sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Ruonekjåkka 7/2013

Tilanne oli eskaloitunut siihen pisteeseen, että kalja ja diisseli oli lopussa. Arjeplogin metropolista löytyi onneksi vielä iltasesta palveluliike, josta saimme molemmat himomme tyydytettyä. Matka pohjoiseen jatkui 95-tietä ja yöaurinko paistoi. Auto jätettiin Stuorsavonin sillan pohjoispuolelle, jota seurasi hyvin nopea rinkkojen pakkaus, syystä että (1) kylmä, (2) väsy. Veljekset Suur-Säkki ja Parta-Antti tietysti latasivat taas rinkkoihin kaljaa ja paistinpannua. Onneksi sentään vähän kevyempään päästiin kuin Arvesjåkalla - kävelyä meinaan oli huomattavasti enemmän, mutta en sitä vielä veljeksille paljastanut :)

Kylmää keliä parkkiksella. Töppöset kohti Ruonekjåkkaa.
Tää uusi mesta oli ihan erilaista maastoa kuin Arvesjåkan synkät kuusikot. Täällä oli yli tonnisia tuntureita, ikilunta, vaivaiskoivikkoa, avotunturia, vesiputouksia etc. Vaikken tietänyt paikasta paskan vertaa etukäteen, olin varma että täällä olisi myös paljon taimenia, mutta ei varmasti yhtäkään karhua. Hyvillä fiiliksillä löimme siis leirin pystyyn kosken reunassa törrötävälle harjulle. Maaginen mesta.

*Lisää tähän pakollinen hehkutus telttapaikan mahtavuudesta*
Seuraava aamu oli aurinkoinen ja lämpötilakin alkoi nousta mukavasti. Koskessa oli mainioita laakeita kiviä, joiden päällä pystyi ottamaan arskaa ja peseytymään. Rooman kylpylät ei oo mitää. Stuorsavonin on. Piste. Lopulta virvelit esiin ja fiskaamaan.

Lääniä ja tiluksia, ikuistanut Antti.
Suur-Säkki niskalla ja perus kolmikymppinen taimena.
Parta-Antti ja mesta missä pääsi isompi iivari karkuun.
Pientä oli Stuorsavonin taimenkin, tosin nyt seassa oli jo 30 cm kalaakin. Pääsipä Parta-Antti mittelöön ihan isommankin kanssa. Itse meuhkasin kosken loppuliukurissa, joka oli mielenkiintoinen kahlata. Jotta pystyi heittämään syvään ja pesukonemaiseen keskiuomaan, piti kahlata 100 metriä reiden syvyisessä enemmän tai vähemmän virtaavassa kivikossa. Kauan se kesti ja saalismielessä palkinto olisi voinut olla parempikin. Mutta maisemat oli kohillaan, ja koski oli komea ja voimakas. Sittenpä huomasin, etten päässyt tuloreittiäni takaisin rantaan ja homma meni hyppimisen ja uimisen risteytykseksi.

Iltapäivästä pistettiin jälleen marssiksi ja edettiin pikavauhtia Ruonekkartjen vesiputoukselle. Pauhu kuului jo kauas sykähdyttäen, mutta samalla saimme muuta mietittävää. Rehevämmässä maastossa näkyi jonkun ison öhkiäisen menoreitit ja hetken päästä sangollinen kuraa, eli paskaa. Karhu tunturissa. Nyt vielä putous piti sellaista melua ettei nallebjörn edes mitenkään voisi kuulla meitä ja tuuli hönki selän takaa.

Pienen alkujännityksen laannuttua pääsime Ruonekkartjelle. Voi helvetti se oli iso. Kuin kymmenen Kiutaköngästä peräkkäin. Ja isompikin.

Ruonekkartjen viimeinen rypisteys ennen Stuorsavonia, Parta-Antin kuvaamana.
C'mon mitä brassailua, virtaa hiljempaa!
Korvat lukossa ja iki-kalliokin jalkojen alla täräjää veden voimasta. Olen pieni.
Suur-Säkki on vielä pienempi. Tästä järvelle on käytännössä vapaapudotusta.
Ja sit kun mää luulin ettei enää voi vaan mitenkään jatkua, niin tulee vielä pari puun korkuista moukkua. Vallatkaa Ruotsi ja painakaa tämä 200€ seteliin!
Korvat soiden ja sydän pamppaillen noustiin Ruonekjåkan vartta ylöspäin, telttapaikkaa etsien. Kalaahan tällaisista pesukoneista ei saa, mutta pakko jossain vaiheessa on tämänkin kosken rauhoittua. Periaatteessa kilometrin verran oli joki pelkkää valkoista vaahtoa, mutta sitten löydettiin pieni suvanto snadilla vesiputouksella, johonka saatiin myös teltat. Pienen hengailun jälkeen lähdettiin kalahommiin.

Intte pimpelfiske...
... gävla Finne...
Saatiin paljonkin taimenia, mutta ne eivät olleet enää ensimmäisenä mielessä. Leiristä alavirtaan 200m oli meinaan aivan tuore karhunpaska ja sama matka ylävirtaan aktiivikäytössä oleva juomapaikka. Pohjamudissa oli kunnioitettavat käpälänjäljet. Kun tarkemmin katseli, karhunjälkiä oli oikeastaan koko helvetin lähialue tupaten täynnä. Olimme keskellä karhun pääkallopaikkaa! Kammo!

Alkuillasta röhnötettiin leirissä Parta-Antin kanssa, mutta Suur-Säkki lähti taimenhimoissaan vielä joelle. Varttin päästä tuli puolijuoksua takaisin ja sanoi että karhu oli parin tunnin aikana paskonut lisää ympäri leiritienoota, jopa meidän ja joen väliin oli tullut uusi kasa! Olime todella tapahtumien ytimessä! Kammo!

Tehtiin tulet ja juotiin voimajuomaa. Metsästä kuului aina välissä rytinää ja lintujen paniikkikailotusta. Joku iso siellä nyt mellastaa taas. Suur-Säkki oli kalpea. Mulla oli jännäkakka. Parta-Anttia ei napannut. Siinä vaiheessa kun joen ja telttakylän välisestä risukosta alkoi kuulua rytinää todella lähellä, piti oikeasti alkaa toimimaan. Joku muu olisi ehkä siirtänyt leiriä, mutta me siirrettiin karhua!

Tässä on syntymässä kaikkien aikojen suurin ja savuisin karhunkarkoitin.
Köh köh... täällä ei elukat silmille hypi... happi loppuu vaeltajaltakin...
Super-Savustin toimi komeasti ja peitti koko jokilaakson sankkaan kitkerään usvaan. Karhuhavainnotkin loppuivat kuin seinään. Mutta helikopterit alkoivat pörräämään alueella. Etsivätkö ne savun alkuperää sakkolappu ja lentokulukorvaus kädessään? Kammo!

Juotuamme 0.9L kahden tähden jallua, 0.3L Appleton Estate 12YO:ta sekä kaikki kaksi kaljaa, päätimme että sekä karhu että helikopterit haistakoon v*tun. After all tämä ei ollut mitään suojelualuetta, eläviä puita ei ollut kaadettu ja se joka kuuseen kurkottaa niin se mäen alla. Parempi virsta väärään kuin virtsa virsuun. Ja niin pois päin.

Yöllä oli hyvin kylmää ja kosteus mönki luihin ja ytimiin. Aamu kuitenkin valkeni kauniina ja lämpömittari pomppasi puolilta päivin hellelukemiin. Peseydyttiin meidän omassa kylpypaljussa, putous oli hierova suihku. Manat täyteen ottamalla aurinkoa kivillä.

Puhtaus on puoliruokaa tunturissakin... mutta valkoiset bokserit menee jo liian pitkälle?
Ja sitten taas mentiin rinkat selässä ylävirtaan. Mestat säilyivät upeina, en ole koskaan nähnyt näin hienoa jokea. Kalasteltiin paljon ja aika usein karhustakin saatiin viitteitä. Se tuntui hengailevan hyvin lähellä meitä, sillä kaikki jäljet olivat aivan tuoreita. Hieman kuumotti ajatus siitä, että karhu menee meitä vältellessään aina vain ylemmäs tunturiin jokiuomaa pitkin ja me menemme perässä. Jo nyt jokiuoman vehreä resukko oli puristunut 500 metriä kapeaksi kaistaleeksi ennen avotunturia, joten karhun olisi paha uskaltautua ohitsemme alavirtaan. Kartan perusteella jokiuoma muuttuisi kokonaan avotunturiksi noin 5 km päästä, eli silloin alkaisi todella tilanne eskaloitua. Mutta me olimme päättäneet nauttia kalastuksesta ja vetää karhulta umpiot tummaksi jos rupeisi ryttyileen.

Kalastusta putouksen nokalta. Putouksen alla mittaamattomia syvyyksiä ja loputtomasti (pieniä) taimenia.
Yöpaikka löytyi taas kerran upeasta paikasta. Oli edelleen todella kuuma, mutta Spitfiressä kelpasi nukkua iltapäikkärit ilman saderättiä. Veljesten teltassa sellainen setuppi ei onnistunut, joten he joutuivat kalastamaan. Saatiinpahan kalaa pöytään.

Huh hellettä. Teltan takanupin kohdalta lähti muuten suora pudotus jokeen, mainio paikka onkia suoraan teltasta :)
Suur-Säkin "tää on rutiinia" saalispönö.

Parta-Antin "cool" saalispönö.
Tähdet laskee mutta meno kovenee.
Iltasella nähtiin hurjaa taimenten tuikkimista. Kävin vähän niitä perhostelemassa, mutta laihoin tuloksin. Pitäs reenata pitkää heittoa... Sitten nousi usva ja kalahommat oli taputeltu tältä päivältä.

Jälleen yksi aurinkoinen aamu ja hellepäivä. Sikäli erilainen, että nyt velimiehet tuumasivat kävelyn alkavan piisaamaan. Minä näytin karttaa ja sanoin, että ollaan kauimmaisessa pisteessä autolta. Ei voi kun kävellä eteenpäin, että pääsee kotiinpäin. Ei poikia tämä lopulta harmittanut, sillä kalameiningit kävivät jatkuvasti kuumemmiksi. Suur-Säkki kuitenkin tuumasi minun olevan "Jenkatappi" - kiitän ja lisään tämän alati kasvavaan lempinimikokoelmaani!

Karhu muuten oli oletettavasti yöllä ohittanut leirimme ja painunut takaisin alavirtaan. Tuoreita jälkiä ei enää näkynyt. Hurraa! Tänään nähtiin myös ensimmäisiä ihmisiä. Ensin puoliltapäivin kaksi tyttöä, jotka etsivät polkua Ruonnekkartjen putouksille. Neuvoimme polun, kerroimme etäisyyden ja varoitimme innokkaasta karhusta. Tyttöjä alkoi selvästi vähän kuumottamaan. Myöhemmin päivällä kohtasimme vielä muutamia seurueita ja vaihdoimme asiaa kalapaikoista. Velimiehet arvattiin suomalaisiksi, mutta meikäläistä leivottiin hollantilaiseksi. Kammo!

Leiri pistettiin pystyyn tällä kertaa hulppeaan niemenkärkeen, joka samalla erotti kaksi järvilaajentumaa koskeksi. Kosken jälkeisessä nivassa möyrästi isompi taimen ja Parta-Anttihan sen nappasi iltaruuaksi. Illalla selvisi myös, että Suur-Säkki on erikoistunut puisten penisten veistelyyn. Minäkin päätin kokeilla ja tulihan siitä ihan hieno. Samaten selvisi, että reissun vakiolauseeksi muodostui jopa rasittavalla toistolla lausahdus "Intte pimpelfiske... gävla Finne...". Sitä vaan piti hokea joka väliin, ja erittäin tuohtuneella äänensävyllä.

Ruokahuolto pelaa.
Taimenta pannulla pekonirasvassa...
... ja halsterissa kera leirimaskotin!
Seuraava päivä ei yllätyksiä tuonut kelin suhteen - aurinkoista ja helteistä. Kalastuksen osuus alkoi vähentyä, mutta maisemat vain komistuivat kun yli tonnisia tuntureita alkoi näkyä jo ihan vierestä. Ihasteltiin ja nautittiin keventyneistä rinkoista, kävellen Guijaurestuganille. Päiväpesua, chillailua ja sitten jo jatkettiinkin. Vaan yksi asia mietitytti kovasti: mikä oli se pyöreä juttu Fierraksen lumisessa rinteessä?

Uhvon laskeutumispaikka Fierraksen rinteessä!?
Guijaure by Parta-Antti.
Yöksi jäätiin Guoletisjaurelle, joka oli luontoäidin syvä arpi keskellä kallioista ylänköä. Tehtiin kaikenmoisia upotustestejä virvelillä ja tultiin siihen tulokseen, että on se syvä, helvetin syvä. Lusikan kun heitti niin pohjaa ei tahtonut löytyä. Odoteltiin helteessä iltaa ja rautujen aktivoitumista, mutta tuuli nousi ja tuikkiminen loppui kuin seinään.

Kuumaa menoa @ Guoletisjaure.
Guoletisjaure by night.
Seuraavana päivänä piti vielä tutkia erinäisiä rautujärviä ylängöltä ja yöpyä jossain sopivassa paikassa. Tilanne oli kuitenkin se, että kaljaa teki niin armottomasti mieli, että Suur-Säkillä kävi pikku vahinko, joka esti enemmät yöpymiset.

Älkää jättäkö makuualustaa ja kompassin suurennuslasia aurinkoon. Voi käydä huonosti. Palo sammutettiin 100 litralla vettä.
Parta-Antti, sinivihreiden sävyjen hovitallettaja.
Ei muuta siis kuin töppöstä toisen eteen ja autolle, yritettiin vielä maisemistakin tietysti nauttia. Kyllä se kylmä huurteinen silti vaan sumensi silmät ja melkoista haipakkaa tultiin alas tunturista. Hyvä ettei korvat menneet lukkoon. Autolla tietysti heti eka pshhht-glunk-glunkk-glunk ja sitten uimaan Vuoggatjålmjavrreen tien poskeen. Ihmiset katso, mutta niinhän voittajille aina tuppaa käymään.

Pesun jälkeen ykköset ylle ja Arjeplogiin. Ostettiin runsaasti mellanööliä, joka rehellisesti sanoen on aina virkistävää ja herkullista. Voi niitä jotka eivät tästä osaa nauttia vaan vonkaavat sen puuttuvan voltin parin perään. Mutta voi kun se mellanööli pistää pissattaan, Karva-Antti oli aivan pannu kuumana kun jatkuvasti sai kusettaa poikia ja itse ei voinut juoda.

Iissä oltiin hulppeassa mökissä yötä. Kiitos vaan emännälle, ei turhaan oltu hypetetty sitä vanhaa saunaa. 5/5. Karva-Anttikin sai pullon käteen ja kokkasi samalla jotain tosimieslihaa. Pelimiesten lopetus!

Kartan mukaan tuli kompuroitua 35 km rinkka selässä. Suosittelen tuota reittiä vaikkei kalastus oliskaan se juttu, maisemat on komeat!

8 kommenttia:

  1. Kyllä rupee kuumottaa. Pitäis ens kuussa lähtee heittään samainen lenkki. Oliko joki helppo kahlata? Minkä verran saitte kalaa reissussa?

    VastaaPoista
  2. Meillä tänä vuonna ohjelmassa Kummaeno. Ruonekjåkka on helppo kahlata, vesi on joko polvensyvystä tai sitten useampi metri heti laakista. Kalaa tuli paljon, mutta pienenpuoleista. Isoja kyllä näkyi, varsinkin järvien alussa ja lopussa, mutta olis pitänyt perhoa tarjota. Mukavaa reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos infosta. Sekä kireitä omaan reissuuun.

      Poista
    2. Piti vielä kysyä tosta pitkästä paluu matkasta tunturin yli. Paljon teillä kulu aikaa ja minkälainen reitti oli kunnoltaan? Meillä on muutama polvi/selkä vaivainen reissulla.

      Poista
  3. Itse selvisin reissusta ilman toisen polven eturistisidettä ;) Alueella polut ovat erinomaiset, mutta tunturiylängölle nouseminen Guijaurelle menevää polkua on aluksi jyrkkä. Myös Ruonekkjarten putouksella on jyrkkää, mutta lyhyempi pätkä. Yleensä rikkinäiset polvet kestää paremmin nousemista kuin laskeutumista, joten silloin kannattaa mennä ensin tunturin yli Guijaurelle ja siitä Ruonekjåkkaa alavirtaan putoukselle ja sieltä takaisin autolle. Tulee suhteessa vähiten jyrkkää laskeutumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tunturiylänkö on tosiaan käveltävissä ehkäpä 4-8 tunnissa, riippuen vähän kantamuksista ja vauhdista. Jos aikaa on, kannattaa kävellä se kahdessa osassa ja härnätä lähialueen järviä. Rautua pitäs olla paikoin hyvin.

      Poista
    2. Kiitos jarski jälleen. Seuraavaa päivitystä odotellessa.

      Poista