tiistai 20. joulukuuta 2011

Hyökkäys Hankoniemeen

Meritaimen ei ole meikäläistä yleensä kovinkaan paljoa kiinnostanut, mitä nyt tehty vuosittain tuo Paraisten reissu ja sitten myyty kevään mittaan ne pari kevennettyä halpislusikkaa mitä on tullut ostettua. Tänä vuonna homma koki muutoksen, luultavasti siksi että reviirini on siirtynyt rannikolle ja nyt taimenkin on vavan ulottuvilla. Ja se näkyy kyllä tiliotteessakin... Hommassa on vähän samaa tunnelmaa kuin Lapin salaisissa kalahommissa, paljon pitää itse tehdä työtä ja selata karttoja päivästä toiseen. Pienen avustuksen saattamana siirryin Turun alueelta tutkimaan Hankoniemen maisemia ja houkuttavia paikkoja löytyikin rantaheittelyyn vähintäänkin riittävästi. Itsenäisyyspäivänä lähdettiin korkkaamaan paikat hankalasta kelistä huolimatta.

Hanko oli meille kaikille aivan outo paikka, joten jätettiin auto keskustaan, eteläisen uimarannan ääreen. Alueella tuntui olevan runsasta liikennettä ja rantaruottalaiset katselivat aika pitkällä silmällä täyskumisia kahluuvarusteitamme. Tai ainakin tuntui siltä - meikää on aina hävettänyt kovasti liikkua julkisilla paikoilla täydessä sotisovassa. Aloitimme kalahommat läntisimmältä hiekkarannalta, joka osoittautui turhan suojaisaksi. Jatkoimmekin matkaa heti kallioisen niemen kärkeen, johon tuuli pääsi jo mukavasti myllyttämään ja pinnan alla oli paikoin herkullista kivikkoa.


Minkäänlaisia Ahdin alamaisia ei luonnollisestikaan näkynyt, joten tyydyimme toteamaan paikan "potentiaaliseksi" tai "uudestaan kokeilemisen arvoiseksi". Koska läntisimmät uimarannan lahdelmat olivat melko kurjan oloisia, ajelimme autolla itäänpäin, löytäen rauhallisemman parkkipaikan. Näillä hiekkarannoilla oli asiallisen näköistä kivikkoa siellä täällä ja tuuli pääsi lyömään rantaan paremmin. Itseasiassa keli oli hitaasti muuttunut jo niin hurjaksi, että olosuhteet vaikuttivat enemmänkin pesukoneelta. Aallot nousivat rannassa ihmisen korkuisiksi ennen murtumistaan ja veisivät kohelin kalastajan äkkiä mennessään. Hankala keli myös ajoi taimenet luultavasti kauemmas rannasta ja vaadittiin pitkiä heittoja. Ainoastaan Falkfish Witch 22g tuntui lentävän riittävästi, joten se saikin reilusti eniten peliaikaa. Paikoin kuitenkin runsas kivikko jatkui pidemmälle ja pääsimme jääkärioppeja hyväksi käyttäen syöksymään pidemmälle mereen. Aina kun aallot olivat alhaalla, pystyimme etenemään seuraavan aallonmurtajapaaden taakse ja kalastelemaan paremmin.


Jääkäririemu oli kuitenkin vain väliaikaista ja aalto pääsi lyömään päin pläsiä. Kalojakaan ei kuulunut, joten jatkoimme loputtoman tuntuista hiekkarantaa eteenpäin. Väliin mahtui lukemattomia upeita hiekka-kivikko-alueita ja ilmeettömämpiä uimarantoja. Tulipa siinä joku maanomistajakin ajelemaan mönkijällä viereen ja näyttämään tuimaa naamaa. Valitettavasti kuskin ei kannata katsella liikaa maisemia, sillä mönkijä juuttui kuraan ja ukko oli entistäkin tuimempi. Luonnollisestikaan emme auttaneet sedän ajoneuvoa ylös kurasta, vaan lähdimme etsimään uusia taimenpaikkoja.

Lopulta saavutimme määränpäämme, jossa hiekkarannat loppuivat niemen kärkeen ja edessä oleva runsas asutus esti etenemisemme.  Idemmässä olisi kyllä ollut vielä huikeita paikkoja kartan perusteella, mutta keli oli liian hurja ja kello kävi jo kahta. Heittelimme vielä hyvän tovin, kunnes maastouduimme pusikkoon keittelemään Trangialla suttuja. Ruokailun jälkeen alkoikin hämärtämään ja teimme lähtöä kotiin. Vanha pappa siinä vielä kävi jutulla ja sanoi että nyt ESSOn ranta on kova, itätuulella kuulemma jengi vetää taimenta myös täältä. Hyvä tietää...


maanantai 19. joulukuuta 2011

Pargassomeren puliukot

On ollut vähän sellainen tapa, että loppusyksystä käydään aina tutulla porukalla heittämässä meritaimenta Paraisilla. Hurjat tarinat kertovat, että joskus ollaan jotain saatukin jostain uimarannalta. Ainakin hyvät naurut ja kova krapuli.

Kuvat muuten on ottanut häiskä nimeltä Psychocowboy ja taitaa Tonnikalaltaki jokin otos olla.

No niin. Saavuimme siis tuttuun mökkiin marraskuun alkupuolella perjantaina puolilta päivin. Perinteisen härväämisen jälkeen herra Psychocowboy tilasi multa ja Jabalalta raaka-ainetta haukipulliin ja lähdimme etsimään lajinsa valioita mökin soudarilla. Tuuli puhalteli varsin kivasti jo oman mökkirannan kaislikkoon, mutta odotukset olivat ihan paskat, sillä viimeksi Jabala rökitti jerkillä mun vaaput 12-1. Nyt se heitteli jotain joulukuusen koristeita, hihi!


Leikki sikseen. Meikäläisen tuttuun sinihopeiseen ZAM-vaappuun klajautti 2,5 kg hauki ja se pistettiin välittömästi kylmäksi. Hetken päästä tuli toinen ja Jabalaa alkoi kismittämään. Edes veneeseen otettu sikspäkki ei saanut sälliä pysymään veneessä ja lähdettiin kotirantaan. Voittajan on helppo hymyillä, vaikkei saalis nyt niin kummoinen ollutkaan. Saipa Psycho haukensa.


Viideltä tulikin armahtava pimeys. Saunaa, tulimuhjua, tulilientä ja korttipeliä puolille öin ja sitten kiltisti petiin. Otettiin ehkä liiankin varmanpäälle, sillä kuski puhalsi aamulla alkometriin 1,49... Joka tapauksessa päästiin taimenrannalle - keli oli hyvä, vedenkorkeus sopiva ja odotukset korkealla!


Läksimme innokkaasti kahlailemaan. Taisi olla kolmas tai neljäs heitto kun Paravan Salamanderia yllättäen niitattiin tarmokkaasti. Potku, karkuun ja paska housuun. Yritin siinä vähän mellastaa, että taimen on otillaan, mutta Tunaa lukuun ottamatta kaikki olivat jo kahlailleet hiekkarannalta kauemmas karikoille. Uutta tälliä ei tullut joten kahlailin pikku hiljaa rantaa sivusuunnassa, jatkuvasti heitellen. Parinkymmenen heiton jälkeen Salamanderia viedään taas! Lyhyen taiston jälkeen kala osoittautuu inhottavaksi haueksi, hyi olkoon.


En anna periksi, vaan jatkan uimarannan pommittamista. Pian tulee pienempi hauki, jota joudun hieman koskemaan hanskallani, yyh. Kahlaan aina uimarannan reunalle asti, sieltä kuulemma pääsee kahlaamaan tosi kauas selälle särkkää pitkin. Vesi ulottuu jo lanteille ja aallot lyövät liian korkealle, keinuttaen kovasti. Taistellen merisairautta/krapulia vastaan kahlaan väkisin kauemmas ja heitelen samalla lusikkaa. Sitten vavassa jysähtää ja kitkajarru pärähtää. Tappelukaveriksi paljastuu neljän viiden kilon hauki, joka mellastaa vimmatusti. Aallokko ja hauenpirulainen ovat mentaalisesti liian kovia yhdessä ja annan siiman juosta kelalta vapaasti, minkä hauki onneksi käyttääkin hyväkseen ja sylkäisee Salamanderin pois suustaan. Suuntaan päiväkaljalle uimarannalle, pojatkin ovat palanneet karikoilta.


Muut eivät ole saaneet edes haukia ja vesi on turhankin lämmintä. Porukkaa vaivaa melankolia, epäusko omaan tekemiseen ja maailman paino. Pasilla on korvatulehdus. Päätän käydä vielä heittämässä uimarannalta sen kohdan, mistä taimen oli töötännyt. Toka heitto ja taas hauki. Kiitos ja mökille mars. Saunaa, ruokaa, kaljaa ja korttipeliä. Huomenna on päivä uus, tai sitten ei.


Ei ollut uutta päivää. Tuuli oli ihan paska eikä kannattanut edes lähteä haukea katsomaan. Mutta olipahan taas hauskaa! Ja lopuksi vielä todiste, että kyllä taimenia meidänkin klubi saa, vaikka viimeisestä onkin vähän aikaa...