tiistai 4. joulukuuta 2018

Koeporauksia ja paistoassuja

Taas Tampereen liepeillä pikkujärvellä (27.11). Lähdin ajoissa duunista tarkastamaan jäät ja vähän höpöstelemään laiturille. Viisi päivää pakkasöitä ja laiturin alla ihan olematon sentin jää vasta, muualla näytti paksummalta. Tavoite oli pilkitellä vain 30 minuuttia ja siinä ajassa morriin eksyi 200 ja 150 g aapot laiturilta, sekä pari särkeä säilöttäväksi koukkuihin.



sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Pilkkikauden 18-19 avaus

Avasin kauden 24.11.2018 Tampereen liepeillä Alasjärvellä. Pakkasta oli ollut pari yötä ja jäätä oli yhdestä kolmeen senttiä, paikasta vähän riippuen. Laiturin liepeillä on ihan siedettävät paikat, eli helppo oli perustella laituripilkki. Tuli silppua. Ahvenet paistelin kuivattujen herkkutattien ja sipulin kanssa, särjet jemmasin koukkukäyttöön.



keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Karttua pöytään

Nyt kävi sillä lailla, että runsas, mutta loppumaton faniposti, sekä alati kiivastuva painostus, on saanut meikäläisen tekemään comebackin. Voitte tätä tietysti vähän epäillä kommenttikentän ollessa lyhyt kuin tunturipuron säikäyttämä kikuli, mutta totta se on! Pidemmittä puheitta jatketaan kuitenkin siitä mihin jäätiin, eli mitä juomaa (ja kuinka paljon) on hommattu kalareissulle. Ja edelleenkin muistutan, että ei sitten sotketa luontoa lasipullojen kanssa, vaan poltetaan ne nuotiossa, kuten myös muu roska eli juurikin ne alumiinitölkit ja ehkäisyvälineet.



sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

EXPED Synmat Basic UL 7.5M - 30 yöpymistä takana

Otsikon makuualusta on nyt ollut käytössä 30 yöpymisen verran eli voidaan suorittaa arvio tuotteen onnistumisesta. Kyseinen patjahan meikäläiselle tuli Vaude Norrskenin tilalle joka ei valitettavasti aivan läpäissyt 30 yön testiä (testi täällä).

EXPED Synmat Basic UL 7.5M on valmistajan kevyimpiä patjoja, ja tuo UL merkintä myös lyhentää takuun kahteen vuoteen. Hintaa löytyy about 90 euroa, ja painoa 405 grammaa. Koko normaali 183x50x7.5 cm. R-arvo 2.9 ja siten alin suositeltu käyttölämpötila -2'C. Suomeksi, patja tappelee samalla sektorilla kuin Termarestin tietyt Neoairit - ja tappelee hyvin.

Painoa 405.5 grammaa, eli 0.5 grammaa enemmän kuin piti. Nice!
No miten meillä sitten on mennyt? Tärkeintä tietysti että patja ei ole alkanut vuotamaan, vaikka olosuhteet ovat olleet ajoittain vähän hankalatkin. Muutamina öinä telttaan on tullut paljon hienoa hiekkaa joka hieroo patjan äkkiä kuralle, mutta kestänyt on. Risukot on myös tuttuja, onneksi aivan olemattomat tikut eivät patjaa penetroi. Toki yritän varjella patjaa käyttämällä alla Kaira Extreme alustaa, mutta kuitenkin.

Patja on hieman raskas puhaltaa, mutta toisaalta siinä on mukava makailla ja pito on hyvä. Ja tuo mukavuus kattaa muuten ääniefektit - patja on varsin hiljainen. En voisi kuvitella makailevani rätisevässä Termarestin Neoairissa. Mutta aamulla mukavuus loppuu, sillä patjan pakkauspussi on aivan saatanan pieni ja käytännössä vaatii pahimmillaan kolme rullausyritystä jotta joka ilmamolekyylin saa pois systeemistä ja tähdet muutenkin oikeaan asentoon.

Kylmä ei ole tullut tämänkään tuotteen kanssa koskaan, mutta toisaalta olosuhteetkin olleet aika kesäiset.

Yleisesti EXPED:n venttiilit ovat saaneet osakseen paljon rutinaa. Tämän patjan kanssa ongelmia ei ole esiintynyt venttiileissä. Kuten ei myöskään EXPED Air Pillow retkityynyssä, joka on kuuden vuoden ja 100 yöpymisen jälkeen edelleen tip-top kunnossa.

Yhteenveto: EXPED Synmat Basic UL 7.5M on ollut nappiostos ja se on luultavasti markkinoiden sopivin alusta minulle (hinta-laatu, kesäolosuhteet, paino, äänettömyys). Voin suositella sitä kaikille kesäretkeilijöille ja jos tämä hajoaa huomenna, niin merkkiä ja mallia en vaihda siltikään :)

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Operaatio Yliperällä - Kalottireitti 7/2009, osa 3

Operaation alkuun pääset tästä!

Kahperrusjoen alajuoksun leiri oltiin saatu pystyyn ja ohjelmassa oli kalan grillausta. Koska kalaa oli valtavat röykkiöt, rakennettiin oikein kivinen laatuprilli. Poltettavaa puutavaraa tosin ei juurikaan ollut, olematonta koivuköynnöstä ja hopeapajua hieman. Ruokailun jälkeen pojat läksivät Kahperrusjoen aivan alajuoksulle, joka kartan mukaan pirstaloituisi moniksi pikku-uomiksi. Tämä ei tyydyttänyt minua ja päätin viettää yksin leirissä laatuaikaa Jallun kanssa.

Kahperrusklubben.
Poikien palatessa otin kameran ja ajattelin käydä vähän kuvailemassa tätä karua maailmaa. Jostain syystä otin virvelinkin mukaan. Kahperrusjoen ylävirrassa sitten räpsin "taidepläjäyksiäni" ja päätin heittää, taas syystä tai toisesta, pari heittoa kun rauhallisempaa virtaa löytyi peräti 5 metrin pituinen alue purosta. Parin kammenpyöräytyksen jälkeen jysähti melkoinen pommi ja No Escapen miniatyyrivapa taipui tyvestä asti niin että korkinpalat lenteli.

Täh? Ei harri näin ylhäällä viihdy? Ei kyllä taimenkaan? Mikä ihme kala nyt tämmöiseen jäähileiseen puropahaseen änkee? Väsytys jatkui varovaisesti... Sitten pinnassa kävi jotain punaista... Päässä käy raksutus ja sitten vihdoin lamppu syttyy. V*TTU RAUTU! ISO! APUA! Elegantti ja oikeaoppinen väsytys muuttui hetkessä brutaaliksi runttaamiseksi kun juoksin jokeen haavi (ei sentäs muna) kädessä. Kaikesta pölhöilystä huolimatta rautulainen tuli haaviin ja kuskasin sen rannalle, pamautin päähän ja verestin, jätin kivelle ja huusin tartsanin voitonhuudon.

Da-Gamma-Blaaast 55 cm!
Nättiä.
Leirissä oli pelästytty eläimellistä karjuntaani ja pelastusseurakunta tuli minua jo vastaan riiputtaessani kalaa POLLEANA! Uskon olleeni SVS:n (Suuri Valkoinen Saalistaja) täydellinen ilmentymä. Mittailtiin, punnailtiin, kerrattiin tapahtumia, otettiin hörppyä... Paikat tärisi vieläkin. Jäin grillailemaan rautua niillä heinillä ja risuilla mitä maasta kasvoi, muut painuivat yliäänennopeudella takaisin kalaan. Join kaikki Jallut ja juhlin.

Tartsanihuudon pelästyttämät pojat ottivat pönökuvan. Jokeri kiittää.
Isoja rautuja ei löytynyt enää yön tunteina, joten ohjelmassa oli vain loppujen viinojen tuhoaminen. Aamulla purettiin leiri ja jatkettiin Kahperrusjoen vartta rinkkakalastus-metodilla ylävirtaan, tosin melko laiskasti kalastaen. Ei oikein osattu nähdä niitä mahdollisia rautupaikkoja. Saavutettuamme Kalottireitin, laitoin jo virvelin naftaliiniin, se olisi siinä tältä vuodelta. On se aina vaan hullu fiilis, kun tietää että 12 kuukauden päästä pääsee taas isolle reissulle. Noh, mielenmyllerryksessä auttoi komeat maisemat. Pysähdyttiin safkaamaan Kuonjarjoen autiotuvalle. Väkeä oli paljon, etenkin rasittavia takki-auki retostajia. Ja loput sellaisia yrmy-Aragorneja, jotka söivät kolme pakettia ruisleipää yhdellä haukulla ja nostivat sitten 160 kg rinkan selkäänsä ja ottivat kolmimetrisen vapaputkensa ja lähtivät johonkin hyvin, hyvin kauas ja saivat hyvin, hyvin paljon kalaa. Minun taasen teki mieli paljon kaljaa ja farmarihousut, joten läksimme kohti Kilpisjärveä.

Kuonjarjoen kanjoni oli kerrassaan upean näköinen paikka, pakostakin kävely sujui hymyssä suin. Päivä oli hieman lämpimämpi kuin aikaisemmat, vieno tuuli piti taas hyttyset loitolla ja aurinko valaisi ympärillämme nousevia korkeita tuntureita. On tämä vaelluskin vaan mukavaa, joskus pitäisi jättää virveli kotiin ja keskittyä vain ympäristön ihmettelyyn. Eukkookin vois täällä ulkoiluttaa, jos ei olisi niin säikky. Kerrankin se höpötti koko yön kuulevansa "ääni ja askelia" kun telttaan joutui.

Emännän virkaa hoiti kuitenkin tällä kertaa Pallo Kuonjarjoella. Selässä myös ekaa ja vikaa kertaa Savotan putkihirviö. Vaellustovereille toki kiva rinkka kun sen loppumattomiin syövereihin voi sujautella aina salaa omia tavaroitaan :)
Saarijärven autiotupa oli illalla tyhjä ja päätimme jäädä sinne yöksi. Näin jälkikäteen ajateltuna oltaisiin voitu tehdä toisinkin. Itse tuvassa ei ollut mitään vikaa, mutta itse Saarijärvessä kyllä. Mentiin ottamaan vettä ja jotenkin tuli vähän sellainen "onks-tää-ny-puhasta" olo. No kai se on. No ei kai se sitten ollut kun koko yö meni vatsakivun kourissa ja huussissa istuskelussa. Pallon vatsa myös vähän kiersi ja sanoi nähneensä ihmeellistä vaahtoa pitkin Saarijärven rantoja. Lisäksi Pallon polvi oli kipiä. Perkele, taas meni terveys.

Aamu oli melko ikimuistoinen. Vatta niin kipeä ettei pystynyt mitään juomaan laattaamatta, syömisestä nyt puhumattakaan. Lähdettiin silti Kilpisjärveä kohti. Muilla oli menohaluja ja painoivat edellä, Pallo minun ja turpoavan polvensa kanssa takana. Metri metriltä, runsailla tauoilla sitä matkaa tehtiin. Ja se matka oli pitkä, perkeleen pitkä. Voimat aivan lopussa jo alkupäivästä. Mutta niin vaan pikkuhiljaa Kilpisjärvi saavutettiin.

Jag har ont i rumpa...
... jag har ont i knä.
Muut jo odottelivatkin pyhäpuvuissa. Kilpisjärven marketin kautta vähän uppoavaa evästä ja limpparia ja siitä Tornioon Turkinpippuriin (tietysti) ja Ouluun hoitamaan vatsaa oluella. Ikimuistoinen yö hotelli Turistissa kuuden hengen huoneessa. Taas oli taputeltu Lapin Raskas ja loppuvuosi meni rautukuvia kuolatessa.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Operaatio Yliperällä - Kaitsajoki 7/2009, osa 2

Reissun alkuun TÄSTÄ.

Yö oli taas kylmä, eikä Kaitsajoki näyttänyt alajuoksun osalta lainkaan hyvältä. Ohut, kovavirtainen ränni läpipääsemättömän pajuviidakon keskellä. Sen sijaan Dierbmesjohka Kaitsajoen risteyksen alapuolelta oli näyttänyt hyvältä (ja antanu kalaa) eilisen pikazoomailun perusteella. Vai onko se jo Rommaenoa? In any case, kävelimme sinne takaisin Römpsän kanssa kun muut jäivät tetsaamaan Kaitsan viidakoihin. Alajuoksu ei taaskaan pettänyt vaan tarjosi minulle harria ja Römpsälle pikaliimavavan testaukseen taimenenmöllin. Koskien alle muodostuvat syvät altaat olivat täyttä timanttia. Valitettavasti kalastusidyliä tuli häiriköimään helikopteri joka oksensi jengiä vastarannalle. Läksimme takaisin leiriin kun vaeltaja harvemmin vapaaehtoisesti juttua vääntää lentosakin kanssa... vaikka heidän tarjoama kalja tietysti aina kelpaisi!

Alueen normikoko eli 42 cm... Samalta kiveltä kuin eilenkin :)
Römpsän hankala väsytys ja poseeraus taimenen kanssa keskellä koskea.
Kaitsaviidakosta muut olivat saaneet vain pieniä taimenia, joten päätimme purkaa leirin ja jatkaa Kaitsajokea ylävirtaan. Tosin tässä vaiheessa emme vielä tienneet mitä satelliitti sanoi Kaitsan alajuoksusta. Leiripaikkamme kohdalla joki oli haarautunut ja sivu-uoma oli, noh, melko paskaa. Kartalta kuitenkin näkee, että olisihan pääuomassa ollut tarjolla jo muutakin kuin ränniä. Tästä autuaan tietämättöminä otimme korkeuskäppyrää ja painelimme komeissa maisemissa yläjuoksua kohti. Välissä observoitiin jokea kaukokartoituksella, mutta tuomittiin aina armotta ränniksi. Näin jatkui Kaitsajärville asti. Keli oli aurinkoinen, muttei liian kuuma. Sopiva tuuli piti hyttyset loitolla, mikäs siinä kävellessä.

Telttapaikka osui jälkikäteen asiaa ihmetellessä näemmä taas sivuvirran varrelle. Vähissä olivat leiripaikat ja kivistä maa. Ilta kului pääosin uidessa ja maistellessa alkoholia, vähän jaksettiin heitelläkin, haukia kiusata. Kaitsajärven alapuoliset setit jäivät taas tutkimatta, kun ei tullut mieleen katsoa ennen reissua satelliittia. Noh, suorittajat erikseen ja jätetään jotain seuraavaan elämäänkin. Olihan sitä kalaakin jo kahden halsterin verran.

Lisää valokuvatoimiston upeita otoksia!
Römpsä nukkui pihalla. Syytä en tiedä. Taistelukentän kaasut ja äänet saivat etsimään rauhallista ympäristöä? Joutsenen untuva piti kuulemma lämpöisenä vaikka yö oli taas hyytävän kylmä.

Aamusesta purimme leirin ja päätimme kalastella hieman huolellisemmin Kaitsajoen, tai oikeammin Sieldjonjohkan aina Sieldonjärvelle asti. Joki oli pieni, mutta hyvin kaunis ja erittäin kalaisa. Oli kiivaita koskia, nättejä loppuliukuja syviin lompoloihin, hiekkaisia nivoja, kaikissa hyvin harjusta ja taimenta kokoluokassa 40 cm. Erityisesti yksi kohta syöpyi mieleeni - hieman kovempivirtainen ja syvempi niva, jonka mustaa ja kivistä pohjaa pystyi tutkimaan helposti paljan silminkin. Kalaa ei näkynyt, mutta päätin heittää. Lipan lähtiessä rullaamaan tummasta pohjasta ilmaantui useita eväkkäitä kuin Alien-leffassa. Valitettavasti se pienin 42 cm kala nappasi ensin.

Sieldonjohkan alajuoksu ei oo levee mutta syvä ja vesi vaihtuu.
Ja kun Sieldjon vähän levenee niin alkaa pöytä notkua herkuista.
Mamma mia mikä mesta, ja näitä piisaa!
Tamaaniakin löytyy, joskin nippa nappa 40 cm.
Sieldjonjavria lähestyessä joki mataloitui ja pohjassa alkoi kasvamaan ikävää limaista kasvustoa. Joen alkupisteestä järven rannasta ei löytynyt oikein telttapaikkaa ja päätimme ottaa hieman etäisyyttä suomaisemaan, kiipeämällä Kahperrusjoen varrelle kiviselle leiripaikalle, upean puroleventymän äärelle. Täällä ei oikein kasvanut enää mitään muuta kuin kiveä ja vähän lunta. Kahperrusjoen vesikin oli pirun kylmää, mutta siitä huolimatta Rajis pakotettiin reissun ekalle pesulle puoliväkivalloin, kaveri alkoi puskemaan jo melko corpse-luokan käryä.

Reissun megalomaaninen finaali tuloo TÄS!

maanantai 29. helmikuuta 2016

Operaatio Yliperällä - Termisjoki 7/2009, osa 1

Kesän pääkinkerit suuntautuivat tuttuun tapaan Käsivarteen ja tavoitteena tietysti tehdä taas kaikkea vähän enemmän kuin viime vuonna. Etenkin kilon harria toivottiin ja odotettiin kuin Joulupukkia. Vaan mitenkä kävi, ja mikä paikka tällä kertaa paskoontui?

Aloitin reissun valmistelun mökillä ja kaljakuurilla. Vasta kaksi tuntia ennen lähtöä selvisin kotiin - itseluottamusta puhkuen, että kyllä näin kokenut jehu nyt rääsyt ja romut runnoo rinkkaan ilman sen kummempia listoja tai valmistautumisia. Sen verran kuitekin tuli kiroamista, että tämän reissun jälkeen minulla on hyvinkin eksaktit listat, välinetestaukset ja rinkan pakkaus viikkoa ennen lähtöä. Ei sillä että mitään nyt olisi ihmeemmin unohtunut, mutta lähinnä oman pään vuoksi.

Tälle reissulle saatiinkin oikein kunnon kollegio kasaan: Teppo, Römpsä, Meka, Rajis sekä vielä Pallo mukaan maskotiksi ilman kummempaa vaellus- tai kalastuskokemusta. Tehdessä oppii ja kovaa tehdessä vielä enemmän! Ja äkkiäkös sitä taas oltiin Kilpisjärvellä ja aloitettiin Luontotalolta marssi kohti Dierpmesjavria, joka Termisjärveksikin on vääntynyt kantasuomalaisten keskuudessa.

Saanahan se siinä taas viittilöi.
Kilpisjärven rannalta on jo vähän edetty... Eka nousu on aina ihanaisen työläs ja hikinen.
Ensimmäinen viisi kilometriä sujui hyvin vaikka rinkka olikin taas oudoksesta painava, kiikkerä ja muutenkin paska. Opiskelijabudjetti ei ollut vielä riittänyt uuteen rinkkaan vaan olin korjannut Kairan riemusäkin viime vuonna räjähtäneet osat. Samaten viime reissulla vihoitellut kantapää alkoi vihoitella uudestaan, vaikka olin investoinut kunnon menokkaisiin (legendaariset Meindlin Tunturisudet aka slalom-monot). Samaiset kengät löytyivät myös Tepolta ja Römpsältä. Lopulta rauhallisella tahdilla ja kenkien kireyttä säätämällä löytyi kohtalainen kompromissi ja kantapää pysyi siedettävänä.

Typerys jäkittää niin että päälle meinasin kävellä.
Matkalla kävin kokeilemassa Paihkasjoen leventymiä jonkun etiäisen innoittamana. Muut eivät jaksaneet tulla mukaan vaan jatkoivat ylärinteessa taivaltamista. Kaloja ei näkynyt, kapea joki oli kyllä syvä mutta vesi ei virrannut. Tapasin muut Dierbmesjavrin rannalla Paihkasjoen laskukohdassa. Olimme plänäilleet tähän leiriä, koska internetissä joku oli lipsauttanut kovista öisistä harjuskarkeloista joen loppukuohuissa. Loppuliuku oli kuitenkin hyvin matala, eikä oikein virvelimiehen kalastettavissa. Kun mitään hienoa telttapaikkaakaan ei löytynyt, päätettiin runnoa Dierbmesjavrin autiotuvalle asti. Melko hapoille veti nämä viimeiset kilometrit ja ilta toi mukanaan hyytävän kylmyyden. Yksin saatiin yöpyä poikkeuksellisen viihtyisässä tuvassa. Pallo kyseli että eikai huomennakin kävellä 15 kilometriä. Ei suinkaan, painelisimme vain 8 kilometriä Kaitsajoen ja Dierbmesjohkan (tai ei-niin-wannabe-tyyliin: Termisjoen) risteykseen.

Dierbmesjavrin kanjoni alkaa muodostua, rinteet nousee yli tuhanteen metriin.
Aamulla Pallo sai uuden yllätyksen kun kokkasin omalle ruokakunnalleni aamiaiseksi puuroa. Pallo ei käytä kotona suolaa, mutta minä täräytin keitinveteen karkeaa merisuolaa. Ilme oli hyvän näköinen kun Pallo puraisi liukenematonta suolakikkaretta. Tämän tragedian jälkeen kalastelimme hetken Dierbmesjavrin rannalla ja pari vanhempaa kalastusvaeltajaakin siinä kävi jutulla. Samaten nuorempi yksinvaeltaja, joka taitaa olla netissäkin kirjoittelemassa. Kantoi rinkan päällä muistaakseni Haltin Cavitya ja kehui saaneensa komean raudun Yliperältä pitkällä reissullaan. Jos vaikka ittes tunnistat, tai jotain. Jatkoimme matkaa itään.

Koko kollegio Termiksen autiotuvalta lähdössä Itään.
Ei tuu kalaa Termisjärvestä... Kylmää keliä ja tuulta.
Dierbmesjohkan alussa pidettiin ruokatuntia ja kalasteltiin. Mukavan kokoinen harri teki temput ja väänsi jotenkin viehelukon auki. Näin ollen pomminvarmaa kulta-Meppsiä oli jäljellä enää neljä kappaletta rasiassa. Toinenkin harri pääsi karkuun. Harmitti. Mämmikoura!

Tässä Termisjoen ensimmäiset metrit. Ei mikään eno vielä, mutta harria saa kyllä kun löytää syvempää vettä.
Seuraavaksi talsimme Guhturgurajavrien tienoille, koska joku oli näitäkin kehunut netissä. Vaikea uskoa kalapaikoiksi, näyttivät pirun matalilta ja tylsiltä. Dierbmesjohkakin virtasi enemmän pirunpeltoisen maan alla kuin pinnalla. Römpsä katkaisi uuden Daiwan pätkävapansa, mutta pikaliimakorjauksella saatiin siitä enemmän tai vähemmän käypä peli. Jatkoimme alavirtaan. Maasto oli yllättävän huonoa ja Palloa rupesi jo hidas eteneminen kismittämään. Lupaus vain viidestä kilometristä sai hänet kuitenkin rykimään innokkaasti eteenpäin.

Kalasteltiin Dierbmesjohkaa silloin kun joku järkevä kalapaikka tuli. Vähän niitä oli mataluuden vuoksi. Seasta kyllä löytyi syvääkin vettä, mutta se olisi vaatinut kunnon tutkimuksia. Yhdestä montusta sain nousemaan erittäin ison harrin kamppailuun. Valitettavasti en päässyt sitä seuraamaan kahlaamalla ja terävät kivet katkaisivat ohuen kuitusiiman. Pakissa enää kolme kulta-Meppsiä... Mämmikoura!

Jostain syystä kartanluku ontui kovasti. Kävelimme hitaasti ja kalastelimme rinkat selässä. Aina kun katsoimme karttaa oli "Vielä viisi kilometriä jäljellä". Kalapaikat alkoivat onneksi parantumaan alajuoksulla. Pallo, Teppo ja Rajis vetivät kaikki nippa nappa mitalliset harrit ylös. Tavattiin myös leiriä pitäviä helikopteri-kalamiehiä, olivat kuulemma saaneet eilen Dierbmesjohkasta 50 cm harjuksen. Tähän oli turha jäädä kalastelemaan liikakansoituksen vuoksi, joten otimme suunnan suoraan Kaitsajoen risteykseen. Aloimme olemaan jo melko naatti eikä jokivarren maasto muuttunut lainkaan suotuisaksi, päin vastoin.

Sain määki vihdoin kalan... mutta ei näillä mun otoksilla kyllä valokuvaamoa perusteta.
Kaitsajoen risteys ei ollut sellainen idylisen ihana tasainen ruohokenttä jossa oli kaunis telttapaikka ja mainio kahden joen loppuliuku lompoloon, kuten sen olin unissani nähnyt. Se oli aivan täynnä isoja kiviä, niiden välissä vettä ja viheliäistä suoturilasta; jokia reunusti sankka pajuviidakko. Ei edes puolta metriä tasaista teltalle saati kahdelle. Päätimme huilata ja lähdin virvelin kanssa katsomaan Kaitsajoesta ylityspaikkaa, sillä vastarannalla olisi melko tunnettu ja hyvä leiripaikka. Viidakon läpi oli vaikea tetsata. Joki oli syvä ja vuolas, ei ylityskelpoinen meille tässä kunnossa. Heittelin muutamia kertoja ja sain kolme nättiä taimenta, 35 senttisiä. Ja puljasin raskaasti, hyvä etten kaatunut ja lähtenyt virran mukana.

Palasin takaisin ja fundeerasimme epämääräisen ajan että mistä helvetistä löydetään telttapaikka. Manat oli aika finito, väsytti ja olkapäätä särki. Kaukana pohjoisessa näkyi pieni korkeampi pläntti ja karttakin vahvisti siellä jonkun korkeuskäppyrän olevan. Vaihtoehdot vähissä, joten sinne oli pakko jaksaa. Kukkula osoittautui todella hyväksi leiriksi ja kahdelle teltalle löytyi priimapaikat. Asetuttuamme taloksi pörräsi helikopteri päällemme ja olisi kovin mielellään laskeutunut meidän päälle. Ilmeisesti kopterissa käytiin keskustelua, että mihis nyt mennään ja lopulta teknokärpänen häipyikin jonnekin idän suuntaan. Voin kertoa että parin raskaan marssipäivän jälkeen teki mieli heittää kopteria kivellä.

Salaa kävin illalla Kaitsan ja Termiksen risteyksessä :)
Mutta rikkuuko se kilo harrissa kun päästään pääruokaan? Klikkaa TÄSTÄ niin tiedät tai sitten et.