sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Tutustuminen Lohjanjärveen

Niille, jotka eivät ole sattuneet pysymään kartalla - meikäläinenhän on nykyään lohjalainen. Rivari ostettiin viime kesäkuussa ja valintakriteerit olivat 1) hyvä alue, 2) sopiva pohjapiirrustus muksuperheelle, sekä 3) sijainti max. 60km molempien duunipaikasta. Noh, ollaan asuttu tällä nyt se rapiat puoli vuotta ja alkoi tehdä mieli kalaan.

Kansalaisen karttapaikka kertoi, että lähin Lohjanjärven rantakaistale on polkua pitkin 400 metrin päässä. En ollut oikeasti miettinyt että tuossa tulisin kalastelemaan, mutta näemmä alitajunta oli hoitanut asian. Yllättävän iso kynnys kuitenkin oli lähteä laajalle ja syvälle järvelle tonkimaan ja opiskelemaan uusia ottimestoja ja tekniikoita. Mutta kun kevätaurinko alkoi paistaa, niin lopulta vääntäydyin järvelle. Jos ei muuta niin hankkimaan esirusketusta kesälle :)


Useampi reissu sitten tulikin paukuteltua samalla vauhdilla, pääosin selkäveden keskeltä törröttävän luodon ympärillä. Siinä tuntuu olevan aina kalaa liikkeellä, jos ei muuta niin sinttejä. Saaliit ovat pyörineet tuossa oppikirjamestassa 1 - 5 kg maisemissa.


Homma on ollut hyvin opettavaista. Olen vannoutunut tapsipilkkijä ja sillä tekniikalla Lohjanjärveltäkin on silppusaalista tullut ihan siedettävästi. Pari reissua takaperin änkesin kuitenkin kaislikkorantaan ja yritin haukea isoimmalla LJ tasurillani. Yllätys oli melkoinen kun 50g ahven tööttäsi välittömästi kiinni. Siitä lähtien olen jympyttänyt tuolla hirveällä haralla myös luodolla ja kalan koko on alkanut kasvaa. Nyt irtosi jo 50 kpl fileerausveitseä odottavaa assua jään hapekkaammalle puolelelle. Itseasiassa, hirmuhara toimii nyt tapsia paremmin sekä pienelle, että isolle kalalle. Ja kelitkin alkavat olla melko priimaa.


Eilen sattui sitten vihdoin se odotettu tapahtuma.  Moukuttelin luodon reunaan muodostuvaa tasannetta, tällä kertaa pienemmällä karvapersetasurilla. Karvaperse jäi kuitenkin pohjaan kiinni. Mutta sitten pohja alkoi liikkua - hitaasti pumppaamalla ylöspäin, kunnes karvaperseestä oli kaikki koukut suorina. Tänään sama toistui isompaan tasuriin, mutta karkuutus meni auringonoton piikkiin. Toivottavasti seuraava blogiteksti käsittelisi iloista saamamiestä parikiloinen pääsiäiskuha käsissään...

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Simojoella 8/2005

Paremman tekemisen puutteessa päätettiin lähteä Simojoelle kalastelemaan lohta elokuussa 2005 muutamaksi päiväksi, Römpsän ja Mekan kanssa. Vettä kuulemma oli aika vähän joessa, joten otettiin lohikeppien lisäksi myös harrivinkeet mukaan.

Matka meni muuten ihan normaalin sapluunan mukaan, paitsi että Simon kyltin kohdalla Römpsän Nissaniin syttyi laturivalo. Pystytettiin teltta jokivarteen Mertakoskelle ja nukuttiin lyhyet yöunet; laturia ehtisi miettiä huomennakin. Toisaalta, joki näytti niin kuivalta, että laturia isompi ongelma lieni missä viehettä voisi uittaa?

Guivaa goskea...
Jo aamusta oli helteistä, mikä ei tietysti kuivan jokiuoman kanssa lupaillut oikein lohikekkereitä. Laturin valo sentäs sammui kun kierroksia oli yli 3000. Ajelimme siis pykälän liian pienellä ostamaan parin päivän luvat ja jatkoimme sitten pitkälle yläjuoksulle, aina Sankakoskelle asti.

Joki puristui varsin kapeaksi ja kovaksi koskeksi, jossa oli runsaasti syviä kiventauksia. Jäin heittelemään niitä sekä herkullista loppuliukua muiden painaessa kiireellä ylävirtaan. Hyvinkin pian Räsäsen Vitoseen mosahti kova tälli kosken alaosasta ja kitkajarru alkoi huudahdella kalan rynnätessä alavirtaan. Näinkö helppoa se nousulohen pyynti onkin? Vastapeluriksi paljastui kuitenkin reipas parikiloinen hauki. Seuraavasta montusta tuli samanlainen poranokka. Lieni jo joen vesikin niin lämmintä, että hauet tuppautuivat koskiin asti. Painelin kosken niskalle, mutta se oli matalampi. Heittelin siitä UL-vehkeillä ahvenia ja alamittaisia harjuksia. Pojat saapuivat sopivasti ruokatunnille, Römpsä oli saanut Lotolla mittaharrin.

Pelin henki oli selkeytynyt nopeasti. Vettä todellakin oli liian vähän ja keli liian kuuma. Oli turhauttavaa paiskoa lusikkaa ja vaappua ja saada salaattia joka heitolla. Päätimme pyhittää loppupäivän harjusten parissa UL-vehkein. Alamittaista harjusta joessa tuntui riittävän hyvin ja se otti hanakasti jos siiman päähän sattui punainen Mepps Aglia 0. Yhdessäkin kurvikkaassa nivassa otti joka heitolla. Myös paistiahvenia ja kilon parin haukia nousi kiitettävästi. Mutta se mitallinen harjus, saati sitten lohi, niistä ei näkynyt jälkeäkään. Emme silti olleet ensimmäiseen kalastuspäivään pettyneitä, kun summasimme kokemuksia Römpsän konjakkipullon ääressä, teltan tunnelmassa. Periaatteessa yöllä jostain syvästä nivasta olisi lohi saattanut nousta vaappuun, mutta jätimme yrittämättä.

Pieni ja säälittävä.
Seuraava päivä oli taas helteinen ja eteni kuten edellinenkin, pieniä kaloja kiusatessa. Alkuillasta saatiin kuitenkin jo säpinää, sillä löysimme pitkän koskijakson, missä oli paikoin selvästi syvempää virtavettä tarjolla. Isompi virveli oli jäänyt kauas autolle, joten oli pakko tonkia näitä syvänteitä UL-kepillä ja Rapalan CD-5:lla. Pojat menivät taas vauhdilla eteenpäin, mutta itse tongin huolella näitä mestoja - epäilin, että reissun ainoat todelliset tsäänssit olivat tässä ja nyt. Kahlasin keskellä jokea olevan harjanteen päällä ja kuritin asteen isompia harjuksia. Pari ihan mukavaa ruokakalaa pääsi harmillisesti irti. Meininki oli kuitenkin lupaava.

Sitten sain sen silmiini. Alajuoksulla, joen autiolla vastapuolella, aivan rannassa kiinni, näkyi metrin - puolentoista levyinen pikimusta vuolle. Saapuessani lähemmäs huomasin, että pääkoski oli mataloitunut selvästi - ilmeisesti suuri osa vedestä virtasi tähän kosken sivu-uomaan. Yritin kahlata väylän yläpuolelle, ettei sitä pääkoskesta erottava kivikkoinen linja olisi häirinnyt heittämistä. Ei onnistunut, liian syvää. Tyydyin heittämään CD-5:n noin 45' asteen kulmassa vuolteen niskalle, aivan vastarannalle. Nopea kammen pyöräytys, upotus laskien kolmeen sekuntiin ja nykäys. Pommi tuli välittömästi upotuksen jälkeen ja sai UL-vavan rutisemaan pahaenteisesti ja pienen kelan kitkajarrun kiljumaan kalan painaessa alavirtaan. Älä ole hauki, älä ole hauki, hoin mielessäni seuratessani kalaa koskessa kompuroiden. Hetken päästä kala paljasti itsensä pienellä hypyllä. Lohi se oli, ei lainkaan iso, mutta lohi kuitenkin.

Seuraavaksi lohi vänkäsi itsensä kiven taakse, eikä suostunut enää liikkumaan. Kahlaamalla ei päässyt mistään suunnasta lähemmäs eikä 6 jalkaisella kepillä sitä voinut mitenkään ohjailla. Päätin pelimiehenä repiä lohen väkisin kiven takaa, eihän se ollut kuitenkaan iso. Eipä aikaakaan kun katselin CD-5:n suoristunutta koukkua, kahluukamat märkinä ja kädet täristen. Ei päästy vielä sillä kertaa maistamaan ensimmäistä itsepyydettyä nousulohta.

Lohipainiin loppui kalantulo kuin seinään. Emme saaneet enää edes alamittaisia harjuksia tai paistiahvenia. Auton laturikin hajosi lopullisesti. Kaikki tuuri oli käytetty lohen nappaamiseen ja minä poloinen yritin sen väkisin ottaa. Noh, pääsimme sentään kotiin, kun autosta poistettiin ylimääräiset sähköt ja ostettiin uusi täysi akku.

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Yömarssi Kankaanpää - Parkano 2004

Jönks, taas tauon jälkeen. Ei ole Erä-Perkele nyt oikein ehtinyt kalastella ja samoilla viime aikoina, kiitos perheenlisäyksen. Mutta nytpä on saumaa palata menneisiin höpöstelyihin kun ei ole mitään uusiakaan juttuja tarjolla. Tai no, bongasin mä viime viikonloppuna Venekseltä talviverkot, joista oli heitetty jäälle 3 kg hauki kuolemaan. En tiennytkään, että järven kuhakannalla pysyy niin hyvin ravittuna ettei hauki enää mahdu ruokapöytään.




Asiaan, eli siihen historialliseen yömarssiin mikä suoritettiin Römpsän kanssa herran vuonna 2004. Oli puheissa ollut jo pitkään, että tehdään joku 1 - 2 päivän fiilistely-kävelyreissu ihan Etelä-Suomessa. Tuntui aina vaan lykkäytyvän, kunnes mä jonakin kesäisenä alkuiltana soitin Römpsälle ex-tempore, että kävellään tulevana yönä Kankaanpäästä Parkanoon (50 km). Vastaus oli pitkä hiljaisuus ja sitä seurasi melko epäilevä enpätiiä vastaus. No mutta minäpä tiedän ja kaksi tuntia myöhemmin kurvasin Römpsän pihaan.

Römpsän faijakin sattui siinä kotosalla hengailemaan ja katsoi kyllä meidän touhuja vähän pitkään, mutta suostui silti heittämään meidät vanhan rautatien varteen, josta marssi saisi starttinsa. Kiskoillahan niitä kilometrejä taittuu ja kurvit suoristuvat.


Ensimmäinen etappi oli Niinisalo. Siinä kävellessä kertailimme, mitä rinkkoihin oli pakattu kiireessä. Heti alussa oli sovittu, että reissulla ei nukuta kuin vasta mökillä, tai jos nukutaan niin puun alla. Näin ollen Römpsä oli pakannut matkaan pienen pressun ja sixpackin kaljaa. Meikäläisellä oli sellainen ylellisyys kuin makuupussi ja 4mm solumuovi. Lisäksi ei suinkaan saa unohtaa virveliäni, jonka olin pakannut tukevaan maastokankaaseen ja se muistutti aivan kivääriä. Tämä "pyssyni" aiheuttikin vähän hämminkiä Niinisalon varuskunnan tienoilla, kun poukkasimme kiskoilta pikitielle. Wolfenstein tunnelmissa pääsimme kuitenkin pakenemaan ja jatkamaan kohti Parkanoa palaten junaradalle. Aurinko teki laskua ja takana oli 5 km, edessä 50. Jee.



Palojoen kohdalla takana oli ehkä 15 km ja oli todella pimeätä. Junarata alkoi vähän tökkiä, niin henkisesti kuin fyysisestikin, koska ratapölkkyjä ei enää nähnyt pimeässä. Lähdettiin palloilemaan maaseudun hiekkateille ja siellä olikin parempi askeltaa. Käytiin haahuilemassa kaverin postilaatikollakin klo 03:00. Tunnelma täysin tyynessä yössä oli absurdi, hiljaisuuden rikkoi vain jonkun yksinäisen koiran haukku.

Kello 05:00 olimme taas junaradalla, en tiedä/muista miten sinne päädyimme. Alkoi olla plootu melkoisen jumissa ja päätimme oikaista hetkeksi pitkälleen. Vaihtoehtoja oli muutamia, joista lähistöllä oleva Römpsän mummulla karsiutui heti pois, eihän sinne nyt yöllä voi mennä rymyämään. Vaihtoehto 2 oli vanha junapysäkki-lautarytö, ei napostellut. Vaihtoehto 3 oli lukitsematon sauna, jossa sitten nukuimmekin muutaman tunnin. Takana oli 8 tuntia ja 30 km marssia. Olo oli aika hapokas.



Heräiltiin kylmään ja jatkettiin matkaa. Käytiin Römpsän mummulassa ja saatiin taas vähän pitkät katseet. Ei jääty edes kahville, oli niin metka olo kropassa. Raivalassa vaihdettiin toiselle puolelle pikitietä kohti Laaksonkylää. Päivä oli kaunis ja tien ali virtasi nättejä puroja. Kotojärvellä pidettiin leppoisaa taukoa; Römpsä grillas knakej ja mä levytin.

 Jatkoimme matkaa kohti jäätävän isoa turvealuetta tai muuta ei-kenenkään-maata. Taloja, autoja tai ihmisiä ei näkynyt enää missään. Oikeastaan, mekään ei ihan tarkkaan tiedetty missä oltiin ja menisikö meidän valitsema metsäautotie X tämän loputtoman erämaan läpi vai loppuisiko vain keskelle. Aloin olemaan naatti ja polvikin melko vihainen koko hommaan. Edessä vielä hyvällä tuurilla 10 km. Huonolla tuurilla, kenties 20 km?


 
Metsäautotie X meni kuitenkin läpi korpimaan ja aloimme olemaan ihan oikeasti voiton puolella. Mutta pahin vaara oli vasta edessä, nimittäin raivopäiset hirvikärpäset, jotka tekivät kamikaze-lentojaan turpavärkkiin. Tästäkin selvittiin, mutta seuraava vitsaus oli sadekuuro. Myös siitä selvittiin.


Matkaa oli mökille 2 km, kun polvi meni täysin lukkoon. Piti aloittaa puujalkakävely, joka herätti vilkkaasti liikennöidyllä loppuetapilla kiusallista huomiota. Mutta perille päästiin. Lopputulos 20 tuntia ja 50 km, ei paha veto täysin kylmiltään. Tosin, siitä sai maksaa seuraavana päivänä aika paljon...