Simojoella 8/2005

Paremman tekemisen puutteessa päätettiin lähteä Simojoelle kalastelemaan lohta elokuussa 2005 muutamaksi päiväksi, Römpsän ja Mekan kanssa. Vettä kuulemma oli aika vähän joessa, joten otettiin lohikeppien lisäksi myös harrivinkeet mukaan.

Matka meni muuten ihan normaalin sapluunan mukaan, paitsi että Simon kyltin kohdalla Römpsän Nissaniin syttyi laturivalo. Pystytettiin teltta jokivarteen Mertakoskelle ja nukuttiin lyhyet yöunet; laturia ehtisi miettiä huomennakin. Toisaalta, joki näytti niin kuivalta, että laturia isompi ongelma lieni missä viehettä voisi uittaa?

Guivaa goskea...

Jo aamusta oli helteistä, mikä ei tietysti kuivan jokiuoman kanssa lupaillut oikein lohikekkereitä. Laturin valo sentäs sammui kun kierroksia oli yli 3000. Ajelimme siis pykälän liian pienellä ostamaan parin päivän luvat ja jatkoimme sitten pitkälle yläjuoksulle, aina Sankakoskelle asti.

Joki puristui varsin kapeaksi ja kovaksi koskeksi, jossa oli runsaasti syviä kiventauksia. Jäin heittelemään niitä sekä herkullista loppuliukua muiden painaessa kiireellä ylävirtaan. Hyvinkin pian Räsäsen Vitoseen mosahti kova tälli kosken alaosasta ja kitkajarru alkoi huudahdella kalan rynnätessä alavirtaan. Näinkö helppoa se nousulohen pyynti onkin? Vastapeluriksi paljastui kuitenkin reipas parikiloinen hauki. Seuraavasta montusta tuli samanlainen poranokka. Lieni jo joen vesikin niin lämmintä, että hauet tuppautuivat koskiin asti. Painelin kosken niskalle, mutta se oli matalampi. Heittelin siitä UL-vehkeillä ahvenia ja alamittaisia harjuksia. Pojat saapuivat sopivasti ruokatunnille, Römpsä oli saanut Lotolla mittaharrin.

Pelin henki oli selkeytynyt nopeasti. Vettä todellakin oli liian vähän ja keli liian kuuma. Oli turhauttavaa paiskoa lusikkaa ja vaappua ja saada salaattia joka heitolla. Päätimme pyhittää loppupäivän harjusten parissa UL-vehkein. Alamittaista harjusta joessa tuntui riittävän hyvin ja se otti hanakasti jos siiman päähän sattui punainen Mepps Aglia 0. Yhdessäkin kurvikkaassa nivassa otti joka heitolla. Myös paistiahvenia ja kilon parin haukia nousi kiitettävästi. Mutta se mitallinen harjus, saati sitten lohi, niistä ei näkynyt jälkeäkään. Emme silti olleet ensimmäiseen kalastuspäivään pettyneitä, kun summasimme kokemuksia Römpsän konjakkipullon ääressä, teltan tunnelmassa. Periaatteessa yöllä jostain syvästä nivasta olisi lohi saattanut nousta vaappuun, mutta jätimme yrittämättä.

Pieni ja säälittävä.

Seuraava päivä oli taas helteinen ja eteni kuten edellinenkin, pieniä kaloja kiusatessa. Alkuillasta saatiin kuitenkin jo säpinää, sillä löysimme pitkän koskijakson, missä oli paikoin selvästi syvempää virtavettä tarjolla. Isompi virveli oli jäänyt kauas autolle, joten oli pakko tonkia näitä syvänteitä UL-kepillä ja Rapalan CD-5:lla. Pojat menivät taas vauhdilla eteenpäin, mutta itse tongin huolella näitä mestoja - epäilin, että reissun ainoat todelliset tsäänssit olivat tässä ja nyt. Kahlasin keskellä jokea olevan harjanteen päällä ja kuritin asteen isompia harjuksia. Pari ihan mukavaa ruokakalaa pääsi harmillisesti irti. Meininki oli kuitenkin lupaava.

Sitten sain sen silmiini. Alajuoksulla, joen autiolla vastapuolella, aivan rannassa kiinni, näkyi metrin - puolentoista levyinen pikimusta vuolle. Saapuessani lähemmäs huomasin, että pääkoski oli mataloitunut selvästi - ilmeisesti suuri osa vedestä virtasi tähän kosken sivu-uomaan. Yritin kahlata väylän yläpuolelle, ettei sitä pääkoskesta erottava kivikkoinen linja olisi häirinnyt heittämistä. Ei onnistunut, liian syvää. Tyydyin heittämään CD-5:n noin 45' asteen kulmassa vuolteen niskalle, aivan vastarannalle. Nopea kammen pyöräytys, upotus laskien kolmeen sekuntiin ja nykäys. Pommi tuli välittömästi upotuksen jälkeen ja sai UL-vavan rutisemaan pahaenteisesti ja pienen kelan kitkajarrun kiljumaan kalan painaessa alavirtaan. Älä ole hauki, älä ole hauki, hoin mielessäni seuratessani kalaa koskessa kompuroiden. Hetken päästä kala paljasti itsensä pienellä hypyllä. Lohi se oli, ei lainkaan iso, mutta lohi kuitenkin.

Seuraavaksi lohi vänkäsi itsensä kiven taakse, eikä suostunut enää liikkumaan. Kahlaamalla ei päässyt mistään suunnasta lähemmäs eikä 6 jalkaisella kepillä sitä voinut mitenkään ohjailla. Päätin pelimiehenä repiä lohen väkisin kiven takaa, eihän se ollut kuitenkaan iso. Eipä aikaakaan kun katselin CD-5:n suoristunutta koukkua, kahluukamat märkinä ja kädet täristen. Ei päästy vielä sillä kertaa maistamaan ensimmäistä itsepyydettyä nousulohta.

Lohipainiin loppui kalantulo kuin seinään. Emme saaneet enää edes alamittaisia harjuksia tai paistiahvenia. Auton laturikin hajosi lopullisesti. Kaikki tuuri oli käytetty lohen nappaamiseen ja minä poloinen yritin sen väkisin ottaa. Noh, pääsimme sentään kotiin, kun autosta poistettiin ylimääräiset sähköt ja ostettiin uusi täysi akku.