keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Täysydinsähköä saatavilla valveutuneelle kansalle!

Polven remppalomalla on ehtinyt tehdä jotain muutakin kuin kuntoutusta. Yksi tärkeimmistä oheistouhuista on Fortumin sähkösopparin peruminen ja siirtyminen Vattenfallin asiakkaaksi. Syystä että sieltä saa sähköä myyntinimellä "TÄYSYDIN" - eli pelkällä atomivoimalla tuotettua energiaa!

Laadun, ympäristöystävällisyyden ja asiantuntemuksen merkki.
Vaikka tämä ei Kemijoen patoja poista tai kalateitä rakenna, niin lienee silti jonkinmoinen mielenosoitus kalastajan tontilta.

tiistai 20. lokakuuta 2015

Vihdoin uusi vaelluspolvi!

Syksy on mennyt pitkälti valmistautuessa tulevaan reisilihastreeneissä ja sitten haavojen nuolemiseen kotona.


Eli ohjelmanumerossa kauan odotettu (ja vähän pelättykin) eturistisiteen rekonstruktio. Koko vaellusura on oikeastaan tullut tehtyä huonokuntoisella siteellä, viimeiset kolme vuotta jo kokonaan katkenneella.

Koska viimeisimmän magneettikuvan jälkeen oli polvi lähtenyt alta vielä pari kertaa ja kipujakin oli, lähdettiin liikkeelle siitä oletuksesta että paljon muutakin on paskana. The D-Day valkeni kylmänä, mutta aurinkoisena, pakko oli vielä ottaa pieni juoksulenkki ennen operaatiota. Sitten klo 08 diapamit naamaan ja osastolle, klo 09 leikkauspöydälle ja nukkumaan. Painoin mieleeni missä leikkaussalin kello oli, jotta voisin herätessäni siitä heti päätellä paljonko ylimääräistä korjattavaa oli löytynyt ja kuinka hyvin/huonosti homma oli muutenkin mennyt.

Herätessäni kello oli 12 ja aloin nauramaan, jumalauta kolmessa tunnissa ohi. Periaatteessa tässä olisi voinut tulla ripulipaskakin housuun jos olisi miettinyt; entä jos kello olisikin 12 yöllä ja jalan kimpussa huhkittu koko päivä! Noh, varmistus tuli heti, ortopedi kuuli nauruni ja tuli myös isolla hymyllä lyömään käsipäivää ja sanoi että vain ACL piti korjata ja tuli helvekon hyvä! Jäin tyytyväisenä oksentamaan unilääkkeiden jälkeistä tokkuraa pois ja nauttimaan mitä väkevämpiä kipulääkityksiä yön yli osastolle. Kavereillekin tuli soiteltua ja sönkättyä jotain rautusettejä kuudentuhannen promillen mällissä. Terveisiä vaan Europömpeli ja Andy vielä tätäkin kautta.

Seuraavana aamuna fysioterapeutti antoi kävelykepit ja polven liikettä rajoittavan tukirangan (joita käytettävä järkyttävät 6 viikkoa), ja lähdettiin kuselle. Siitä sitten kotiin.

Toinen päivä. Nilkka on saatu liikkumaan itsenäisesti. Tästä eteenpäin heikommalla kipulääkityksellä. Fiilikset samanlaiset kuin olisi lyönyt vasaralla peukkuun; jomotus, kuumotus, turvotus.
Viides päivä. Melkonen pallo, mutta tottelee jo reisilihasta hitusen. Tästä eteenpäin lisättiin vähän kipulääkitystä. Kestän hyvin "vasaralla peukkuun" -tyyppisen jomotuksen, mutta nyt se korvautui "luu poikki" -vihlonnalla jota en siedä yhtään.
Kahdeskymmenesviides päivä. Hyvää kehitystä koukistuksessa mutta suoristus vielä heikkoa. Kipuja ei ole ollut levossa enää aikoihin ja yhden Buranan jouduin ottamaan viime viikolla - niskajumiin :)
Kuntoutus oli alkuun inhottavan tuntuista, mutta kun siihen tottuu niin helvetillisen iso palautumisoperaatio ei haittaa. Kirja käteen ja tekemään toistoja. Tunnetusti ACL-operaation haasteet on enemmän siellä henkisellä puolella. Itse olen jalkaa joutunut varomaan nyt kolme vuotta, joten vähän isompi varominen ei tuota ongelmia. Yöllä toki joskus näkee unta että kävelee tai juoksee.

Henkisen puolen takia en ole lapinkarttoja vielä avannut, enkä alkanut kirjoittelemaan tänne blogiin vanhoja juttuja, joita aika läjä on vielä käsittelemättä. Aikaa nyt kyllä olisi :) Pikku hiljaa jalka tuntuu sen verran kivalta että ehkä uskaltaa antaa vähän periksi ja katsotaan jos jotain saadaan aikaiseksi myös tänne puolelle :)

Tunnisteet? Grammanviilauksesta ei voida puhua kun laitettiin ruuveja jalkaan, mutta entäs varusteet? Kuumottelua nyt ainakin!

perjantai 11. syyskuuta 2015

Liesjärvi 8/2015

Perinteinen poikain syysmarssi saatiin kuin saatiinkin järjestettyä tänä vuonna, pyhällä kolminaisuudella eli Römpsä, Pallo ja meikämanne. Tosin tämä reissu piti typistää "kotiovelta kotiovelle 24h" mittaiseksi, koska meille kaikille oli ilmestynyt viime reissun jälkeen pinnasänkyyn uutta vaativaista ja väsyttävää täytettä. Osittain siksikin lähdimme talsimaan ja yöpymään Liesjärvelle, joka oli vähän keskellä kaikkea ja tarjosi jonkinlaista aivot-narikkaan-rengasreittiä.

Pallo otti grammaamisen tosissaan ja ylipuhui meidät katselemaan Kyynäränharjua ja Hyypiän kallioita ilman rinkkoja. Teimme siis alkulämmittelyksi 6 kilometrin tepastelun. Väkeä oli aivan törkeästi, mutta epäiltiin ettei kukaan vihervasuri nyt metsään voi jäädä yöksi.

Harjun hurja eno, eli Kyynäränjuopa.
Römbyygi Vienankarjalan valtateillä.
Liesjärven Hyypiönvahtauspaikka. Ei voita Mateenkallioita, jos tiedätte mistä puhun. Propsit silti muille matkalaisille, jotka olivat tulleet viettämään iltaa tänne jallupullon kanssa.
Maisemat oli katseltu ja oli aika laittaa huippuunsa grammattuihin rinkkoihin kilokaupalla olutta ja muuta menovettä. Sitten paineltiinkin jo Siltalahden liiteri-käymälälle. Joka oli tupaten täynnä. Siitä suorilta jatkoimme kohti Kaksvetisen kotaa. Matkalla näimme aavistuksen eksyneen pariskunnan, jolla oli myös untamotarvikkeet mukana. Kohteliaasti sanoimme mihin pitää mennä ja jatkoimme alati rivakoituvaa marssia. Kamerakin oli unohtunut rinkan pohjalle, eli kuvia on turha odotella.

Vedimme ns. munaravia, eli niin nopeasti kuin kävellen pääsi. Kaljahammasta kolotti eikä Liesjärvi ollut mitenkään erityinen mesta, normaalia metsää mitä kotopuolessa saa tallata paljon pidempään ilman ihmisten näkemistä. Tarkoituksemme oli pitää tauko Kaksvetisen kodalla, mutta koska siellä oli kaksi telttaa, kodassa makuualustoja ja koiria nuotiopiirissä, jatkoimme kohti viimeistä virallista majoitusvaihtoehtoa, Peukalolammen laavua. Siellä oli paikalla sylilapsijengiä, joiden kanssa vaihdettiin lapsiin liittyvät asianmukaisuudet ja... sitten he lähtivät ja laavu oli tyhjä. Teltta pystyyn. Kamat leväälleen. Reiteriä naamaan. Juuri irtisanoutuneelta duunimentoriltani läksiäislahjana saadut kikkelinkokoiset Cohibat huuleen. Olutta, viskiä, tummaa rommia. Vanhat tutut paskanjauhannat. Tähdet taivaalla ja nuotio edessä. On tää vaan niin parasta, avot. Helvestys, kuten Pallo sanoisi.

Huijasin. Vielä yhden kuvan jaksoin ottaa ennen laavuun tummumista. Eli tässä ylivalottunutta ristilukkia á la Jarski. Ei totellut Nikon juopunutta.
Torkahdin laavuun ja pojat herättivät telttaan nukkumaan. Aamulla virkeänä ylös, aamiaiset ja kahta kauheammalla munaravilla kotiin ettei eukot suutu. Iltasella iski vasta krapuli!

Jaa joku konkluusioni... Liesjärvellä ymmärsimme vihdoin sen, että tämmöisistä paikoista on syytä pysyä poissa... Samaa kastia on Evo, Seitseminen ja Helvetinjärvi... Mutta kun kävelee puistosta pois, talousmetsään, saa olla aivan rauhassa ja taittaa mittaamattomia matkoja ilman häiriötekijöitä.

maanantai 24. elokuuta 2015

Kalastusmatkailua Kiirunakortilla 2015 - Lainiojoki

Kiirunakorttisekoilun alkuun TÄSTÄ!

Meidän piti vielä tsekata Salaisen Syvän Joen alajuoksulta parit mestat, mutta hieman taisteluväsymys painoi ja etsimme lähimmän hampurilaisravintolan. Soittelin kotiin ja sieltä annettiin lupa vielä kahteen metsäyöpymiseen. Otimme käyttöön siis plan Ö:n - eli Lainiojoen Jårkastakan sillan. Koko ajomatkan minua huvitti kovasti, olen lapissa käynyt 10 vuotta kalastelemassa, enkä yhtäkään paikkaa ole kahteen kertaan kokeillut - paitsi Jårkastakan sillalla ja nyt jo kolmatta kertaa. Syynä ei todellakaan ole ollut kalantulo... Mutta lohioptio rannalta heitellen, monipuolinen kavalkadi erilaisia jokia ja tietysti tärkeimpänä helppo saavutettavuus lienivät taas kerran vaakakuppia vääntämässä.

Suur-Säkki alkoi heti panodraaman Lainiolla. Tähän nousi myös lohileirimme.
Jårkastakalla oli yllättävän vähän väkeä, vain kaksi retkikuntaa. Suomalainen mukava mies, jonka kanssa juteltiin enemmänkin, tuskaili huonoa kalakesää. Vettäkin näytti olevan liki puoli metriä vähemmän kuin yleensä. Pistimme teltat pystyyn alavirtaan ja läksimme koittamaan lohta. Kalojen kuninkaan kalastelu olikin hyvää vaihtelua, sen kun kahlaat oletetun ottipaikan yläpuolelle ja alat mekaanisesti harrastamaan toistokoetta. Lusikka lentää pitkässä kaaressa ja virta hoitaa uiton, päässä pyörivät jo hieman muut asiat. Pistää hymyilyttämään kun aurinko paistaa ja hyttysiäkään ei juuri ole.

Paikanvaihto ei tuonut kalaa, mutta sydämentykytyksiä. Parkkeerasin itseni aivan rannassa kulkevan syvän väylän reunalle josta heittelin pikkunättejä täsmäiskuja kosken loppuliukuun. Titti kävi hyppäämässä viiden metrin päässä suoraan naaman edessä. Taas jaksoi paiskoa kummasti tunnin. Mutta kuten niin usein ennenkin, munat meni pataan lohien kanssa leikkiessä.

Paistelimme makkaraa leirissä, korkean töyrään päällä, ja katselimme labyrinttimäisen joen kapeaa, mutta syvää pääuomaa. Ensin niskalla alkoi tuikkia joku hyönteisiä himoava eväkäs ja siihen vastauksena titti pläjäytti niskalla. Vavat käteen ja taas harras kalastustuokio vailla sen kummempaa menestystä kuin parin hypyn ihastelu. Tyypillistä.

Inte pimpelfiske, gävla finne...
Jossain vaiheessa väkeä tuli enemmänkin yöksi koittamaan, me mentiin nukkumaan. Yökuselle kun läksin, oli jengi vieläkin joella. Suoraan leirimme alla olivat virittäneet pikkuplaanarit lärpättämään niskan imuun.

Seuraavana aamuna yritin psyykata poikia pienelle telttaretkelle Pulsujoelle, alamittaisten harjusten paratiisiin, mutta se ei saavuttanut mainittavaa myötätuulta. Jonkinmoinen yritys oli vielä käydä Åggåjoella, joka puolestaan on alamittaisten taimenten... noh, ei paratiisi eikä mitään muutakaan, mutta nätti joki kuitenkin. Ei me sitäkään jaksettu. Lopulta Parta-Antti jaksoi kokeilla vielä Lainion lohta ja siellähän ne näyttivät taas niskalla hyppivän. Hitaasti, mutta varmasti alkoi päässä iskostua Tornion kaupunginhotelli ja Turkinpippuri kepappila. Ensin toki perinteinen kylpy Jårkastakan sillan alla, hyppivien lohien ja viuhuvien siimojen keskellä!

Parta-Anselmi lohien kiusana.
Konkluusioni: jostain syystä epäilen että tässä elämässä tie vie vielä Jårkastakalle. Enkä edelleenkään tiedä syytä. Nyt kuitenkin oli hyvä päästä äkkiä kotiin reissussa pahoin rähjäytyneenä ja unohtaa hetkeksi Kiirunatouhut ynnä muut paheet. Ei mikään GRANDE FINALE, mutta loppu nyt kuitenkin 2015 Lappiseikkailuille.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kalastusmatkailua Kiirunakortilla 2015 - Salainen joki

Jos on jäänyt läksyt lukematta niin yritäpä uudelleen ja palaa alkuun klikkaamalla tästä.

Volkkari, tuo moderni karjavankkurimme, lähti kärrynpyörät sutien Abiskosta Parta-Antin raipatessa 1.4 litraista turboahdettua hevosröykkiötämme kohti Kiirunaa. Perillä ihastelimme taas kerran tarmokkaita toimia rautamalmin esiintonkimiseksi Luossavaara-Kiirunavaara Aktiebolagetin toimesta. The Dwarves delved too greedily and too deep. You know what they awoke in the darkness of Khazad-dum... shadow and flame.

Balrogin uhkasta huolimatta ostettiin Kiirunasta Norrlands Guldia ja sukulaatia. Ja jatkettiin kohti salaista syvää jokea. Ja ihmeteltiin, taas kerran, kuningaskunnan tietöitä. On se kumma kun revitään kymmeniä kilometrejä auki reilun metrin syvyyteen ilmeisesti ilman mitään plänejä. Meilläkin oli pläni, moniakin, jotka usein vaihtuivat nopeasti, mutta oli silti jotain. Nämä poloiset vain pökkivät katepillarilla kasaa jotta seuraava Puppe voi pökkiä sen takaisin. Kaiken huipuksi liikenteen ohjaus oli poikkeuksellisen olematonta. Se ainoa märkäkorva, joka jostain Mällivaaran tai Vittungin perämetsistä oli paikalle raahattu, oli poloinen niin helvetin pyörällä päästään, sormi kyynärpäätä myöden nenässä ja toinen perseessä.

X tuntia myöhemmin katselimme kohdettamme, "salaista" ja "syvää" jokea. Tämä oli Suur-Säkin löytö, ja se ei todellakaan vakuuttanut Parta-Anttia ja minua. Se oli vähän kuin syntymäpaikkani vieressä mönkivä lupsakka peltojen ympäröimä oja, minkä yli pääsi saappailla pitkin kesää. Leikimme kuitenkin Suur-Säkin mieliksi että kyllä tämä, ei tässä mitään, eiköhän etsitä leiripaikka ja vähän kokeilla. Lopultakin, olimme vähän väsyneitä ja ainakin vatupassi-tasainen kelokangas joen rantapenkan päällä houkutti telttailemaan ja polttamaan tulia.

Suur-Säkin "hypäten yli" oja.
Hetken käveltyämme "koski" loppui ja "joki" leveni pitkulaiseksi järveksi - joka oli helvetin syvä. Hetkinen.

Näyttää jo paremmalta, eikö?
Kävimme täyttämässä juomapullot ja suopaskainen liru osoittautui kristallinkirkkaaksi ja todella kylmävetiseksi. Hetkinen.

Kaivoimme kalavehkeemme, Suur-Säkki ja Parta-Antti perhot, minä taas virvelin tapani mukaan (ja se Vissun tuore perhovapakin oli jo ekalla heitolla katkennut pari päivää sitten). Kolmannella heitolla Suur-Säkillä kala kiinni. Haavia kaipaili. Kun pääsin auttamaan, napsahti filmi hetkeksi poikki. Herätessäni löysin haavistani todella, todella jättimäisen siian. Hetkinen.

Mein Gott, Härregud ja Herranjumala!
Huudettiin "kahen kilon siika" sekä "Shaatänäää" ynnä muuta sellaista. Puntari näytti 1,8 kg eli aivan turhaan ei huudettu. Fileerausveittestä loppui pituus kesken. Hetkinen.

Suosimme tasalukuja.
Lopetimme kalastuksen, aloimme juhlistamaan saalista alkoholilla ja isolla nuotiolla. Siikafilettä pannulla, eri maustekomboin sekä graavia tekeytymään. Noin 8 tuntia myöhemmin, klo 05 yöllä, lämpömittari näytti -3 'C. Puoli tuntia myöhemmin aurinko jo pilkisti ja saimme kuvatuksi lämpötilan -1 'C. Virvelilaukut olivat jäähileessä. Hetkinen.

Yleensä tällä pannulla vedetään yhden kalan fileet kerralla. Nyt yhden kalan yhden fileen puolikas oli aika sopeva.
Aurinko jo lämmittää, -1'C!
Joku muu olisi saattanut kalastaa läpi yön maanisesti siikoja vaanien, meille tämä oli tässä. Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Suuri voitto oli saatu ja enempää ei pyydetty eikä tarvittu. Joskus sitten uusiksi, mutta nyt jätkät Golffiin ja kohti uusia haasteita!

Konkluusioni: Kiirunakortilla voi tapahtua mitä hassumpia tapauksia. Kalastusalue on niin julmetun laaja, ja se on niin täynnä kaikenmoista kalavettä, että ennakkoluulot - ja kaikki mitä olet oppinut - kannattaa unohtaa.

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Kalastusmatkailua Kiirunakortilla - Njuoraeatnu osa 2

Tästä pääsee reissun alkuun jos on sivistyksessä aukko...

Njuoraeatnun leiri oli todellakin jotain spesiaalia. Ei sen parempaa paikkaa voinut ollakaan, korkealla kosken päällä kielekkeellä ja täysin tasaista kahdelle teltalle ja nuotioringille. Polttokelpoista koivua vielä tienoo täynnä. Lämmin alkuilta houkutti jäämään leirin oikealla puolella olevalle mustahiekkaiselle laguunille polskimaan. Mutta ei, kyllä tässä nyt tehtäisiin täysi päivätyö ja lähdettäisiin tonkimaan järviä ja Njuoraeatnun yläjuoksua.

Jarskin nojatuolissa on oiva paikka tuprutella, vaikkei niin tupakkamies olisikaan.
Suur-Säkin laveri on myös ihan kiva paikka... jääkaappihissi oluille oli vapojen takana, suoraan käden ulottuvilla.
Aluksi kiivettiin Njuoraeatnun kanjonista ylös katsomaan että missä ollaan ja mitä tehdään. Korkealta ylängöltä oli 360 asteen näkymät, etelässä valtava Torneträsk, idässä ja pohjoisessa lumihuippuiset massiivit. Äärettömyyden ja hiljaisuuden rikkoi vain kolmen kusiaisen hengitys ja hätääntyneen piekanan siiveniskut. Ei tuulta, ei ihmisiä, ei koptereita, ei mitään. Hyvin huomasi pojistakin (jotka todellakaan eivät ole mitään maisemavaeltajia vaan kalamiehiä isolla koolla) että nyt ollaan melkoisessa paikassa ja tämä hetki on suorastaan elintärkeätä ikuistaa sinne aivokopan harmaan massan seassa harvakseltaan esiintyviin aktiivisiin nystyröihin.

Suur-Säkki ei tyytynyt pelkkään aivotallennukseen vaan räppäsi myös sykähdyttävän panoraaman ylängöltä.
Parta-Antti ja avaranpaikankammo.
Ylängöltä näkyi monenlaista kalavettä, joista ensimmäiseksi valitsimme pitkulaisen ja syvän rotkojärven. Rantaan oli yllättävän vaikea päästä pystysuorien kallioiden vuoksi. Mutta koska järvessä tuikki pari rasvaevällistä, niin alas mentiin vaikka väkisin. Järvi oli itseasiassa täynnä ahventa, joista muutaman otimme savustuspussiin verrokiksi raudulle. Koska tuikit olivat kadonneet, päätimme lähteä kohti uusia haasteita. Viimeisellä heitolla hyökkäsi vielä erittäin pirteä taimen, joka yllättäen oli vain 34 cm mutta vaati silti haaviapua hankalan maaston vuoksi. Sentti lisää ja meillä olisi ollut kolmen lajin illallinen.

50 metrin vapaapudotus järveen, arvotaan juuri ekaa hyppääjää.
Haavi hoi, kuten Juhani Aho huutaisi.
Jatkoimme Njuoraeatnua ylävirtaan, sillä kartan mukaan kosket rauhoittuisivat hyvin pian. Ylhäällä joki oli hyvin kaunis, pitkiä syviä nivoja ja sorapohjaisia akanvirtoja. Kalastajista ei enää kummoisia merkkejä näkynyt, jotain vanhoja polunajatuksia siellä täällä. Valitettavasti kaloista ei saatu mitään havaintoa. Lieneekö alavirran putoukset ja muut helvetilliset pauhut eristäneet tämän muuten oppikirjamaisen alueen eväkkäistä.

Suur-Säkki innostui taas sohimaan kameralla.
Viimeisenä iltaohjelmana oli vielä yksi pikkujärvi. Kaukaa näimme useita tuikkeja, jotka järvirannassa paljastuivat siioiksi. Kävelin järven toiselle puolelle, oikeaan tuikkiparatiisiin, jossa oli parhaillaan jopa viisi kolmion muotoista selkäevää pinnalla. Tärisevin käsin virittelin uuden perhovehkeeni kasaan ja aloin rullailla siimaa pihalle. Kumma juttu kun tämä uusi vapa pitäisi olla paljon jäntevämpi kuin vanha, mutta silti rullaukseen ei saa yhtään voimaa. Ensimmäisessä takaheitossa kuului kova pamaus ja vavan keskiosasta pärkööntyivät kuidut veteläksi paskamössöksi. Siinä sitten valmistusvirheinen vapa kädessä ja siiat naaman edessä seisoskeltiin. Ja mietittiin. Ja mietittiin.

Siellä ne siiat muljaa... multa cyrvähtää hermot...
Lopulta virveli kasaan ja Lottolippa siiman päähän. Yllättäen siiat olivat niin kovalla syönnillä että ne yrittivät pari kertaa uistintakin hamuta, mutta niin varovaista se oli ettei ylös tullut mitään. Alkukiiman jälkeen siiat alkoivat vältellä tuota järven teknotulokasta. Aina kun lipan heitti tuikkiin, loppui elämä toviksi, alkaen taas kauempana rannasta. Kunnes tuli usva ja hommat oli taputeltu. Tässä se nyt oli, elämäni tilaisuus rökittää siikaa niin että takaisinkin olisi saanut päästellä, repussa katkenneen vavan muodossa...

Siikajärven naamiomies, nyt jo tuulikin rikkoo järven pintaa.
Leirissä oli takaiskusta huolimatta mukavata, itseäni tapahtuma ei enää haitannut juurikaan. Lappi ottaa ja Lappi antaa, pääasia on löytää paikkoja joissa kalaa on ja tuntea jännitys. Kalaravintoakin oli, ja voi herran jumala kun se rautu oli hyvin suolaantunut ja herkullinen. Ja ahvenet savupussissa mehukkaita ja juuri sopivassa kypsyydessä. Ja joessa huolella viilennetyt oluet. Sitten siirryttiin viskin ja jallun kimppuun. Nuotiota pidettiin myöhään yöhön.

Makkarat oli loppu joten prillataan märkiä sukkia.
Suur-Säkin legendaariset paistokuvat!
Savupussi. Syytä lisätä sisälle vielä kalojen kaveriksi katajan tupsu niin saa stydimmät aromit.
Iltasaarna "tieteestä ja taiteesta".
Yöllä nukuin Eurekassa "väärinpäin", eli pää jalkatilassa, koska maasto olikin vähän väärään suuntaan kallellaan. Modauksieni ansiosta homma toimi siinä missä oikeinpäinkin nukkuminen. Tämä voi kuulostaa aivan turhalta nyanssilta, mutta todellisuudessa se lisää aivan expontentiaalisesti potentiaalisia telttapaikkoja monissa Lapin megamöykkyisissä jokivarsissa.

Suur-Säkki: voishan sitä huonompiin maisemiinkin aamulla silmänsä aukaista. 
Seuraavana aamuna oli taas plänien aika. Koska jäämeri toisi taas uuden sadealueen iltasesta, päätimme ottaa leirin ylös ja läksiä kohti uusia alueita ja haasteita. Niistä lisää täällä!

Konkluusiona voin todeta että Abiskon seudulla (huomioi itse Abiskon kieltoalue) riitää lääniä useaksi päiväksi ja pahan kelin sattuessa majoitusta järjestyy lähialueelta sopuhintaan. Njuoraeatnu, "Baktajohka", lukuisat tunturijärvet ja Torneträskiin laskevat purot... Harmi ettei niitä tällä expeditionilla ehditty enempää tutkia!

tiistai 18. elokuuta 2015

Kalastusmatkailua Kiirunakortilla 2015 - Njuoraeatnu osa 1

Kaikki ei käy tässä maailmassa kuten on vaellussuunnitelmiin raapustettu. Kuten aikaisempi postaus tarinoi, Lapin helikopteri-vaellus-kalastus superreissulle oli aikaa alle kuukausi, vehkeet oli testattu, tarpeet hankittu, kartat tulostettu ja rinkkakin vähän pakattu. Sitten polvi taas hetken hyvän kauden jälkeen petti alta ja alkoi kuntoutus. Reissu peruttiin, pojat lähtivät fillaroimaan Lappiin ja itse makustelin vaihtoehtojani. Yhteydenotto Suur-Säkkiin ja Parta-Anttiin, parissa päivässä uudet plänit tulille. Meille kaikille sopi nyt parhaiten "autolla kalapaikoille" ja mikäs siinä palvelisi paremmin kuin entinen isäntämaa ja Kirunabilaga.

Rinkka uudestaan pakettiin, tällä kertaa hyvinkin kalastuspainotteisesti. Kartalta katsottiin peräti viisi houkuttavaa kohdetta maksimissaan parin kilometrin rinkkakävelyllä. Oikeastaan ulkoistin kaiken pojille, koska itselläni oli vielä liikaa siviilikiireitä suunnitella yllättävää reissua. Parikuisen kakkosvaavin ristiäisten jälkeen vaihdoin puvun tilalle rymyvaatteet ja hyppäsin romuineni autoon iltakahdeksalta, sihautin oluen ja nautin uudenkarhean vokkarin ja Parta-Antin maanisista menohaluista. Viidennen oluen kohdalla oltiinkin jo Ruotsin puolella. Ensimmäinen kalakohteemme oli varsin etelässä ja valmistauduimme mielissämme jo leirin pystytykseen, makkaran paistoon ja ehkä pieneen kopaisuun joen loppukuohuissa. Valitettavasti Suur-Säkin kartta-aineisto oli internetin syövereissä ja keskellä tätä Ruotsin etelälapin suurinta suo-jänkä-ei-mitään aluetta internet oli suljettu. Ajoimme eteenpäin kun muutakaan ei voinut ja lopulta Kiirunaa lähestyessä jouduimme toteamaan että ei löydy joki A, joten käyttöön plan B, eli Abiskon maisemat. Parta-Antille poksahti mukava kolmen tunnin lisäajelu aamuyölle. Silmät kuin pöllöllä hän paimensi meidät kuitenkin perille Malmbanaa seuraten. Läpi saatanallisten tietöiden. Ohi Abiskon ja Torneträskin. Torniojoen alkulähteille.

Pitkä matka latvavesiltä Lapparipulloon - nyt toki vielä pidempi kun pitäisi Lahteen asti löytää, saatana...
Auto pysähtyi joskus aamuseitsemältä. Ympärillä lumisia tuntureita. Hiljaisuuden katkaisi Malmbanan puksutus ja jäämereltä hönkivä sateella uhkaileva tuuli. Vieressä nimetön pienehkö joki, olkoon vaikka Baktajohka. Se olisi ensimmäisen leirimme kohiseva keskipiste. Kävelimme puolisen kilometriä koskirantaan. Alkoi jäätävä tihku ja pystytimme teltat vauhdikkaasti. Parta-Antti meni puolikuolleena urakastaan nukkumaan, Suur-Säkin kanssa kalastelimme puolisen tuntia. Paskalla jalalla oli hyvin ikävä taiteilla liukkailla kivillä. Sitten kömmimme mekin unten maille. Oli helvetin kylmä ja ankea keli, mutta luotimme huomiseen.

Taistelutoverit pahaa maailmaa vastaan: Eureka Spitfire Solo ja 2x3m pressupatio.
Heräsimme neljän aikoihin iltapäivästä. Tihkutti ja oli yhtä kylmä kuin aamullakin. Kalastus ei napannut. Syöminen ei napannut. Seisoskeltiin ja mietittiin että mitäs sitten tehtäisiin. Plan A eli Baktajohkan kalastus olisi luultavasti kortinpeluuta teltassa kunnes sää muuttuisi. Plan B eli Njuoraeatnulle kävely ei olisi herkkua sateessa. Plan C, eli Björklidenin/Abiskon mökkisetit voittivat. Jätimme leirin pystyyn ja Björklidenistä löytyi tasokas majoitus tingattuna 1049 SEK. Takaisin purkamaan kamat, joku perhoperkele oli tullut leirimme viereen kalastamaan. Näytimme centteriä ja kaasutimme sisätiloihin kamakuivaukseen. Ruokaa ja olutta. Tupakointia terassilla ja pohtimista lähtisimmekö tutkimaan Torneträskiin laskevien pikkujokien loppuliukuja tihkusateessa vai menisimmekö saunaan. Koska huomiselle oli luvattu jo hyvää keliä, päätimme nyt vain ottaa iisisti ja ladata akut täyteen. Illalla kävimme vielä aiheuttamassa pahennusta Björklidenin hotellibaarissa. Kaunis paikka.

Baktajohkan leirinäkymää iltapäivällä. Ehkä noin promillen valoisampaa kuin aamuyöstä.
Seuraavana aamuna olimme täynnä tarmoa ja lähdimme Njuoraeatnulle. Sää oli aurinkoinen, mutta sopivan viileä, matka taittui mukavasti Kalottireittiä (vai Kungsledeniä, kuka näitä nyt muistaa) pitkin. Tosin polvea vihloi kovasti aina "sisäkurviin" astuessa.

Pojkarna i fjallen.
Njuoraeatnu oli paljon suurempi joki kuin olimme aavistaneet. Komeat kuohut tervehtivät meitä, mutta myös näyttivät ettei ylävirtaan kovinkaan moni kala eksyisi. Rakensimme leirin siis alavirran puolelle, viimeisen kosken loppuliukuun. Uskomattomat maisemat ja keli pysyi hyvänä. Läksimme kalaan. Kuusamon Volfram-lippaan hairahtui 35 cm rautu joka suolattiin huolella ja jätettiin apsidiin marinoitumaan.

Njuoraeatnu.
Golite Jam 70 ultrakeveä "rinkka" ja Njuoraeatnun silta.
Leirin perusfasiliteetit, Suur-Säkin oli saatava maata, poltella tulia sekä kalastella samoilta sijoilta.
Vihdoin kalaravintoa!
Iltaohjelmana oli läheisten pikkujärvien tutkailua, mutta siitä lisää klikkaamalla TÄSTÄ!

torstai 11. kesäkuuta 2015

29 yötä Lappiin on...

Voi herran piexut, nyt on nii vähä ettei taho nähä! Auton ilmastointi - CHECK! Helikopterivaraus - CHECK! Kartat - CHECK!


tiistai 9. kesäkuuta 2015

Erä Outdoor kenttälapio laakista paskaks

Aikaisemmin tarinoin ostaneeni Erä Outdoor kokoontaittuvan kenttälapion, eli suomeksi Fiskars-kopion, kympillä. Sillä raaputtelin vähän kallionvälejä ja hyvin toimi.

Tänään otin lapion uudestaan käyttöön parin kuukauden tauon jälkeen ja huomasin, että kaikki mahdollinen oli alkanut ruostumaan ja käyttö ei enää onnistunut. Noh, ruoste pois, öljyä suojaksi ja kuopsuttelemaan vähän kevyesti nurmikkoa kasvimaan tieltä. Varsi taipui paljon enemmän kuin ekalla testikerralla ja jo pian kuuluikin NAPS ja lapio oli palasina.

Ei näin...
Ehken siis suosittele kyseistä tuotetta... Jos hajoaa nähdessään kurjan nurmikon, niin mitenköhän käy poteroa kaivaessa :)

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Ongella 920 päiväisen kanssa

Meidän perheeseen syntyi juuri pieni tyllerö (joka kasvaessaan tulee kultavaltaukselle tekemään naisten töitä, eli kokkailemaan ja parsimaan). Vanhempi mukula, nyt 2.5 vuotias, kasvoi yhdessä yössä isoksi pojaksi ja päätettiin aloittaa kalastusharrastus, siihen kun tuntuu intoa olevan iltasatujen perusteella. Läksimme siis Motonettiin ihastelemaan kalaromuja. Viksusti kiersimme kalliit Angry Birds -onget ja ostimme samalla rahalla 3 kpl samoja onkia ilman linnunkuvia. Eihän tässä lintumettällä oltu. Lisäksi hommattiin kolme kilpaonkikohoa, ohutta siimaa, pieniä koukkuja, painoja etc. Meidän perheessä ei kukaan, eikä koskaan, kalasta millään huoltoasema-punavalko-tatilla. Kun tehdään niin tehdään kunnolla, got it?!

Sitten mentiin takapihalle ja pistettiin kaupunki-idyllisen pihamme tarkoin varjeltu nurmikko matomaaksi. Oltiinhan tosiasioiden parissa ja puutarhanhoito oli aivan toisarvoista. Sitten onget kasaan ja Liessaareen katsomaan mitä kalaa Lohjanjärven rantavesissä liikkuu.

Katu-uskottavuutta löytyy heti.
Vanhempi oli aika pätevänä paikalla, totteli kaikki käskyt ja pysyi paikallaan. Tihkutti hieman, mutta puun alla oli kuivaa istuskella. Mato koukkuun, parahultainen syvyys ja kohon tasapainotus ja sitten koho alkoi jo elää. Ei poika ymmärtänyt mitä tapahtui, mutta nostaessa elämän ekaa särkeä ylös alkoi tulla ahaa-elämystä. Särki pönttöön ja nyt alkoi tulla käskyä toiseen suuntaan. Onki piti saada äkkiä "ve-teen, ve-teen" ja "lissää, lissää kalaa" sekä "ei isi, mon" (eli ranskansuomeksi, "isi ei saa pitää onkea vaan minä pidän", toim. huom.). Asia kunnossa.

Eka särki!
Reipas kolmisatanen lahna oli jo sen verran kova vastus että nostamisessa piti jeesata :) Yhteensä nuija onki parit särjet, parit lahnat ja pienen ahvenan. Malttoi onkia 45 minuuttia. Kalat tietysti kotiin 60L rakennuspalju-akvaarioon ja naapurin mukulat katselemaan ylpeän pojan saalista.

Tätä lahnaa piti jo väsytellä kahteen pekkaan!
Eka ahvena, ei vielä koolla pilattu.
Yllättävän pienen pönkelön kanssa voi kalastaa aivan täysiverisesti. Ottakaa onkeenne ja menkää kalaan - ja muistakaa kunnon välineet, kuten aina kalastaessa!

Lahnaa pukkaa...

perjantai 29. toukokuuta 2015

Enneunessa Halti Vaelluskupoli 4

Jo vuosia olen himoinnut Haltin Vaelluskupoli nelosta. Tarkempaa syytä en tiedä, mutta ostos on aina jäänyt tekemättä yli 100 euron hinnan vuoksi. Tänään menin päiväunille ja heräsin välittömästi enneuneen, jossa Vaelluskupoli 4 oli -50% Prisman poistomyynnissä. Hyppäsin auton rattiin ja hain Prismasta teltan odotettuun 59 euron hintaan. Näin se menee.

Ne jotka eivät tätä telttaa tunne, niin muutama sana: Vaelluskupoli on nimetty kekseliäästi ominaisuuksiensa mukaan: se on teknisesti kupoli ja suunniteltu vaeltamiseen! Vaelluskäyttöön teltta sopii kahdesta syystä: se kestää paremmin tuulta kuin normaalit kupolit, koska on oikeastaan ellipsin muotoinen, ja toisaalta se on varsin kevyt, Haltin mukaan 3.9 kg. Juuri paino erottaa VK4:n muista 100 euron markettikilpailijoista, eli lähinnä McKinleyn Dakota/Ranger teltoista, jotka pyörivät 4 hengen malleina 5-6 kg tienoilla. Näistä syistä, sekä kohtalaisen hyvästä suoriutumisesta johtuen, VK4 on nauttinut jonkinmoista suosiota ja jopa kulttistatusta vuonna miekka ja kilpi. Suosiosta kertoo tietysti parhaiten se, että teltta on ollut markkinoilla jo varmaankin 15 vuotta.

Oma tavoitteeni oli hankkia vain perhe-kaveri-vara-majoite, joka olisi luotettava ja järkevän painoinen, muttei kuitenkaan sitoisi turhan suurta rahasummaa maatessaan käyttämättömänä varastossa vuosi toisensa perään.

Ensimmäisenä tietysti katsottiin VK4:n tarkka massa. Yllättäen se painoi vain 3651 grammaa, sisältäen vielä hieman ylimääräistä tilbehööriä sisällä. Näin ollen teltta tarjoaa hintaansa nähden varsin kevyen majoitteen kolmelle, 1.2 kg per pläsi. VK4 on myös järkevän kokoinen pakattuna.

Joskus paino ilmoitetaan yläkanttiinkin!
Pakkauskoko ja mittasuhteena pakollinen pystytys-Santtu.
Pystytysohjeita ei paketissa ollut, mutta kupoli nyt on niin yksinkertainen ettei opasta tarvitse. Itse asiassa pystytys vaati silti muutaman trial-and-error tapahtuman, sillä kupoleita ei ole tullut sattuneesta syystä kasailtua modernin ajan piirissä.

Vad helvete?!
Noh, ensin sisäteltan kulmakiinnikkeet kiinni ulkotelttaan, sitten molemmat pitkät lasikuitukaaret kanaviinsa ja pingotus ylös, lopuksi kiiloja kulmiin ja kylkiin. Sitten pähkäiltiin minne metrin mittainen, V-muotoinen minikaari sopisi. Se meni yllättäen poikittain levittämään apsidia. Enpä ole tällaista ratkaisua ennen nähnyt, mutta se selittää osaltaan keveyttä. Tavallisestihan apsidikupoleissa käytetään omaa maasta-maahan pingotettua kaarta levittämään eteistä auki (esim. McKinley Dakota). Apsidin levityksen jälkeen vielä sisäteltta kiinni ulkoteltan kattoon, pientä säätöä ja majoite valmis.

Tässä se nyt on, ilman päällikankaan pingoitusnaruja.
Ihmetystä herättänyt "apsidin levitys V-kaari".
Eureka Spitfire Soloon tottuneena tilaa oli kuin tyhjässä yökerhossa. Avaranpaikankammohan tuolla tulee!

Seisoskellen laitetaan vaatteet kuivumaan... Tilaa on...
Koska käyttötestiin ei ole vielä päästy, totean ominaisuuksista erinomaiseksi painon ja tilat. Pidän myös erityisesti katossa olevasta isosta ventilaatiosta, tosin pelkään että kovalla tuulella saattaa vesi tulla sieltä sisälle (tosin tämä ei ole mikään avotunturi-myrskymajoite muutenkaan). Apsidi on tyypillisen (epä)tilava kupoleille, muutamia rinkkoja kyllä mahtuu tiukasti. Materiaalit näyttävät samoilta kuin perinteisessä Cavityssä, jonka isoin ongelma oli pohjakankaan huono kesto sekä pingoittuminen ja saumojen repeily nurkista. VK4:n sisäteltan saa onneksi niin löysäksi että pohjaan ei tule jännitteitä ja kestävyys on varmasti aivan eri magnitudia. Ehkäpä tähänkin silti voisi tehdä pressusta lisäpohjan. Isoimmat miinukset annan takaseinän kiilapaikan puuttumisesta, hetken mietin jopa valmistusvirhettä. Nyt irtonainen päällikangas lerpattelee muutaman sentin eikä telttaa saa aivan täydellisesti pingotettua persuksesta. Apsidiin olisi voinut tehdä myös toisen oviaukon, jolloin koko eteisen olisi saanut auki hellepäivinä tai rinkkoja säätäessä.

Tästä jättimäisestä kota-tyyppisestä ventilaatiosta mä pidän!