Näin on tokaistu muutamassakin kalastuslehdessä, kun puhutaan ison ahvenen pyyntinikseistä. Aurinkoisella ei syönti ole hurjaa, mutta yllättävä kurakeli saa ison assun riehaantumaan.
Paskat. Kyllä ne isoimmat assut on yhtä lukuun ottamatta tulleet aina tavallisella tai jopa hyvällä kelillä. Mutta kalamies on sellainen, että se unohtaa nopeasti vanhat havaintonsa ja toisaalta on vähän höppänä "isojen kovien kalastuspoikien" puheita kohtaan. Siksipä minäkin taas keräsin pilkkirojut syliini ja painuin Lohjanjärvelle - oli luvattu kunnon lumipyry kahden viikon auringonpaisteen päätteeksi.
Järvelle päästessäni ei vielä lunta puskenut. Mutta vakiopaikallani oli joku toinen kalamies, joka tietysti sieppasi hieman vaikka olinkin päättänyt eka tonkia isompaa matalikkolahtea keskustan suunnassa. Töppöstä toisen eteen siis, ja rööriä jäähän.
Isoa
tasuria ei purrut mikään. Tapsipilkkiä satunnaisesti särki. Tuntui
vähän omituiselta, ettei kalaa paukkunut, matalikkolahden suulla oli
sentään vaikuttava porrastus pohjanmuodoissa, jonka olisi luullut
houkuttavan pikkukalaa ja siten isompaakin predaattoria. Mutta ei
väkisin. Etenin syvemmälle lahteen, näytti jo Karjalohjalla satavan
lunta rankasti - järven vastarantaa ei enää näkynyt. Nyt pitäisi siis ison assun alkaa puremaan niin perkeleesti!
Vaan eipä pure, ei tule edes särkiä tai pikkuahvenia enää. Aikani touhuttuani läksin sokkona etsimään selkäkarikkoa, joka yllättäen löytyikin. Aikaisemmin näkemäni sälli oli tekemässä lähtöä ja katselin mokoman kairaamia röörejä. Kilpakaira halkaisijaltaan 3 tuumaa - silppusanteri siis kyseessä. Ei tosin pöllömpi ratkaisu, sillä silppua sain mäkin vaan ja paljon heikommin ja pienempää kuin AURINKOISELLA KELILLÄ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti