maanantai 19. joulukuuta 2011

Pargassomeren puliukot

On ollut vähän sellainen tapa, että loppusyksystä käydään aina tutulla porukalla heittämässä meritaimenta Paraisilla. Hurjat tarinat kertovat, että joskus ollaan jotain saatukin jostain uimarannalta. Ainakin hyvät naurut ja kova krapuli.

Kuvat muuten on ottanut häiskä nimeltä Psychocowboy ja taitaa Tonnikalaltaki jokin otos olla.

No niin. Saavuimme siis tuttuun mökkiin marraskuun alkupuolella perjantaina puolilta päivin. Perinteisen härväämisen jälkeen herra Psychocowboy tilasi multa ja Jabalalta raaka-ainetta haukipulliin ja lähdimme etsimään lajinsa valioita mökin soudarilla. Tuuli puhalteli varsin kivasti jo oman mökkirannan kaislikkoon, mutta odotukset olivat ihan paskat, sillä viimeksi Jabala rökitti jerkillä mun vaaput 12-1. Nyt se heitteli jotain joulukuusen koristeita, hihi!


Leikki sikseen. Meikäläisen tuttuun sinihopeiseen ZAM-vaappuun klajautti 2,5 kg hauki ja se pistettiin välittömästi kylmäksi. Hetken päästä tuli toinen ja Jabalaa alkoi kismittämään. Edes veneeseen otettu sikspäkki ei saanut sälliä pysymään veneessä ja lähdettiin kotirantaan. Voittajan on helppo hymyillä, vaikkei saalis nyt niin kummoinen ollutkaan. Saipa Psycho haukensa.


Viideltä tulikin armahtava pimeys. Saunaa, tulimuhjua, tulilientä ja korttipeliä puolille öin ja sitten kiltisti petiin. Otettiin ehkä liiankin varmanpäälle, sillä kuski puhalsi aamulla alkometriin 1,49... Joka tapauksessa päästiin taimenrannalle - keli oli hyvä, vedenkorkeus sopiva ja odotukset korkealla!


Läksimme innokkaasti kahlailemaan. Taisi olla kolmas tai neljäs heitto kun Paravan Salamanderia yllättäen niitattiin tarmokkaasti. Potku, karkuun ja paska housuun. Yritin siinä vähän mellastaa, että taimen on otillaan, mutta Tunaa lukuun ottamatta kaikki olivat jo kahlailleet hiekkarannalta kauemmas karikoille. Uutta tälliä ei tullut joten kahlailin pikku hiljaa rantaa sivusuunnassa, jatkuvasti heitellen. Parinkymmenen heiton jälkeen Salamanderia viedään taas! Lyhyen taiston jälkeen kala osoittautuu inhottavaksi haueksi, hyi olkoon.


En anna periksi, vaan jatkan uimarannan pommittamista. Pian tulee pienempi hauki, jota joudun hieman koskemaan hanskallani, yyh. Kahlaan aina uimarannan reunalle asti, sieltä kuulemma pääsee kahlaamaan tosi kauas selälle särkkää pitkin. Vesi ulottuu jo lanteille ja aallot lyövät liian korkealle, keinuttaen kovasti. Taistellen merisairautta/krapulia vastaan kahlaan väkisin kauemmas ja heitelen samalla lusikkaa. Sitten vavassa jysähtää ja kitkajarru pärähtää. Tappelukaveriksi paljastuu neljän viiden kilon hauki, joka mellastaa vimmatusti. Aallokko ja hauenpirulainen ovat mentaalisesti liian kovia yhdessä ja annan siiman juosta kelalta vapaasti, minkä hauki onneksi käyttääkin hyväkseen ja sylkäisee Salamanderin pois suustaan. Suuntaan päiväkaljalle uimarannalle, pojatkin ovat palanneet karikoilta.


Muut eivät ole saaneet edes haukia ja vesi on turhankin lämmintä. Porukkaa vaivaa melankolia, epäusko omaan tekemiseen ja maailman paino. Pasilla on korvatulehdus. Päätän käydä vielä heittämässä uimarannalta sen kohdan, mistä taimen oli töötännyt. Toka heitto ja taas hauki. Kiitos ja mökille mars. Saunaa, ruokaa, kaljaa ja korttipeliä. Huomenna on päivä uus, tai sitten ei.


Ei ollut uutta päivää. Tuuli oli ihan paska eikä kannattanut edes lähteä haukea katsomaan. Mutta olipahan taas hauskaa! Ja lopuksi vielä todiste, että kyllä taimenia meidänkin klubi saa, vaikka viimeisestä onkin vähän aikaa...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti