"Iso ahven tykkää oikein kunnon lumipyrystä!"

Näin on tokaistu muutamassakin kalastuslehdessä, kun puhutaan ison ahvenen pyyntinikseistä. Aurinkoisella ei syönti ole hurjaa, mutta yllättävä kurakeli saa ison assun riehaantumaan.

Paskat. Kyllä ne isoimmat assut on yhtä lukuun ottamatta tulleet aina tavallisella tai jopa hyvällä kelillä. Mutta kalamies on sellainen, että se unohtaa nopeasti vanhat havaintonsa ja toisaalta on vähän höppänä "isojen kovien kalastuspoikien" puheita kohtaan. Siksipä minäkin taas keräsin pilkkirojut syliini ja painuin Lohjanjärvelle - oli luvattu kunnon lumipyry kahden viikon auringonpaisteen päätteeksi.

Järvelle päästessäni ei vielä lunta puskenut. Mutta vakiopaikallani oli joku toinen kalamies, joka tietysti sieppasi hieman vaikka olinkin päättänyt eka tonkia isompaa matalikkolahtea keskustan suunnassa. Töppöstä toisen eteen siis, ja rööriä jäähän.

Isoa tasuria ei purrut mikään. Tapsipilkkiä satunnaisesti särki. Tuntui vähän omituiselta, ettei kalaa paukkunut, matalikkolahden suulla oli sentään vaikuttava porrastus pohjanmuodoissa, jonka olisi luullut houkuttavan pikkukalaa ja siten isompaakin predaattoria. Mutta ei väkisin. Etenin syvemmälle lahteen, näytti jo Karjalohjalla satavan lunta rankasti - järven vastarantaa ei enää näkynyt. Nyt pitäisi siis ison assun alkaa puremaan niin perkeleesti!

Vaan eipä pure, ei tule edes särkiä tai pikkuahvenia enää. Aikani touhuttuani läksin sokkona etsimään selkäkarikkoa, joka yllättäen löytyikin. Aikaisemmin näkemäni sälli oli tekemässä lähtöä ja katselin mokoman kairaamia röörejä. Kilpakaira halkaisijaltaan 3 tuumaa - silppusanteri siis kyseessä. Ei tosin pöllömpi ratkaisu, sillä silppua sain mäkin vaan ja paljon heikommin ja pienempää kuin AURINKOISELLA KELILLÄ...

Case Kotala 5/2013

Koskikalastuksen kesäkausi alkaa perinteisesti Kotalan Koskien viikonloppu-töräyksellä toukokuun loppupuolella. Case on yksinkertainen: 12 innokasta kalastajaa, mökit kosken rannalla, koskessa taimenta ja kylmässä kaljaa. Aikaisemmilla kerroilla on taimenta tullut itselleni ihan mukavasti, mutta kaikki alle vaaditun 45 sentin mitan - eli ruokapuolesta on vastannut grillimakkara tai Jiksun maankuulut OHO-siivet tai VOIPERKELE-siivet (kuvat Turpiinin toimesta):

 

 

Koska Jiksu ei tullut valmistamaan OHO-siipiä tänä vuonna, päätin saalistaa runsaasti kalaravintoa.

Strategiani alkoi huolellisella varusteinventaariolla ja siitä seuranneella voimakkaalla käteisen vaihdolla. Perjantaina sianpieremän aikaan Astra ulvaisi kohti Virtoja ja noukki matkalta mukaan Mekan Herwoodista. Kamat nopeasti mökkiin ja olut käteen. Virvelit kuntoon. Luvan alkuun 30 minuuttia aikaa, joten koskirantaan valtaamaan hehkein kalapaikka = massiivisen pohjapadon niska. Odottelua pari minuuttia ja sitten Rapalan Countdownia virtaan.

Pohjapadon keskivirta oli yllättäen tyhjä, mutta sivuvirrasta mätkähti lujaa. Fiksu taimen hyppäsi ja riepotti vaapun pois suusta. Siiryin seuraavaan huippumestaan ja sieltä kovan tappelun jälkeen tulikin ylös 42 cm nätti taimen. Aukaisin taimenen kurkun ja jatkoin heti kalastusta. Hetken piiskauksen jälkeen heitin vaapun lähinnä vitsimielessä / vahingossa kovaan koskiryöpytykseen ja saman tien taas mätkähti. Sen verran kova virtaus oli, että taimen paineli alavirtaan ja pääsi karkuun. Painelin parhaan kalastusalueen viimeisille heittopaikoille, ja taas rannasta tärppäsi. Tämä taistelu päätyi molempien voittoon, sillä taimen omasi nätin rasvaevän ja pääsi jatkamaan matkaansa haavissa käynnin jälkeen. Vastarannan mökillä kylmä kalja jo huuteli nimeäni ja päätin ottaa kalastustauon, olihan tässä jo koettu paljon. Kävelin ekan kalapaikkani, pohjapadon, ohi ja ajattelin että eikös tuohon pitäisi vielä heittää ja kokeilla sitä karkuutettua taimenta. Kala oli vanhassa paikassaan ja otti ekalla heitolla, syöksyen sen jälkeen padolta alavirtaan. Kitkajarru oli täysillä, mutta taimen vain kiihdytti vauhtiaan. Pakko oli lähteä juoksujalkaa perään. Porukan uusimman tulokkaan, Erikin, ilme oli melko ikimuistoinen kun ensin tulee joessa vastaan vinkuva siima ja seuraavaksi ukko kuusen läpi vapa tanassa. Väsytys oli kuitenkin onnistunut ja 45 cm taimen päätyi jatkokäsittelyyn. Olipa melkoisen hektinen 2 tunnin kalasessio - 3 taimenta ylös ja 2 karkuun!

Palailin mökkikylään ja yllätyksekseni vain Tuna oli saanut taimenen rantaan asti. Kohtuullisen erikoista, että itselläni oli ollut yksi hulluimmista iltapäivistäni. Noh, muut jatkoivat tunnollisesti kalastusta, itse keskityin oluen lipittelyyn ja ilmasta nauttimiseen. Vaan ei sitä taimenta enää kuulunut, mutta Igors hoisi taas yön pimeydessä reissun suurimman - 9,7 kg jalointa koskihaukea!

Lauantaina lähdin aamusta kalamies-setäni hautajaisiin. Siinä ajellessani mietin, että taisi nämä poikkeuksellisen kovat taimenkarkelot kyllä mennä Topin karmalla. Koskella kalastus jatkui, mutta lauantaina ei kalaa enää kuulunut - kuten ei myöskään sunnuntaina. Siitä huolimatta, seura oli hyvää, sauna kuuma ja kalja kylmää. Enempää ei kai voisi toivoakaan?

Tutustuminen Lohjanjärveen

Niille, jotka eivät ole sattuneet pysymään kartalla - meikäläinenhän on nykyään lohjalainen. Rivari ostettiin viime kesäkuussa ja valintakriteerit olivat 1) hyvä alue, 2) sopiva pohjapiirrustus muksuperheelle, sekä 3) sijainti max. 60km molempien duunipaikasta. Noh, ollaan asuttu tällä nyt se rapiat puoli vuotta ja alkoi tehdä mieli kalaan.

Kansalaisen karttapaikka kertoi, että lähin Lohjanjärven rantakaistale on polkua pitkin 400 metrin päässä. En ollut oikeasti miettinyt että tuossa tulisin kalastelemaan, mutta näemmä alitajunta oli hoitanut asian. Yllättävän iso kynnys kuitenkin oli lähteä laajalle ja syvälle järvelle tonkimaan ja opiskelemaan uusia ottimestoja ja tekniikoita. Mutta kun kevätaurinko alkoi paistaa, niin lopulta vääntäydyin järvelle. Jos ei muuta niin hankkimaan esirusketusta kesälle :)

Useampi reissu sitten tulikin paukuteltua samalla vauhdilla, pääosin selkäveden keskeltä törröttävän luodon ympärillä. Siinä tuntuu olevan aina kalaa liikkeellä, jos ei muuta niin sinttejä. Saaliit ovat pyörineet tuossa oppikirjamestassa 1 - 5 kg maisemissa.

Homma on ollut hyvin opettavaista. Olen vannoutunut tapsipilkkijä ja sillä tekniikalla Lohjanjärveltäkin on silppusaalista tullut ihan siedettävästi. Pari reissua takaperin änkesin kuitenkin kaislikkorantaan ja yritin haukea isoimmalla LJ tasurillani. Yllätys oli melkoinen kun 50g ahven tööttäsi välittömästi kiinni. Siitä lähtien olen jympyttänyt tuolla hirveällä haralla myös luodolla ja kalan koko on alkanut kasvaa. Nyt irtosi jo 50 kpl fileerausveitseä odottavaa assua jään hapekkaammalle puolelelle. Itseasiassa, hirmuhara toimii nyt tapsia paremmin sekä pienelle, että isolle kalalle. Ja kelitkin alkavat olla melko priimaa.

Eilen sattui sitten vihdoin se odotettu tapahtuma.  Moukuttelin luodon reunaan muodostuvaa tasannetta, tällä kertaa pienemmällä karvapersetasurilla. Karvaperse jäi kuitenkin pohjaan kiinni. Mutta sitten pohja alkoi liikkua - hitaasti pumppaamalla ylöspäin, kunnes karvaperseestä oli kaikki koukut suorina. Tänään sama toistui isompaan tasuriin, mutta karkuutus meni auringonoton piikkiin. Toivottavasti seuraava blogiteksti käsittelisi iloista saamamiestä parikiloinen pääsiäiskuha käsissään...

Simojoella 8/2005

Paremman tekemisen puutteessa päätettiin lähteä Simojoelle kalastelemaan lohta elokuussa 2005 muutamaksi päiväksi, Römpsän ja Mekan kanssa. Vettä kuulemma oli aika vähän joessa, joten otettiin lohikeppien lisäksi myös harrivinkeet mukaan.

Matka meni muuten ihan normaalin sapluunan mukaan, paitsi että Simon kyltin kohdalla Römpsän Nissaniin syttyi laturivalo. Pystytettiin teltta jokivarteen Mertakoskelle ja nukuttiin lyhyet yöunet; laturia ehtisi miettiä huomennakin. Toisaalta, joki näytti niin kuivalta, että laturia isompi ongelma lieni missä viehettä voisi uittaa?

Guivaa goskea...

Jo aamusta oli helteistä, mikä ei tietysti kuivan jokiuoman kanssa lupaillut oikein lohikekkereitä. Laturin valo sentäs sammui kun kierroksia oli yli 3000. Ajelimme siis pykälän liian pienellä ostamaan parin päivän luvat ja jatkoimme sitten pitkälle yläjuoksulle, aina Sankakoskelle asti.

Joki puristui varsin kapeaksi ja kovaksi koskeksi, jossa oli runsaasti syviä kiventauksia. Jäin heittelemään niitä sekä herkullista loppuliukua muiden painaessa kiireellä ylävirtaan. Hyvinkin pian Räsäsen Vitoseen mosahti kova tälli kosken alaosasta ja kitkajarru alkoi huudahdella kalan rynnätessä alavirtaan. Näinkö helppoa se nousulohen pyynti onkin? Vastapeluriksi paljastui kuitenkin reipas parikiloinen hauki. Seuraavasta montusta tuli samanlainen poranokka. Lieni jo joen vesikin niin lämmintä, että hauet tuppautuivat koskiin asti. Painelin kosken niskalle, mutta se oli matalampi. Heittelin siitä UL-vehkeillä ahvenia ja alamittaisia harjuksia. Pojat saapuivat sopivasti ruokatunnille, Römpsä oli saanut Lotolla mittaharrin.

Pelin henki oli selkeytynyt nopeasti. Vettä todellakin oli liian vähän ja keli liian kuuma. Oli turhauttavaa paiskoa lusikkaa ja vaappua ja saada salaattia joka heitolla. Päätimme pyhittää loppupäivän harjusten parissa UL-vehkein. Alamittaista harjusta joessa tuntui riittävän hyvin ja se otti hanakasti jos siiman päähän sattui punainen Mepps Aglia 0. Yhdessäkin kurvikkaassa nivassa otti joka heitolla. Myös paistiahvenia ja kilon parin haukia nousi kiitettävästi. Mutta se mitallinen harjus, saati sitten lohi, niistä ei näkynyt jälkeäkään. Emme silti olleet ensimmäiseen kalastuspäivään pettyneitä, kun summasimme kokemuksia Römpsän konjakkipullon ääressä, teltan tunnelmassa. Periaatteessa yöllä jostain syvästä nivasta olisi lohi saattanut nousta vaappuun, mutta jätimme yrittämättä.

Pieni ja säälittävä.

Seuraava päivä oli taas helteinen ja eteni kuten edellinenkin, pieniä kaloja kiusatessa. Alkuillasta saatiin kuitenkin jo säpinää, sillä löysimme pitkän koskijakson, missä oli paikoin selvästi syvempää virtavettä tarjolla. Isompi virveli oli jäänyt kauas autolle, joten oli pakko tonkia näitä syvänteitä UL-kepillä ja Rapalan CD-5:lla. Pojat menivät taas vauhdilla eteenpäin, mutta itse tongin huolella näitä mestoja - epäilin, että reissun ainoat todelliset tsäänssit olivat tässä ja nyt. Kahlasin keskellä jokea olevan harjanteen päällä ja kuritin asteen isompia harjuksia. Pari ihan mukavaa ruokakalaa pääsi harmillisesti irti. Meininki oli kuitenkin lupaava.

Sitten sain sen silmiini. Alajuoksulla, joen autiolla vastapuolella, aivan rannassa kiinni, näkyi metrin - puolentoista levyinen pikimusta vuolle. Saapuessani lähemmäs huomasin, että pääkoski oli mataloitunut selvästi - ilmeisesti suuri osa vedestä virtasi tähän kosken sivu-uomaan. Yritin kahlata väylän yläpuolelle, ettei sitä pääkoskesta erottava kivikkoinen linja olisi häirinnyt heittämistä. Ei onnistunut, liian syvää. Tyydyin heittämään CD-5:n noin 45' asteen kulmassa vuolteen niskalle, aivan vastarannalle. Nopea kammen pyöräytys, upotus laskien kolmeen sekuntiin ja nykäys. Pommi tuli välittömästi upotuksen jälkeen ja sai UL-vavan rutisemaan pahaenteisesti ja pienen kelan kitkajarrun kiljumaan kalan painaessa alavirtaan. Älä ole hauki, älä ole hauki, hoin mielessäni seuratessani kalaa koskessa kompuroiden. Hetken päästä kala paljasti itsensä pienellä hypyllä. Lohi se oli, ei lainkaan iso, mutta lohi kuitenkin.

Seuraavaksi lohi vänkäsi itsensä kiven taakse, eikä suostunut enää liikkumaan. Kahlaamalla ei päässyt mistään suunnasta lähemmäs eikä 6 jalkaisella kepillä sitä voinut mitenkään ohjailla. Päätin pelimiehenä repiä lohen väkisin kiven takaa, eihän se ollut kuitenkaan iso. Eipä aikaakaan kun katselin CD-5:n suoristunutta koukkua, kahluukamat märkinä ja kädet täristen. Ei päästy vielä sillä kertaa maistamaan ensimmäistä itsepyydettyä nousulohta.

Lohipainiin loppui kalantulo kuin seinään. Emme saaneet enää edes alamittaisia harjuksia tai paistiahvenia. Auton laturikin hajosi lopullisesti. Kaikki tuuri oli käytetty lohen nappaamiseen ja minä poloinen yritin sen väkisin ottaa. Noh, pääsimme sentään kotiin, kun autosta poistettiin ylimääräiset sähköt ja ostettiin uusi täysi akku.

Yömarssi Kankaanpää - Parkano 2004

Jönks, taas tauon jälkeen. Ei ole Erä-Perkele nyt oikein ehtinyt kalastella ja samoilla viime aikoina, kiitos perheenlisäyksen. Mutta nytpä on saumaa palata menneisiin höpöstelyihin kun ei ole mitään uusiakaan juttuja tarjolla. Tai no, bongasin mä viime viikonloppuna Venekseltä talviverkot, joista oli heitetty jäälle 3 kg hauki kuolemaan. En tiennytkään, että järven kuhakannalla pysyy niin hyvin ravittuna ettei hauki enää mahdu ruokapöytään.

Asiaan, eli siihen historialliseen yömarssiin mikä suoritettiin Römpsän kanssa herran vuonna 2004. Oli puheissa ollut jo pitkään, että tehdään joku 1 - 2 päivän fiilistely-kävelyreissu ihan Etelä-Suomessa. Tuntui aina vaan lykkäytyvän, kunnes mä jonakin kesäisenä alkuiltana soitin Römpsälle ex-tempore, että kävellään tulevana yönä Kankaanpäästä Parkanoon (50 km). Vastaus oli pitkä hiljaisuus ja sitä seurasi melko epäilevä enpätiiä vastaus. No mutta minäpä tiedän ja kaksi tuntia myöhemmin kurvasin Römpsän pihaan.

Römpsän faijakin sattui siinä kotosalla hengailemaan ja katsoi kyllä meidän touhuja vähän pitkään, mutta suostui silti heittämään meidät vanhan rautatien varteen, josta marssi saisi starttinsa. Kiskoillahan niitä kilometrejä taittuu ja kurvit suoristuvat.

Ensimmäinen etappi oli Niinisalo. Siinä kävellessä kertailimme, mitä rinkkoihin oli pakattu kiireessä. Heti alussa oli sovittu, että reissulla ei nukuta kuin vasta mökillä, tai jos nukutaan niin puun alla. Näin ollen Römpsä oli pakannut matkaan pienen pressun ja sixpackin kaljaa. Meikäläisellä oli sellainen ylellisyys kuin makuupussi ja 4mm solumuovi. Lisäksi ei suinkaan saa unohtaa virveliäni, jonka olin pakannut tukevaan maastokankaaseen ja se muistutti aivan kivääriä. Tämä "pyssyni" aiheuttikin vähän hämminkiä Niinisalon varuskunnan tienoilla, kun poukkasimme kiskoilta pikitielle. Wolfenstein tunnelmissa pääsimme kuitenkin pakenemaan ja jatkamaan kohti Parkanoa palaten junaradalle. Aurinko teki laskua ja takana oli 5 km, edessä 50. Jee.

Palojoen kohdalla takana oli ehkä 15 km ja oli todella pimeätä. Junarata alkoi vähän tökkiä, niin henkisesti kuin fyysisestikin, koska ratapölkkyjä ei enää nähnyt pimeässä. Lähdettiin palloilemaan maaseudun hiekkateille ja siellä olikin parempi askeltaa. Käytiin haahuilemassa kaverin postilaatikollakin klo 03:00. Tunnelma täysin tyynessä yössä oli absurdi, hiljaisuuden rikkoi vain jonkun yksinäisen koiran haukku.

Kello 05:00 olimme taas junaradalla, en tiedä/muista miten sinne päädyimme. Alkoi olla plootu melkoisen jumissa ja päätimme oikaista hetkeksi pitkälleen. Vaihtoehtoja oli muutamia, joista lähistöllä oleva Römpsän mummulla karsiutui heti pois, eihän sinne nyt yöllä voi mennä rymyämään. Vaihtoehto 2 oli vanha junapysäkki-lautarytö, ei napostellut. Vaihtoehto 3 oli lukitsematon sauna, jossa sitten nukuimmekin muutaman tunnin. Takana oli 8 tuntia ja 30 km marssia. Olo oli aika hapokas.

Heräiltiin kylmään ja jatkettiin matkaa. Käytiin Römpsän mummulassa ja saatiin taas vähän pitkät katseet. Ei jääty edes kahville, oli niin metka olo kropassa. Raivalassa vaihdettiin toiselle puolelle pikitietä kohti Laaksonkylää. Päivä oli kaunis ja tien ali virtasi nättejä puroja. Kotojärvellä pidettiin leppoisaa taukoa; Römpsä grillas knakej ja mä levytin.

 Jatkoimme matkaa kohti jäätävän isoa turvealuetta tai muuta ei-kenenkään-maata. Taloja, autoja tai ihmisiä ei näkynyt enää missään. Oikeastaan, mekään ei ihan tarkkaan tiedetty missä oltiin ja menisikö meidän valitsema metsäautotie X tämän loputtoman erämaan läpi vai loppuisiko vain keskelle. Aloin olemaan naatti ja polvikin melko vihainen koko hommaan. Edessä vielä hyvällä tuurilla 10 km. Huonolla tuurilla, kenties 20 km?

 

Metsäautotie X meni kuitenkin läpi korpimaan ja aloimme olemaan ihan oikeasti voiton puolella. Mutta pahin vaara oli vasta edessä, nimittäin raivopäiset hirvikärpäset, jotka tekivät kamikaze-lentojaan turpavärkkiin. Tästäkin selvittiin, mutta seuraava vitsaus oli sadekuuro. Myös siitä selvittiin.

Matkaa oli mökille 2 km, kun polvi meni täysin lukkoon. Piti aloittaa puujalkakävely, joka herätti vilkkaasti liikennöidyllä loppuetapilla kiusallista huomiota. Mutta perille päästiin. Lopputulos 20 tuntia ja 50 km, ei paha veto täysin kylmiltään. Tosin, siitä sai maksaa seuraavana päivänä aika paljon...

Paluu keväisille mertsarimestoille

Viime reissulla A-S sai mittakalan, mutta sitten kylmät ja tuuliset kelit sekoittivat hommat. Päätimme iskeä heti takaisin, kun lämpöaalto taas saapuisi etelärannikolle. Tämä tapahtui vasta kolmisen viikkoa myöhemmin ja A-S ei päässyt mukaan. Mesosin yksin siis lauantain iltapäivän ja Tampereelta tuli Meka seuraksi sunnuntaiksi.

Lauantaina oli törkeän lämmin keli ja tuulikin oli aika sopiva. Vesi oli laskenut jonkinverran ja rannalle ajautuneet levät alkaneet lemuta. Vedessä ei vieläkään näkynyt mitään pikkukaloja tai tonkiaisia, mikä ihmetytti minua suuresti.

Lähdin heittelemään tutun niemen kärjestä, ilman sen kummempia strategioita. Kahlailin hiljalleen pidemmälle, kun näytti kahluuhousut riittävän hyvin. Ja edelleen pidemmälle. Kalaa ei näkynyt, mutta sain arvokasta tietoa pohjasta. Niemi jatkui todella pitkälle metrin syvyisenä, mutta seassa oli selvästi syvempiäkin monttuja!

Päivän saldoksi jäi pari epävarmaa tärppiä ja kylmästä vedestä kankeat polvet. Ihme juttu!

Sunnuntaina tuuli pääsi puheltelemaan vapaammin mestoille ja kalastus oli vaikeampaa. Tämän lisäksi näimme vielä huolestuttavamman näyn: TOINEN KALASTAJA! Onneksi hemmo haspeloi ihan eri paikassa, eikä selvästikään ollut daijannut meidän mestaa.

Noh, ei meilläkään varsinaista mestaa ollut, mistä kala olisi irronnut. Taas näytti meininki hyvältä, kalastelimme hyvin systemaattisesti ja uittotyyliä vaihdellen. Mutta kun ei niin ei. Tehtiin pieni nuotio, grillailtiin kyrsät ja juotiin kylmät oluet. Jatkettiin tahkoamista, mutta tuuli yltyi ja kääntyi vähän ikävästi. Ei maha mitään, MP-reissu. Näemmä pitää ottaa aina A-S mukaan että kalaa tulee...

Suuren lumimyrskyn aikaan

Taas on hieman pidetty lomaa näistä kirjallisista harrasteista, mutta nytpä on mukava palata takaisin talven muistoihin, varsinkin erääseen iltaan, jolloin raivosi hurja lumimyrsky...

Hommahan lähti siten, että soittelin torstaina Andylle, josko lähdettäisiin pilkkimään siikaa koko viikonlopuksi yhdelle tarkoin varjellulle salamestalle. Oli vähän aikaista vielä siialle, mutta kiireisen miehen ei auta valittaa - kun hallitus antaa luvan niin silloin mennään! Andy olikin järjestänyt itsensä hallituksettomaan tilaan, joten mitään häiriötekijöitä ei tullut siltä suunnalta. Eli matkaan!

Perjantain aikataulut heittivät aika paljon häränpyllyä, koska piti päivittää raskaasti pilkkikalustoa, ja toisaalta keli oli yllättävän paha kun ajeltiin emännän kanssa kohti Tamperetta. Liikenne mateli ja pilkkihommat siltä päivältä menivät plörinäksi. Andy noukki meikäläisen kyytiinsä huoltsikalta ja emäntä jatkoi johonkin muualle. Me lähdettiin Keski-Suomeen päin, kovenevassa lumipyryssä.

Päätettiin hakea kori kaljaa huoltsikalta matkan varrelta. Kello oli 20:58 kun päästiin huoltsikalle ja ostokset sujui. Matkanteko hidasta päätiellä, ihmiset matelee lumimyrskyssä peloissaan ja ohittaa ei uskalla...

Käännytään pienemmälle tielle, joka on vielä onneksi jotenkuten ajokunnossa. Nyt on kyseessä oikeasti LUMIMYRSKY. On säkkipimeää, vain lumi leikkii villisti auton ympärillä kun Andy ajaa, radiossa pauhaa Prodigy - No Good (Kiitos: Ylex Parasta ennen). Kohtuu hämärä meininki, juon lisää kaljaa. Käännytään pienemmälle tielle, pahalta näyttää, mutta päästään eteenpäin.

Kello on rapiat kymmenen, kun tulee stoppi. Mökkitiellä on lunta jo polveen asti ja lisää tulee niin maan perkeleesti. Säkkipimeetä ja tuuli ulvoo, kylmäkin. Lapioidaan autolle parkkitilaa mökkitien alkuun ja vaihdetaan selviytymisvaatteet päälle. Andy vetää pikakaljan, sitten rinkat pykälään ja kahlaamaan viimeiset pari kilsaa mökille.

Kahlailu säkkipimeällä pikkutiellä on yllättävänkin vaikeata ja raskasta. Nautiskelen kuitenkin täysillä, sillä tämä on once in a lifetime settiä. Me keskellä karhukorpea, puut raskaasti myrskyn kourissa nojaillen, julma lumituuli naamassa kirvellen. Vielä parempaa olisi, jos ei olisi mökkiä ja joutuisi selviämään metsässä yön!

Kello 23:00 avataan mökin ovi ja katsotaan lämpömittaria. -2'C. Välittömästi takkaan ja saunaan valkeat, sitten käteen pintti ja kessu huuleen. Tämä on upea piilopirtti, juuri riittävän kokoinen tupa+sauna kahdelle kala/erä-hullulle. Tänne on aina upea tulla, mutta nyt ilmassa on käsinkosketeltava mystiikka. Tulee mieleen Stephen Kingin "Storm of the Century". Paistellaan kyrsät takkatulessa, fiksaillaan kymmenkunta pilkkionkea kuntoon ja juodaan kaljaa.

Klo 02:00 sauna on vihdoinkin lämmin ja siirrytään löylyttelemään. Juttua riittää kun ei olla taas vähään aikaan nähty. Kaljaa tosin menee sitä tahtia, että mitenköhän tahtoo käydä salaisen siikamestan.

Haahuillaan lumimyrskyssä yöllä. Käydään tarkastamassa mesta missä törmättiin karhuun pari vuotta takaperin syksyllä.

 Seuraava aamu on aurinkoinen ja lumimyrsky on muisto vain. Tosin lunta on tullut yöllä niin paljon, että on aivan turha lähteä aamusta siikajärvelle, pikkutiet eivät näe auraa ihan ensimmäisenä. Vähän on heikko olokin. Jäämme siis kaljottelemaan kotijärvelle, joka on tunnettu jättiahvenista ja hirmuhauista. Tosin pilkillä ei ole ikinä saatu täältä mitään, eikä yöllä ilmestynyt hirmuinen lumivaippa lupaa hyvää...

Yllätys on suuri kun kolmannesta avannosta alkaa nousemaan isoja pannukarkeita. Andykin juoksee jo jäälle ja alkaa pilkittelemään. Hänellä on 0.12 siima, jonka eka ahven vetää heti poikki. Toinen tulee ylös ja sitten taas poikki. Vaihdetaan tapsipilkkeihin, ettei kalustetappiot ole niin suuret.

Syönti hiljenee yhtä nopeasti kuin on alkanutkin. Siirrymme kesän hotspottiin, eli keskellä järveä olevalle karikolle. Hiljaista on, kunnes pari vähän pienempää ahventa käy hassuttelemassa. Ja sitten taas alkaa!

Lopettelemme ja painumme lämmittämään saunaa. Onpahan nyt murrettu tämänkin järven talvikirous. Seuraavana aamuna Andyn isä on tullut maasturilla mökille ja heräämme lumilingon murinaan. Tietkin on aurattu ja pääsemme vaivatta kotiin. Kivaa!