maanantai 31. lokakuuta 2011

Kuumotus nousee ja tilin saldo laskee

Tuossa pari viikkoa sitten satoi Käsivarteenkin ensilumi ja seuraukset henkiselle hyvinvoinnille olivat taasen tutut ja helposti nähtävillä. Pinna on hieman kireämpi, kun tietää, että seuraavan kerran Pohjoiseen pääsee 8 kuukauden kuluttua. Luonnollista tai ei, tämä aika on ollut itselleni aina kaikista aktiivisinta suunnitteluaikaa reissujen osalta, eikä vuosi 2011 ole näemmä poikkeus.

Männä viikolla keksittiin Jabalan kanssa sellaiset juonet ja metkut, että housuissa ei tahdo pysyä sitten millään. Mennään ennestään tuttuun paikkaan, mutta lopetataan se turhankävely ja pienissä teltoissa kärvistely.  Otetaan mukaan muutakin mukavaa sakkia, kuten vaikka Pelle-Jiksu ja ketä niitä nyt on. Vuokrataan PJ-teltta ja telttasauna, marssitaan autolta kilometri alavirtaan. Leiri pystyyn kuivalle kankaalle, aurinko paistaa sopivan lämpimästi ja edustalla pauhaa koski, jossa femman lohi pintoo silloin tällöin.

Teltta on pystyssä ja jokainen on asettunut taloksi, katsellaan tovi koskea ja lähdetään sitten autolle hakemaan kaksi huipputärkeätä komponenttia - kauhea kasa virveleitä ja vielä kauheampi kasa kaljaa. Periaatteessa voisi ottaa valurautapannuakin mukaan ja pihviä! Noh, oli pihviä tai ei, palataan leiripaikalle kamojen kanssa ja nokipannukahveen tuoksut leijailevat jo ilmassa. Itse asiassa tiedän jo kuka ne on keitellyt, vaikka kyseinen heppu ei edes tiedä, että tällainen reissu on järkkäytymässä. Katsotaan kesällä toteutuuko näky...

Ja voi jumankekka kun ne lohet pintoo ja tuherrat reissun ensimmäistä solmua. Tuntuu, että siinä kestää ikuisuus, mutta hätäilläkkään ei saisi, vastapelurina sentään on kalojen kuningas. Ja sitten se ensimmäinen heitto, siiman päässä keltavalkoinen Paravan Salamander mustin pilkuin, vaikka lusikat ovatkin ihan perseestä. Pellinpala lentää kauniissa kaaressa lähelle vastarantaa, mukavalla kulmalla alavirtaan, jolloin virta hoitaa uittopuuhat. Ja keskellä niskaa kajahtaa - kajahtaa niin lujaa ettei mitään tolkkua. Kutosen laittivapa on ihan soikeana kun lohi painaa alavirtaan jarrun päristessä. Onneksi nämä rannat ovat hyvät seurailla ja haavipoikakin kompuroi jo perässä. Kosken alla lohi väsähtää ja osoittautuu reippaan parin kilon titiksi. Haavitus on onnistunut ja pyllähdän hetkeksi selälleni. Tästä on hyvä jatkaa.

GPS herättää minut todellisuuteen ja käskee ajamaan motarilta ramppiin. On taas perkele syksy ja tihkuttaa vettä, ABC:n kyltti on erittäin epämiellyttävän näköinen. Mutta onpa sentään tilipäivä ja voi käydä hakemassa vähän kalastusrojua ensi kesän lohireissua varten, eihän sitä nyt tittiä kannata lähteä kutosen laitilla väsyttelemään. Puhumattakaan siitä femman möllistä mikä niskalla pintoi. Tunnin päästä heitän auton takakonttiin ysi- ja kasikinttuiset jämäkät vavat sekä kourallisen pari Paravanin Salamandereita, Tobyjä ja ties mitä riemunkirjavia pellinpalasia. Kotiin on vielä pari kilometriä matkaa, eiköhän siinä jonkun selityksen keksi emännällekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti