sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Gäddfeberiä Parkanossa 2/2

Niin se juttu, pitäis varmaan kertoa loppuun...

Keli oli tosiaan ihan uskomattoman hyvä, mutta silti hauen syyskalastuksessa on suotavaa lähteä nöyränä liikkeelle - homma on ainakin järvellä oikukasta ja kaloja ei tule lukumäärällisesti paljoa (mutta sitäkin isompaa). Varautuen pitkään ja kenties turhaan odotukseen aloin heitellä järven selkäveden vieressä olevaa ruohotupsua sinisellä ZAM-vaapulla. Toisella heitolla sitten vähän ihmettelin kun vapa alkoi kiemurrella kädessä. Pieni, mutta kiukkuinen vastapeluri osoittautui jättivaappua pari senttiä isommaksi körmyniskaksi. Ei oikein mokoma lämmittänyt kun gäddfeber vaivasi.


Assun jälkeen oli hetken hiljaisempaa. Tuuli kuljetti meitä kohti suurta lahtea, joka oli todellinen suomalainen archipelago - täynnä ruohotupsusaaria ja niiden välissä matalahkoja lampia ja kanaaleja. Hellä hetkeni uuden 9-jalkaisen kanssa keskeytyi kun Mekan kitkajarru alkoi päristä ankarasti. Jokin äkäinen velmu naakkasi kiinni aivan veneen vierestä ja runnoi raivolla kölin ali. Vapa oli aivan kaksinkerroin ja rutisi, mutta ei onneksi katkennut. Hetken rallin jälkeen kuitenkin paini alkoi kallistua Hervannan Atletico Klubin puolelle ja hauki saatiin haavittua veneeseen. Puntari päräytti lukemiksi 2,3 kiloa, joka on näillä vesillä jo oikein mukava suoritus. Pojat ottivat vielä komean pönökuvan saaliista:


Hauki oli ottanut aika sitkaasti vieheen suuhunsa ja pojat joutuivat hammaslääkärihommiin. Meikä alkoi sillä välin heitellä houkuttavan näköistä kaislikon kärkeä, johon tuuli oikein myllytti. ZAM pläjähti veteen, kampi pyörähti pari kertaa, sitten pieni odotus ja PAM! Joku ampui todella lujaa kaislikosta ja lähti jurnuttamaan ulappaa kohti. Ysikinttuinen oli kuitenkin niin voimakas, että matka tyssäsi ja hauki alkoi kovasti muljustaen pyörimään kaislikon edustalla. Tässä vaiheessa huomattiin kalan kaliiberi vähän isommaksi kuin äsken. Virtaakin tuntui riittävän, sillä kaveri ei millään tahtonut tulla veneen viereen. Mutta lopulta kaikki kävi kivasti ja supertanakka 6 kg poranokka pääsi valokuvaukseen ja sitten takaisin uipottelemaan. Ja sitten viski kiertämään - vajaassa tunnissa oli alkanut näyttämään siltä, että reissusta tulee ruma haukilahtaus!


Seuraavaksi vähän hunteerattiin että pitäisikö kierrellä näitä hyväksi todettuja selkävesien äärellä olevia tuulisia saarekkeita vai painua syvemmälle ruohotupsuviidakkoon. Koska reissu oli jo varsin onnistunut, ei ollut mitään menetettävää ja siten valittiin järjenvastaisesti ruohotupsuviidakko. Reipas tunti siellä vierähtikin, ainoan havainnon ollessa superpirteä samaiseen ZAM-vaappuun ihastunut hauki. Pääsi onneksi karkuun, tuskin oli yli kahta kiloa. Päätettiin käydä mökillä tyhjennys/täydennyksellä ja palata kiehnaamaan selkävesien reunoja. Vielä olisi pari tuntia peliaikaa ja haukitalkoita tehtävänä.

Heti mökin rannasta niittasikin kiinni hauki, mutta pääsi potkun jälkeen irti. Pieni oli sekin. Vetouisteltiin penkan reunaa tuulensuojaan matalikkoon, ei mitään mainittavaa. Siirryttiin tuulen piiskaamaan salmeen, jossa oli kunnon korteranta ja vieressä heti syvänne. Ei vieläkään mitään. Vieheet alkoivat vaihtua tiuhempaan tahtiin ja aamuinen hyvä tappomeininki haihtua.

Sitten vaihdettiin tuulisen salmen toiselle puolelle, jossa kaislaa oli paljon vähemmän ja muutenkin tuuli rauhallisempi. Mekan sinipeili-Bomberiin pamahti lähes välittömästi 1,5 kg hyppyhauki. Väsytys-shown aikana tulin katselleeksi minne tuuli meitä oikein kuljettaa ja havaitsin väylällä olevan ihan tajuttoman hotspotin: kunnon töräys harvaa kortetta sopivasti sivutuulen piiskattavana ja kortteiden jälkeen penkka kuuteen metriin. Äkkiä sininen ZAM takaisin siimanpäähän ja virpomaan. Vaan tälliä ei kuulu vaikka useampi heitto kuluu - pakko muuttaa taktiikkaa. Heitän ruohojen sisään, kelaan vaappua hitaasti pari metriä, juuri kortteikon edessä reipas paussi. Siima löystyy hetkeksi ja kiristyy jälleen vaikken tee mitään. Vaistomainen vastaisku jäsähtää kuin seinään ja puolen sekunnin päästä lähtee taas limaisen vihreä pikajuna painelemaan kohti selkävettä. Pitkä ja jäpäkkä vapa on kuitenkin nyt tilanteeseen huonompi, sillä tälli tuli veneen läheltä ja muutenkin olin vähän pihalla. Hauki kävi potkaisemassa itsensä pinnassa irti - ei ollut todellakaan pieni, mutta olisiko ollut päivän isoin? Ehkei ihan, mutta silti taisi tirskahtaa joku ruma sana.

Päätettiin suosista antaa paikan rauhoittua ja tutkittiin vielä yksi kaislaranta hämärtyvässä iltapäivässä, ilman tapahtumia. Tosin kalastuswimmakin oli jo tehokkaasti väistynyt sauna/makkara/olut -motivaatioiden tieltä. Nämä harjoitteet hoidettiin huolellisesti ja ehtoosta pelattiin tietenkin pari kierrosta "neekeri"-korttipeliä juhlatamineet päällä, kuten jokaiseen asialliseen kalareissuun kuuluu.


Seuraava aamu oli oikeastaan ihan yhtä hyvä keliltä kuin edellinenkin, mutta henkinen vireys oli hieman heikompi. Käytiin kuitenkin kiertämässä parhaat mestat helpon mörököllin toivossa. Yksi oikein hyvä moukku tulikin, mutta taas aivan veneen vierestä ja heti irti, perskeles. Pitäisi olla lähietäisyydelle lyhyempi tai kokotoimisempi vapa, mutta kaitpa ne kalat sitten ottaisivat pituusheitoilla kiinni ja vastaiskusta katoaisi sitten voima. Tuo hauki otti muuten levykäärmeen väriseen ZAM:iin - värin hurja teho perustuu siihen että suomalainen hauki on jo kerran tappanut levykäärmeen (Pelamis platura) sukupuuttoon ja tekee sen kyllä toistekin! Se siitä, kepab (Hämeenkyrö Final 1 - suosittelen) ja kotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti