain syystä läksin kuitenkin katsomaan ja sitten vatsassa muljahti - kilon molemmin puolin olevia harreja partioi hyvin lähellä rantaa, jossa pyöri houkuttava akanvirta hiekkapohjalla. Meka tarjosi jos jonkinmoista lippaa, mutta kaloja ei kiinnostanut lainkaan. Kirmasin kasaamaan perhovehkeeni, pistin pohjalle kuulapääpupan ja sivutapsiin jonkun kelluvan kiitäjä-pörhön ja BONK! Iso harri sai naamakoristeen ja minä menetin kiitäjäpörhön. Äkkiä uutta kiitäjää kiinni ja heitto ja BONK! Pienempi harri kiinni kuulapääpupaan, väsytystä, haavimista - ja eka kunnon perhåharri valmiina ruokkimaan kansoja.

HARR!½
Testissä fileiden paistelu Trangian Non-Stick kannella. Toimii!
Römpsä kokeili seuraavaksi maanista paarmaperhoa ja veti vielä paremmaksi. Sitten paikalle purjehti haukia ja jalokalastus oli taputeltu. Loppupäivä kuluteltiin syöden ja Neuhkamaa kalastellen. Ei mitään erikoisempia tapahtumia enää. Tosin yöllä teltassa heräsin Mekan tuijotukseen ja kyselin että mitäs nyt. Kyseli että missä kartat on, johon vastasin että pistä jätkä pää tyynyyn ja käänsin kylkeä. Se ei Mekalle sopinut vaan hän alkoi painia, kunnes heräsi ja käänsi hänkin kylkeään. Neljä henkeä neljän hengen teltassa on aina vähän ahasta ja arveluttavaa :)

Römpsä veti heti ohi >:G
Tähän aikaan vielä fileerattiin kalat... nykyään harvemmin...
Seuraavana päivänä lähdettiin alavirtaan katsastamaan Kinnerpuska, joka olikin kovin kalaisa. Niskalla oli hyvin 35 cm harria ja taimenia möyrästi seassa. Kalastus vaati vaan kovan kahlauksen syvän niskan juurelle, jotta vieheen sai riittävän pitkälle ja uimaan jotenkin järkevästi. Myös kosken sivupeileistä tuli fisua. Alajuoksulla olisi ollut vielä lisääkin koskia, mutta päätettiin läksiä purkamaan leiri ja runnoa kotiin päin. Sen verran näytti keli taas muuttuvan sateen suuntaan että oltaisiin autolla vielä täysin jumissa saksalaisten baanalla jos vettä tulisi kunnolla.

Kinnerpuskan niskalla oli kova meisinki!
HARRRR!!
Auto saavutettiin ihan ok kuosissa, mutta ajo takaisin asfalttitielle oli edelleen pirullinen. Kaasu pohjassa Ouluun, jossa teltta pystyyn ja kylille nauttimaan väkijuomia. Jostain syystä soitin Tohtori Pro Andylle ja hänkin oli, kaikista Suomen kaupungeista, juuri Oulussa (mitä, miksi, en tiedä).
 
Summa summarum: reissu osoitti, että Käsivarsi on U-P-E-A mesta, mutta (1) aikaa varattava enemmän, (2) rinkkaa kevennettävä jos pitää marssia kovasti, (3) mentaalinen varautuminen kaikkeen Lapissa sattuvaan ja tapahtuvaan ei kenties ollut aivan riittävä, ts. Kalkkoaivin tien kunto veti manat nolliin toviksi. Mutta, tästä on hyvä, ellei erinomainen jatkaa :)
 
Joo tosi kivaa mennä kotii!