maanantai 29. helmikuuta 2016

Operaatio Yliperällä - Termisjoki 7/2009, osa 1

Kesän pääkinkerit suuntautuivat tuttuun tapaan Käsivarteen ja tavoitteena tietysti tehdä taas kaikkea vähän enemmän kuin viime vuonna. Etenkin kilon harria toivottiin ja odotettiin kuin Joulupukkia. Vaan mitenkä kävi, ja mikä paikka tällä kertaa paskoontui?

Aloitin reissun valmistelun mökillä ja kaljakuurilla. Vasta kaksi tuntia ennen lähtöä selvisin kotiin - itseluottamusta puhkuen, että kyllä näin kokenut jehu nyt rääsyt ja romut runnoo rinkkaan ilman sen kummempia listoja tai valmistautumisia. Sen verran kuitekin tuli kiroamista, että tämän reissun jälkeen minulla on hyvinkin eksaktit listat, välinetestaukset ja rinkan pakkaus viikkoa ennen lähtöä. Ei sillä että mitään nyt olisi ihmeemmin unohtunut, mutta lähinnä oman pään vuoksi.

Tälle reissulle saatiinkin oikein kunnon kollegio kasaan: Teppo, Römpsä, Meka, Rajis sekä vielä Pallo mukaan maskotiksi ilman kummempaa vaellus- tai kalastuskokemusta. Tehdessä oppii ja kovaa tehdessä vielä enemmän! Ja äkkiäkös sitä taas oltiin Kilpisjärvellä ja aloitettiin Luontotalolta marssi kohti Dierpmesjavria, joka Termisjärveksikin on vääntynyt kantasuomalaisten keskuudessa.

Saanahan se siinä taas viittilöi.
Kilpisjärven rannalta on jo vähän edetty... Eka nousu on aina ihanaisen työläs ja hikinen.
Ensimmäinen viisi kilometriä sujui hyvin vaikka rinkka olikin taas oudoksesta painava, kiikkerä ja muutenkin paska. Opiskelijabudjetti ei ollut vielä riittänyt uuteen rinkkaan vaan olin korjannut Kairan riemusäkin viime vuonna räjähtäneet osat. Samaten viime reissulla vihoitellut kantapää alkoi vihoitella uudestaan, vaikka olin investoinut kunnon menokkaisiin (legendaariset Meindlin Tunturisudet aka slalom-monot). Samaiset kengät löytyivät myös Tepolta ja Römpsältä. Lopulta rauhallisella tahdilla ja kenkien kireyttä säätämällä löytyi kohtalainen kompromissi ja kantapää pysyi siedettävänä.

Typerys jäkittää niin että päälle meinasin kävellä.
Matkalla kävin kokeilemassa Paihkasjoen leventymiä jonkun etiäisen innoittamana. Muut eivät jaksaneet tulla mukaan vaan jatkoivat ylärinteessa taivaltamista. Kaloja ei näkynyt, kapea joki oli kyllä syvä mutta vesi ei virrannut. Tapasin muut Dierbmesjavrin rannalla Paihkasjoen laskukohdassa. Olimme plänäilleet tähän leiriä, koska internetissä joku oli lipsauttanut kovista öisistä harjuskarkeloista joen loppukuohuissa. Loppuliuku oli kuitenkin hyvin matala, eikä oikein virvelimiehen kalastettavissa. Kun mitään hienoa telttapaikkaakaan ei löytynyt, päätettiin runnoa Dierbmesjavrin autiotuvalle asti. Melko hapoille veti nämä viimeiset kilometrit ja ilta toi mukanaan hyytävän kylmyyden. Yksin saatiin yöpyä poikkeuksellisen viihtyisässä tuvassa. Pallo kyseli että eikai huomennakin kävellä 15 kilometriä. Ei suinkaan, painelisimme vain 8 kilometriä Kaitsajoen ja Dierbmesjohkan (tai ei-niin-wannabe-tyyliin: Termisjoen) risteykseen.

Dierbmesjavrin kanjoni alkaa muodostua, rinteet nousee yli tuhanteen metriin.
Aamulla Pallo sai uuden yllätyksen kun kokkasin omalle ruokakunnalleni aamiaiseksi puuroa. Pallo ei käytä kotona suolaa, mutta minä täräytin keitinveteen karkeaa merisuolaa. Ilme oli hyvän näköinen kun Pallo puraisi liukenematonta suolakikkaretta. Tämän tragedian jälkeen kalastelimme hetken Dierbmesjavrin rannalla ja pari vanhempaa kalastusvaeltajaakin siinä kävi jutulla. Samaten nuorempi yksinvaeltaja, joka taitaa olla netissäkin kirjoittelemassa. Kantoi rinkan päällä muistaakseni Haltin Cavitya ja kehui saaneensa komean raudun Yliperältä pitkällä reissullaan. Jos vaikka ittes tunnistat, tai jotain. Jatkoimme matkaa itään.

Koko kollegio Termiksen autiotuvalta lähdössä Itään.
Ei tuu kalaa Termisjärvestä... Kylmää keliä ja tuulta.
Dierbmesjohkan alussa pidettiin ruokatuntia ja kalasteltiin. Mukavan kokoinen harri teki temput ja väänsi jotenkin viehelukon auki. Näin ollen pomminvarmaa kulta-Meppsiä oli jäljellä enää neljä kappaletta rasiassa. Toinenkin harri pääsi karkuun. Harmitti. Mämmikoura!

Tässä Termisjoen ensimmäiset metrit. Ei mikään eno vielä, mutta harria saa kyllä kun löytää syvempää vettä.
Seuraavaksi talsimme Guhturgurajavrien tienoille, koska joku oli näitäkin kehunut netissä. Vaikea uskoa kalapaikoiksi, näyttivät pirun matalilta ja tylsiltä. Dierbmesjohkakin virtasi enemmän pirunpeltoisen maan alla kuin pinnalla. Römpsä katkaisi uuden Daiwan pätkävapansa, mutta pikaliimakorjauksella saatiin siitä enemmän tai vähemmän käypä peli. Jatkoimme alavirtaan. Maasto oli yllättävän huonoa ja Palloa rupesi jo hidas eteneminen kismittämään. Lupaus vain viidestä kilometristä sai hänet kuitenkin rykimään innokkaasti eteenpäin.

Kalasteltiin Dierbmesjohkaa silloin kun joku järkevä kalapaikka tuli. Vähän niitä oli mataluuden vuoksi. Seasta kyllä löytyi syvääkin vettä, mutta se olisi vaatinut kunnon tutkimuksia. Yhdestä montusta sain nousemaan erittäin ison harrin kamppailuun. Valitettavasti en päässyt sitä seuraamaan kahlaamalla ja terävät kivet katkaisivat ohuen kuitusiiman. Pakissa enää kolme kulta-Meppsiä... Mämmikoura!

Jostain syystä kartanluku ontui kovasti. Kävelimme hitaasti ja kalastelimme rinkat selässä. Aina kun katsoimme karttaa oli "Vielä viisi kilometriä jäljellä". Kalapaikat alkoivat onneksi parantumaan alajuoksulla. Pallo, Teppo ja Rajis vetivät kaikki nippa nappa mitalliset harrit ylös. Tavattiin myös leiriä pitäviä helikopteri-kalamiehiä, olivat kuulemma saaneet eilen Dierbmesjohkasta 50 cm harjuksen. Tähän oli turha jäädä kalastelemaan liikakansoituksen vuoksi, joten otimme suunnan suoraan Kaitsajoen risteykseen. Aloimme olemaan jo melko naatti eikä jokivarren maasto muuttunut lainkaan suotuisaksi, päin vastoin.

Sain määki vihdoin kalan... mutta ei näillä mun otoksilla kyllä valokuvaamoa perusteta.
Kaitsajoen risteys ei ollut sellainen idylisen ihana tasainen ruohokenttä jossa oli kaunis telttapaikka ja mainio kahden joen loppuliuku lompoloon, kuten sen olin unissani nähnyt. Se oli aivan täynnä isoja kiviä, niiden välissä vettä ja viheliäistä suoturilasta; jokia reunusti sankka pajuviidakko. Ei edes puolta metriä tasaista teltalle saati kahdelle. Päätimme huilata ja lähdin virvelin kanssa katsomaan Kaitsajoesta ylityspaikkaa, sillä vastarannalla olisi melko tunnettu ja hyvä leiripaikka. Viidakon läpi oli vaikea tetsata. Joki oli syvä ja vuolas, ei ylityskelpoinen meille tässä kunnossa. Heittelin muutamia kertoja ja sain kolme nättiä taimenta, 35 senttisiä. Ja puljasin raskaasti, hyvä etten kaatunut ja lähtenyt virran mukana.

Palasin takaisin ja fundeerasimme epämääräisen ajan että mistä helvetistä löydetään telttapaikka. Manat oli aika finito, väsytti ja olkapäätä särki. Kaukana pohjoisessa näkyi pieni korkeampi pläntti ja karttakin vahvisti siellä jonkun korkeuskäppyrän olevan. Vaihtoehdot vähissä, joten sinne oli pakko jaksaa. Kukkula osoittautui todella hyväksi leiriksi ja kahdelle teltalle löytyi priimapaikat. Asetuttuamme taloksi pörräsi helikopteri päällemme ja olisi kovin mielellään laskeutunut meidän päälle. Ilmeisesti kopterissa käytiin keskustelua, että mihis nyt mennään ja lopulta teknokärpänen häipyikin jonnekin idän suuntaan. Voin kertoa että parin raskaan marssipäivän jälkeen teki mieli heittää kopteria kivellä.

Salaa kävin illalla Kaitsan ja Termiksen risteyksessä :)
Mutta rikkuuko se kilo harrissa kun päästään pääruokaan? Klikkaa TÄSTÄ niin tiedät tai sitten et.