Ongella 920 päiväisen kanssa

Meidän perheeseen syntyi juuri pieni tyllerö (joka kasvaessaan tulee kultavaltaukselle tekemään naisten töitä, eli kokkailemaan ja parsimaan). Vanhempi mukula, nyt 2.5 vuotias, kasvoi yhdessä yössä isoksi pojaksi ja päätettiin aloittaa kalastusharrastus, siihen kun tuntuu intoa olevan iltasatujen perusteella. Läksimme siis Motonettiin ihastelemaan kalaromuja. Viksusti kiersimme kalliit Angry Birds -onget ja ostimme samalla rahalla 3 kpl samoja onkia ilman linnunkuvia. Eihän tässä lintumettällä oltu. Lisäksi hommattiin kolme kilpaonkikohoa, ohutta siimaa, pieniä koukkuja, painoja etc. Meidän perheessä ei kukaan, eikä koskaan, kalasta millään huoltoasema-punavalko-tatilla. Kun tehdään niin tehdään kunnolla, got it?!

Sitten mentiin takapihalle ja pistettiin kaupunki-idyllisen pihamme tarkoin varjeltu nurmikko matomaaksi. Oltiinhan tosiasioiden parissa ja puutarhanhoito oli aivan toisarvoista. Sitten onget kasaan ja Liessaareen katsomaan mitä kalaa Lohjanjärven rantavesissä liikkuu.

Katu-uskottavuutta löytyy heti.

Vanhempi oli aika pätevänä paikalla, totteli kaikki käskyt ja pysyi paikallaan. Tihkutti hieman, mutta puun alla oli kuivaa istuskella. Mato koukkuun, parahultainen syvyys ja kohon tasapainotus ja sitten koho alkoi jo elää. Ei poika ymmärtänyt mitä tapahtui, mutta nostaessa elämän ekaa särkeä ylös alkoi tulla ahaa-elämystä. Särki pönttöön ja nyt alkoi tulla käskyä toiseen suuntaan. Onki piti saada äkkiä "ve-teen, ve-teen" ja "lissää, lissää kalaa" sekä "ei isi, mon" (eli ranskansuomeksi, "isi ei saa pitää onkea vaan minä pidän", toim. huom.). Asia kunnossa.

Eka särki!

Reipas kolmisatanen lahna oli jo sen verran kova vastus että nostamisessa piti jeesata :) Yhteensä nuija onki parit särjet, parit lahnat ja pienen ahvenan. Malttoi onkia 45 minuuttia. Kalat tietysti kotiin 60L rakennuspalju-akvaarioon ja naapurin mukulat katselemaan ylpeän pojan saalista.

Tätä lahnaa piti jo väsytellä kahteen pekkaan!

Eka ahvena, ei vielä koolla pilattu.

Yllättävän pienen pönkelön kanssa voi kalastaa aivan täysiverisesti. Ottakaa onkeenne ja menkää kalaan - ja muistakaa kunnon välineet, kuten aina kalastaessa!

Lahnaa pukkaa...

Enneunessa Halti Vaelluskupoli 4

Jo vuosia olen himoinnut Haltin Vaelluskupoli nelosta. Tarkempaa syytä en tiedä, mutta ostos on aina jäänyt tekemättä yli 100 euron hinnan vuoksi. Tänään menin päiväunille ja heräsin välittömästi enneuneen, jossa Vaelluskupoli 4 oli -50% Prisman poistomyynnissä. Hyppäsin auton rattiin ja hain Prismasta teltan odotettuun 59 euron hintaan. Näin se menee.

Ne jotka eivät tätä telttaa tunne, niin muutama sana: Vaelluskupoli on nimetty kekseliäästi ominaisuuksiensa mukaan: se on teknisesti kupoli ja suunniteltu vaeltamiseen! Vaelluskäyttöön teltta sopii kahdesta syystä: se kestää paremmin tuulta kuin normaalit kupolit, koska on oikeastaan ellipsin muotoinen, ja toisaalta se on varsin kevyt, Haltin mukaan 3.9 kg. Juuri paino erottaa VK4:n muista 100 euron markettikilpailijoista, eli lähinnä McKinleyn Dakota/Ranger teltoista, jotka pyörivät 4 hengen malleina 5-6 kg tienoilla. Näistä syistä, sekä kohtalaisen hyvästä suoriutumisesta johtuen, VK4 on nauttinut jonkinmoista suosiota ja jopa kulttistatusta vuonna miekka ja kilpi. Suosiosta kertoo tietysti parhaiten se, että teltta on ollut markkinoilla jo varmaankin 15 vuotta.

Oma tavoitteeni oli hankkia vain perhe-kaveri-vara-majoite, joka olisi luotettava ja järkevän painoinen, muttei kuitenkaan sitoisi turhan suurta rahasummaa maatessaan käyttämättömänä varastossa vuosi toisensa perään.

Ensimmäisenä tietysti katsottiin VK4:n tarkka massa. Yllättäen se painoi vain 3651 grammaa, sisältäen vielä hieman ylimääräistä tilbehööriä sisällä. Näin ollen teltta tarjoaa hintaansa nähden varsin kevyen majoitteen kolmelle, 1.2 kg per pläsi. VK4 on myös järkevän kokoinen pakattuna.

Joskus paino ilmoitetaan yläkanttiinkin!

Pakkauskoko ja mittasuhteena pakollinen pystytys-Santtu.

Pystytysohjeita ei paketissa ollut, mutta kupoli nyt on niin yksinkertainen ettei opasta tarvitse. Itse asiassa pystytys vaati silti muutaman trial-and-error tapahtuman, sillä kupoleita ei ole tullut sattuneesta syystä kasailtua modernin ajan piirissä.

Vad helvete?!

Noh, ensin sisäteltan kulmakiinnikkeet kiinni ulkotelttaan, sitten molemmat pitkät lasikuitukaaret kanaviinsa ja pingotus ylös, lopuksi kiiloja kulmiin ja kylkiin. Sitten pähkäiltiin minne metrin mittainen, V-muotoinen minikaari sopisi. Se meni yllättäen poikittain levittämään apsidia. Enpä ole tällaista ratkaisua ennen nähnyt, mutta se selittää osaltaan keveyttä. Tavallisestihan apsidikupoleissa käytetään omaa maasta-maahan pingotettua kaarta levittämään eteistä auki (esim. McKinley Dakota). Apsidin levityksen jälkeen vielä sisäteltta kiinni ulkoteltan kattoon, pientä säätöä ja majoite valmis.

Tässä se nyt on, ilman päällikankaan pingoitusnaruja.

Ihmetystä herättänyt "apsidin levitys V-kaari".

Eureka Spitfire Soloon tottuneena tilaa oli kuin tyhjässä yökerhossa. Avaranpaikankammohan tuolla tulee!

Seisoskellen laitetaan vaatteet kuivumaan... Tilaa on...

Koska käyttötestiin ei ole vielä päästy, totean ominaisuuksista erinomaiseksi painon ja tilat. Pidän myös erityisesti katossa olevasta isosta ventilaatiosta, tosin pelkään että kovalla tuulella saattaa vesi tulla sieltä sisälle (tosin tämä ei ole mikään avotunturi-myrskymajoite muutenkaan). Apsidi on tyypillisen (epä)tilava kupoleille, muutamia rinkkoja kyllä mahtuu tiukasti. Materiaalit näyttävät samoilta kuin perinteisessä Cavityssä, jonka isoin ongelma oli pohjakankaan huono kesto sekä pingoittuminen ja saumojen repeily nurkista. VK4:n sisäteltan saa onneksi niin löysäksi että pohjaan ei tule jännitteitä ja kestävyys on varmasti aivan eri magnitudia. Ehkäpä tähänkin silti voisi tehdä pressusta lisäpohjan. Isoimmat miinukset annan takaseinän kiilapaikan puuttumisesta, hetken mietin jopa valmistusvirhettä. Nyt irtonainen päällikangas lerpattelee muutaman sentin eikä telttaa saa aivan täydellisesti pingotettua persuksesta. Apsidiin olisi voinut tehdä myös toisen oviaukon, jolloin koko eteisen olisi saanut auki hellepäivinä tai rinkkoja säätäessä.

Tästä jättimäisestä kota-tyyppisestä ventilaatiosta mä pidän!

Hämeenkangas syksyllä 2008

Seuraava kovalevyn löytö on syysretki Hämeenkankaan harjumuodostelmalle Katin, Annan ja Römpsän kanssa. Kyseinen ulkoilualue on ehkä hienoin palanen Satakunta-Pirkanmaa välistä valtavaa harju-kangas-kompleksia. Pohjoiseen samantyyppinen maasto jatkuu kymmeniä kilometrejä Pohjankankaana, armeijan kieltoalueena. Ne ketkä Pohjankankaalla käyvät paukuttelemassa, kutsuvat sitä "Siperiasimulaattoriksi", koska lumi pysyy maassa jopa viikkoja pidempään kuin lähimaastoissa. Hämeenkankaalla ei ole samaa viilentävää efektiä, vaikka sillä sijaitsee Satakunnan korkeimmat paikat. Harjumaisemat jatkuvat Itään Tampereelle asti, tosin matalampina ja pirstaloituneina.

Perinteinen Hämeenkankaan valloitus alkaa Jämin lentokentältä ja keskittyy nimenomaan tämän korkeimman harjualueen patsasteluun. Ulkoilualue on kuitenkin paljon laajempi, jatkuen aina Kankaanpään keskustaan asti. Koska emme olleet kaukopartiossa, aloitimme mekin Jämiltä ja kiipesimme heti Soininharjun päälle. Täältä jatkoimme Koivistonharjulle. Koko matkalla on paljon helppoja polkuja, joista kannattaa valita jyrkimmän harjuseinämän yllä kulkeva maisemaura ja zoomailla maisemia etelään. Matkalla on myös ääretön määrä laavuja.

Soininharjun jyrkällä eteläreunalla.

Tanssaava puu.

Maisematyyppiä loivemmalle pohjoisrinteelle.

Erittäin suuria laavukomplekseja löytyy.

Koivistonharjun main issue on järkyttävän iso suppamuodostelma, eli pyöreä reikä maassa, johtuen hiekkaan jumittuneen jäävuoren sulamisesta. Nimeltään paikka on Koivistonvati, armeijaslangissa "Motivaatiomonttu". Näiltä alueilta näkee myös maisemia pohjoiseen, pääasiassa Jämijärvelle.

Koivistonharjulta nälkee jo pohjoiseen, Jämijärvelle. Jostain syystä supan kuvausta ei harrastettu, lieneekö ollut niin haastava kuvauskohde.

Laskeuduimme alas harjulta Koivistonvadin kohdalla ja jatkoimme sopivia polkuja pitkin Mielahden uimarantaan. Uimarannan viereen laskee parhaimmillaan metrin levyinen puro, joka purkautuu maasta vain muutamia satoja metrejä ennen uimarantaa. Voitte uskoa kuinka kivaa on uintireissulla eksyä puron suulle ja tuntea lämpötilan dramaattinen lasku 20'C --> 4'C :)

Lähdepuro matkalla Jämijärveen uimareiden tunteita viilentämään.

Meindl Tunturisusien vesitesti Mielahden uimarannassa.

Uimarannalta pitää palata hetken matkaa takaisin tulopolkua, jotta pääsee takaisin harjun juurelle ja polkuverkoston piiriin. Tässä vaiheessa ehdoton must on käydä tsekkaamassa valtavat Uhrilähde ja Kylmänmyllynlähde. Näille löytyy polut maastosta sekä kartasta, mutta virallisiin reitteihin ne eivät kuulu jostain syystä.

Kaikista fasiliteeteista valitsimme syrjäisimmän ja askeettisimman kyrsän paisteluun.

Polkua lähteille.

Uhrilähteen eräs patteristo. Lähdelammesta näitä löytyy useita.

Erittäin iso Kylmänmyllynlähteen pulputin.

Hypnoottista ja alati muuttuvaa taidetta.

Lähteiden jälkeen lähdimme Niiniharjunvadille, joka tunnetaan taas kerran "Motivaatiomonttuna", mutta myös Jämin laskettelurinteenä. Kiipesimme takaisin harjun päälle ja edelleen lähtöpisteeseen Jämille. Viimeinen missio oli näkötorniin kiipeäminen. Käveltävää oli kertynyt 12 km.

Niiniharjunvati, eli suppa, pilattu täysin hyödyttömällä hiihtohissillä.

Näkötornista etelään.

Näkötornista pohjoiseen.

Hämeenkangas tarjoaa poikkeuksellisen komeat maisemat ja monipuolisen paketin koko Etelä-Suomen mittapuulla. Omaan makuuni paikka on kuitenkin liian leirikeskustyyppinen, koska harju on rakennettu täyteen fasiliteettia. Toisaalta fasiliteetit mahdollistavat suurta suklaata jos alueen läpi kulkee kaukovaelluksena (Kankaanpää-Tampere) tai haluaa tutustua talvivaellukseen pätevissä maisemissa. Jämille myös pääsee autolla säässä kuin säässä. Jämin kentältä saa myös kahvia ja purtavaa, käsittääkseni ympäri vuoden.

Askolan hiidenkirnut

Tietokoneen vaihtaminen on metkaa puuhaa. Kuvia siirtäessä (tai enemmänkin sitä kuvien sekamelskaa järjestäessä) pomppaa esiin kaikkea vanhaa ja jo unohdettua. Olen näemmä käynyt Askolan hiidenkirnuilla joskus vuosituhannen alkupuolella. Kuvia katsellessa välähtää, että sehän oli poikkeuksellisen hieno mesta, eli käykää jos ohi ajelette!

Ogrus.

Muutaman Jarskin mentävä kirnu.

http://www.hiidenkirnut.fi/