Paluu keväisille mertsarimestoille

Viime reissulla A-S sai mittakalan, mutta sitten kylmät ja tuuliset kelit sekoittivat hommat. Päätimme iskeä heti takaisin, kun lämpöaalto taas saapuisi etelärannikolle. Tämä tapahtui vasta kolmisen viikkoa myöhemmin ja A-S ei päässyt mukaan. Mesosin yksin siis lauantain iltapäivän ja Tampereelta tuli Meka seuraksi sunnuntaiksi.

Lauantaina oli törkeän lämmin keli ja tuulikin oli aika sopiva. Vesi oli laskenut jonkinverran ja rannalle ajautuneet levät alkaneet lemuta. Vedessä ei vieläkään näkynyt mitään pikkukaloja tai tonkiaisia, mikä ihmetytti minua suuresti.

Lähdin heittelemään tutun niemen kärjestä, ilman sen kummempia strategioita. Kahlailin hiljalleen pidemmälle, kun näytti kahluuhousut riittävän hyvin. Ja edelleen pidemmälle. Kalaa ei näkynyt, mutta sain arvokasta tietoa pohjasta. Niemi jatkui todella pitkälle metrin syvyisenä, mutta seassa oli selvästi syvempiäkin monttuja!

Päivän saldoksi jäi pari epävarmaa tärppiä ja kylmästä vedestä kankeat polvet. Ihme juttu!

Sunnuntaina tuuli pääsi puheltelemaan vapaammin mestoille ja kalastus oli vaikeampaa. Tämän lisäksi näimme vielä huolestuttavamman näyn: TOINEN KALASTAJA! Onneksi hemmo haspeloi ihan eri paikassa, eikä selvästikään ollut daijannut meidän mestaa.

Noh, ei meilläkään varsinaista mestaa ollut, mistä kala olisi irronnut. Taas näytti meininki hyvältä, kalastelimme hyvin systemaattisesti ja uittotyyliä vaihdellen. Mutta kun ei niin ei. Tehtiin pieni nuotio, grillailtiin kyrsät ja juotiin kylmät oluet. Jatkettiin tahkoamista, mutta tuuli yltyi ja kääntyi vähän ikävästi. Ei maha mitään, MP-reissu. Näemmä pitää ottaa aina A-S mukaan että kalaa tulee...

Suuren lumimyrskyn aikaan

Taas on hieman pidetty lomaa näistä kirjallisista harrasteista, mutta nytpä on mukava palata takaisin talven muistoihin, varsinkin erääseen iltaan, jolloin raivosi hurja lumimyrsky...

Hommahan lähti siten, että soittelin torstaina Andylle, josko lähdettäisiin pilkkimään siikaa koko viikonlopuksi yhdelle tarkoin varjellulle salamestalle. Oli vähän aikaista vielä siialle, mutta kiireisen miehen ei auta valittaa - kun hallitus antaa luvan niin silloin mennään! Andy olikin järjestänyt itsensä hallituksettomaan tilaan, joten mitään häiriötekijöitä ei tullut siltä suunnalta. Eli matkaan!

Perjantain aikataulut heittivät aika paljon häränpyllyä, koska piti päivittää raskaasti pilkkikalustoa, ja toisaalta keli oli yllättävän paha kun ajeltiin emännän kanssa kohti Tamperetta. Liikenne mateli ja pilkkihommat siltä päivältä menivät plörinäksi. Andy noukki meikäläisen kyytiinsä huoltsikalta ja emäntä jatkoi johonkin muualle. Me lähdettiin Keski-Suomeen päin, kovenevassa lumipyryssä.

Päätettiin hakea kori kaljaa huoltsikalta matkan varrelta. Kello oli 20:58 kun päästiin huoltsikalle ja ostokset sujui. Matkanteko hidasta päätiellä, ihmiset matelee lumimyrskyssä peloissaan ja ohittaa ei uskalla...

Käännytään pienemmälle tielle, joka on vielä onneksi jotenkuten ajokunnossa. Nyt on kyseessä oikeasti LUMIMYRSKY. On säkkipimeää, vain lumi leikkii villisti auton ympärillä kun Andy ajaa, radiossa pauhaa Prodigy - No Good (Kiitos: Ylex Parasta ennen). Kohtuu hämärä meininki, juon lisää kaljaa. Käännytään pienemmälle tielle, pahalta näyttää, mutta päästään eteenpäin.

Kello on rapiat kymmenen, kun tulee stoppi. Mökkitiellä on lunta jo polveen asti ja lisää tulee niin maan perkeleesti. Säkkipimeetä ja tuuli ulvoo, kylmäkin. Lapioidaan autolle parkkitilaa mökkitien alkuun ja vaihdetaan selviytymisvaatteet päälle. Andy vetää pikakaljan, sitten rinkat pykälään ja kahlaamaan viimeiset pari kilsaa mökille.

Kahlailu säkkipimeällä pikkutiellä on yllättävänkin vaikeata ja raskasta. Nautiskelen kuitenkin täysillä, sillä tämä on once in a lifetime settiä. Me keskellä karhukorpea, puut raskaasti myrskyn kourissa nojaillen, julma lumituuli naamassa kirvellen. Vielä parempaa olisi, jos ei olisi mökkiä ja joutuisi selviämään metsässä yön!

Kello 23:00 avataan mökin ovi ja katsotaan lämpömittaria. -2'C. Välittömästi takkaan ja saunaan valkeat, sitten käteen pintti ja kessu huuleen. Tämä on upea piilopirtti, juuri riittävän kokoinen tupa+sauna kahdelle kala/erä-hullulle. Tänne on aina upea tulla, mutta nyt ilmassa on käsinkosketeltava mystiikka. Tulee mieleen Stephen Kingin "Storm of the Century". Paistellaan kyrsät takkatulessa, fiksaillaan kymmenkunta pilkkionkea kuntoon ja juodaan kaljaa.

Klo 02:00 sauna on vihdoinkin lämmin ja siirrytään löylyttelemään. Juttua riittää kun ei olla taas vähään aikaan nähty. Kaljaa tosin menee sitä tahtia, että mitenköhän tahtoo käydä salaisen siikamestan.

Haahuillaan lumimyrskyssä yöllä. Käydään tarkastamassa mesta missä törmättiin karhuun pari vuotta takaperin syksyllä.

 Seuraava aamu on aurinkoinen ja lumimyrsky on muisto vain. Tosin lunta on tullut yöllä niin paljon, että on aivan turha lähteä aamusta siikajärvelle, pikkutiet eivät näe auraa ihan ensimmäisenä. Vähän on heikko olokin. Jäämme siis kaljottelemaan kotijärvelle, joka on tunnettu jättiahvenista ja hirmuhauista. Tosin pilkillä ei ole ikinä saatu täältä mitään, eikä yöllä ilmestynyt hirmuinen lumivaippa lupaa hyvää...

Yllätys on suuri kun kolmannesta avannosta alkaa nousemaan isoja pannukarkeita. Andykin juoksee jo jäälle ja alkaa pilkittelemään. Hänellä on 0.12 siima, jonka eka ahven vetää heti poikki. Toinen tulee ylös ja sitten taas poikki. Vaihdetaan tapsipilkkeihin, ettei kalustetappiot ole niin suuret.

Syönti hiljenee yhtä nopeasti kuin on alkanutkin. Siirrymme kesän hotspottiin, eli keskellä järveä olevalle karikolle. Hiljaista on, kunnes pari vähän pienempää ahventa käy hassuttelemassa. Ja sitten taas alkaa!

Lopettelemme ja painumme lämmittämään saunaa. Onpahan nyt murrettu tämänkin järven talvikirous. Seuraavana aamuna Andyn isä on tullut maasturilla mökille ja heräämme lumilingon murinaan. Tietkin on aurattu ja pääsemme vaivatta kotiin. Kivaa!

Foreca lupaa maailman parasta mertsarikeliä!

Kyllä, otsikko pitää paikkansa. Täytän ihan justiinsa 30, enkä ole vielä ikinä nähnyt tilannetta, jossa säätiedotus 1) pitää paikkansa 10 vuorokauden päähän tai 2) pitää paikkansa jos luvataan hyvää kalailmaa. Asia on tietysti aivan päinvastainen jos on tärkeä ja peruuttamaton kalareissu tulossa ja Foreca lupaa 10 vrk päästä paskaa keliä suunniteltua aktiviteettia silmällä pitäen. Silloin nimittäin 10 vrk ennuste 1) pitää paikkansa 110 %:sti sekä vielä "paranee" hirmumyrskyksi tai vähintään jotain muuta yhtä kamalaa. Mutta nyt siis, armon vuonna-kuukautena-päivänä 2012-04-15 koin ensimmäistä kertaa sen riemun, että 10 vrk sitten luvattiin täydellistä mertsarikeliä ja tämä toteutui! Aurinko törsötti aivan pilvettömältä taivaalta ja tuuli oli vienon leppeä! Nyt sattuu taimenta leukaan ja monta kertaa!

Päästiin meren rannalle, jossa tuuli oli oletetusti hieman kovempi kuin 50 km sisämaassa. Lisäksi kaukana ulapalla oli jotain sumuntapaista, joka peitti kaukaisimmat saaret tehokkaasti. Noh, aurinko rällötti vieläkin ja keli oli vähintäänkin 9+, joten kumipukupäälle ja taimenlahtaus käyntiin.

30 minuuttia myöhemmin sumu iski kuin ydinsodan nostattama tomu. Ei nähnyt siis yhtään mitään, aurinko ei enää valaissut ja olo oli kuin Särkänniemen kummitustalossa. Linnanmäen vastaavaan en osaa vertailla kun en ole siellä ikinä päässyt käymään. Alla olevat kuvat kertovat sitä omaa karua kieltään ja luultavasti lyövät lukkoon sen, etten 30 vuodessa päässyt kertaakaan todistamaan hyvää kalailmaa jos sitä oli erikseen 10 vrk ennemmin povattu (jos siis olin kalaan menossa - jos en mennyt niin silloin tietysti keli oli aina mitä mainioin).

 

Hetken päästä sumu paheni entisestään, niin paljon että meinasi usein tulla törmäyksiä joutsenien kanssa eikä kalakaveriakaan enää erottanut kivikoista. Lampsittiin täysin tuulensuojaan lahdukan reunaan heittelemään. Piru vieköön kun on joutsenia lahti aivan täynnä, hyvä kun uistin mahtuu sekaan... Tuskinpa siellä taimenkaan väijyy kun isot räpylät hakkaisivat jatkuvasti kylkiä. Siis iltapäiväkaljalle ja punomaan uusia juonia. Sumukin vähän helpotti kun sai kaljan käteen, ja aavistus kelmeätä auringon valoa pääsi rannalle.

Päätettiin jättää tuuleton alue, koska vesi ei nyt kuitenkaan pääse paikallisesti lämpenemään hirveästi. Tyvenen ja tuulen rajaviiva kiehtoi taas kovasti ja röykytin sitä varmaan tunnin apaattisena. Työkiireet lähtivät tehokkaasti muille maille, mutta jättivät valitettavasti päätetyön raiskaaman ristiselän ja siitä johtuvan ärsyttävän takaraivelin jomotuksen. Muuten homma olisi ollut melkoisen täydellistä.

En oikein tiedä kauanko muljasin tuossa paikassa hiljaa kahlaillen sinne tänne. Sen tiedän, että kauan. Yhtäkkiä alkoi kuulua raivokasta huutoa ja mellastusta takaa. Erotin juuri ja juuri sumuverhon takaa A-S:n hahmon tanssimassa sadetanssia, vapa aivan mutkalla ja vieressä joku vedessä kovasti pärskien. Taimen, perkele! Kirmasin tapahtumapaikkaa kohti niin, että vesi lensi kuin vanhan Vellamon keulasta, mutta A-S onnistui jo haavia kalansa itse. 53 cm eväleikattu istari, pulleassa kunnossa ja pää pampun jäljiltä kipeänä. Jee!

Ihastelun jälkeen alkoi pistämään vanhaan. Olin röykytellyt luultavasti täysin tyhjää joutsenpoukamaa tuntikaupalla, kun taas kivenheiton päässä oli ilmeisen taimenpitoinen tuulisempi ranta. Kenties vesi on jo sen verran lämmennyt, että taimenet pörräävät ahkerammin ja sietävät kylmempiä/tuulisempia rannan alueita. Ainakin niissä ruokaa saattaa olla. Noh, A-S jäi rantaan leikkimään kirurgia ja onnittelemaan itseään, kun meikä paineli sisuuntuneena ottimestoille. Kala valoi uskoa hulluun. Kerkesin pari epämääräistä tälliä saamaan Falkfisuun kun A-S oli saanut saalisrituaalit suoritettua. Poika käveli entiseen paikkaansa, heitti kerran ja nosti tärpittömän uistimensa ylös. Ja samantien helvetinmoinen taimen uistimen perässä. Luokkaa "virveli rikki väsytyksessä". Meikä vetäis jo konupullosta aikamoisen kaatoryypyn jos saisin edes sen kalan kokoisen hauen haukireissulla!

Mutta mörssäritaimen ei tullut enää näyttäytymään. Eikä tulleet enää ne pienemmätkään. Sen sijaan minä sain oikein muhkean siimasotkun, jonka selvittäminen ei ollut hermoillani mitenkään mahdollista. Mutta puukkoa olen ollut aina etevä käyttämään kiukuspäissäni ja niin nytkin. Huomenna vinkuu taas Visa Motonetissä.

Sanomattakin on selvää, kun päästiin takaisin sisämaahan, aurinko rällötti täysiä, tuulenvire oli vienon sopiva ja oli niin kiesuksen kuuma.

Kepillä jäätä ja taimenta

Maaliskuun viimeisenä viikonloppuna herran vuonna 2012 kaivoin virvelit naftaliinista huomattavasti aikaisemmin kuin tapana on ollut. Syy tähän oli hopeanvärinen ja pilkukas. A-S haki minut kyytiin valkealla pölynimurillaan ja ajelimme reippaan tunnin matkan etelään. Tienvarren järvet ja merikin olivat vielä tukevasti jäässä, mutta perillä karikkoinen hiekkaranta kutsui meidät tervetulleeksi täysin jäättömänä ja lumettomana. Keli oli kuitenkin pirun kylmä ja tuuli kova, joten MP-reissua kaavailtiin.

Pienen palloilun ja epäuskon jälkeen löysimme tuulelta suojaisia pieniä lahdukoita ja aurinkokin pilkisteli hieman. Tunti jos toinenkin kului kahlaillen ja meren näkymistä sekä hajusta nautiskellen. Tekee höpöä hektisen työviikon jälkeen vain toljottaa merta kuola valuen suupielestä, tyhjin katsein ja mekaanisesti kelaillen. Diippiä!

Kahlailin syvemmälle ja syvemmälle, seuraten tuulen ja tyvenen rajaa. Tuulen hönkiessä selän takaa pystyy lusikoita paiskomaan kauas horisonttiin, tai ainakin siltä se tuntuu. Tuulen luomat aallokot painavat uistinta kuin kosken virta ja karikot piristävät muuten aavaa merta. Koskella jos kalasteltaisiin, pamahtaisi tuon yhden kiven takaa varmasti taimen, niin iso peili jää sen taakse. Uitampa piruuttani lusikan sen takaa ja katson kuinka läheltä kiveä osaan sen ujutella. Ikään kuin treeninä touko-kesäkuun koskihommille. Mutta yllättäen vapa alkaa sähkötellä elämää ja huomaan tehneeni ainakin jonkinmoisen vastaiskun. Epäuskoisena jatkan väsyttelyä ja seuraavaksi A-S jo haaviikin elämäni ensimmäisen meritaimenen. Pituutta rapiat 40 senttiä, rasvaevä näyttää leikkaamattomalta, joskin hieman pieneltä ja ohuelta. Kaveri on pulleassa kunnossa ja lähtee vapautuksen jälkeen rantavedestä vähintään yhtä lujaa kuin vihreä serkkunsa. Siirryn rantaan makoilemaan ja kirjoittelemaan tekstareita kaikille tutuille mertsarin kalastajille.

A-S jatkoi ottipaikallani ja itse verryttelin vapakättäni matalammassa rantavedessä. Jatkettiin kahlailemalla hitaasti kohti lahden pohjukkaa, johon oli muodostunut oikein kaunis tuuleton pooli. Heräilin kalastuskoomasta, kun A-S veti julman vastaiskun ja vapa taipui. Samalla alkoi ISO taimen räpiköidä heittosuunnassa, mutta ei ollut sama kala kuin kaverin vavan päässä. A-S:n taimen karkasi parin potkun jälkeen, mutta lahdessa riehui vähintäänkin tonnikalapopulaation kokoinen taimenparvi ja isojakin joukossa. Piiskasimme rantaa hullun kiilto silmissä, hopeakyljet ilmoittivat läsnäolostaan pintomalla ja epämääräisillä tärskyillä lusikoihin. Sitten tuuli kääntyi, mullasi lahdukan veden ja taimenet katosivat välittömästi. Ei mitään hajua ajan kulusta, olihan melkoinen show... Ja vielä näin heikolla kelillä, mitenköhän mahtaa käydä kun tämä takatalvi antaa periksi ja alkaa oikeat taimenkelit...

Vastaiskua, perkele!

Haastavaa pilkkitouhua Veneksellä

Röh röh... Talvi on mennyt sen verran kiiruisasti, ettei ole ehtinyt paljon tekstejä tuhertamaan, mutta koitetaan taas päästä pikku hiljaa raiteille. Avataan peli vaikka pilkkitouhuista, ne kun on vielä parahultaisen kirkkaana mielessä eikä ne sormen mittaiset ahvenetkaan ole vielä kasvaneet yli kiloisiksi mielikuvituksen syövereissä...

Aivan ensiksi täytyy todeta, että lemppari ahvensesonkini, eli ensimmäiset syysjäät, olivat aivan paskat. Itseasiassa ne olivat niin paskat, ettei tarvinnut lähteä edes pilkille kun ei ollut jäitä ennen joulua. Kolmisen viikkoa tulikin oltua hieman lämpöisemmissä maissa ja kun tammikuun puolivälissä palasimme reissulta, järvet olivat juuri tärähtäneet kestävään jäähän. Ja sitten heti perään ennen ekaa pilkkireissua törähti helvetinmoinen lumivaippa jäiden päälle. Seurauksena erittäin heikot jäät, haluttomat kalat ja paskin pilkkivuosi miesmuistiin.

Virallinen Veneksen syysreissu siis venyi seuraavan vuoden tammikuulle. Jää oli muodostunut kahteen kerrokseen, joista molemmat olivat 5 cm paksuja. Kävellessä ja kairaillessa jää huojui ja pamahteli ikävästi. Lunta oli jo pitkälle saappaan varteen. Mutta koska Venekseltä saa aina ekoilta jäiltä hyvin isoa ahventa, ei nämä ikävät jutut hirveästi painaneet mieltä vaan lähdettiin kiertämään tuttuja karikoita.

Kahden tunnin pilkkimisen jälkeen oli aivan eri ääni kellossa. Ei tällin tälliä parhailta paikoilta.

Venekselle palattiin vasta maaliskuussa ja päätettiin pilkitellä oikein kaksi päivää. Lauantaina keli oli kovin utuinen ja kalantulo edelleen huonoa. Morrilla saatiin parissa tunnissa vain kaksi pannukarkeata ahventa. Paljon oli muitakin pilkkijöitä, mutta kovasti liikkuivat eli parvea ei tahtonut löytää kukaan. Sunnuntaille lupailtiin hyvää aurinkokeliä, joten päätettiin läksiä kotiin murjottamaan ja yrittää uudestaan seuraavana päivänä.

Sunnuntaina keli olikin mitä mainioin. Päätettiin ennen Venesjärvelle siirtymistä kopaista nopeasti Riitahuhdan ottipaikka kun jäät olivat vielä kohtuullisessa kunnossa. Tämä ottipaikka meinaan sulaa nopeasti ja on tullut siinä itsekin uimahommiin jouduttua. Tällä kertaa mestat olivat tyhjiä ja lähdettiin (kuivina) kohti Venestä.

Marssimme heti viime syksyn jigimestoille, kapeahkoon salmeen jossa luikerteli syvänne keskellä. Sen penkkoja pilkitellen kulutimme pari tuntia. Saaliiksi YKSI SÄRKI! Jo on maailmankirjat sekaisin, ainahan Venekseltä saa 5 kiloa pannukarkeata ilman hirveätä taistelua. Onneksi keli antoi ainakin osittain anteeksi olemattoman syönnin, mutta uhka kolmannesta heikosta reissusta kummitteli takaraivelissa.

Voe voe kun ei kalaa tule... Päätimme lähteä tsekkaamaan yhden karikkopaikan, missä emme ole edes kesällä jigailleet. Tässä järvessä on vaan liikaa ottipaikkoja että niitä kerkeisi toisaalla asuva kalastaa kaikkia... Täällä uudessa mestassa näkyi ensimmäiset Venekselle tyypilliset, neliömetrin kokoiset laikut jäässä - paksuutta oli vähimmillään vain 5 - 10 cm näissä kohdissa, kun normaali jään paksuus oli 40 cm. Kaiken kummallisuuden lisäksi nämä laikut tulevat aina eri paikkoihin, joten kyse ei liene lähteistä...

Kairailimme yhden laikun viereen reikiä ja vaihdoin tasuriin. PAM, heti 200 g ahven ja toinen perään. Tämän jälkeen alkoi ahvenia nousta ylös kohtuullista tahtia, joskaan ei mitään kunnon hirmuja. Vekkulisti tasuria piti heilutella raivokkaasti, että ahvenet kiinnostuivat. Siksi kai morrikaan ei toiminut. Assujen koko pieneni ja lähdimme rööräilemään kohti tutumpia karikoita. Kalaa tuntui tulevan kohtuullisesti oikeastaan joka puolelta koko iltapäivän. Pakko oli sitten käydä tsekkaamassa aamuinen salmikin, mutta tyhjä se oli vieläkin, kaikkialla muualla kyllä kalaa riitti...

Heittelimme reppuun 100 - 300 grammaisia ahvenia viiden kilon edestä ja päätimme sitten lähteä kotiin. Ketuillekin jäi jäälle evästä ja riitti niitä avantoon palautettavaksikin. Loppujen lopuksi, Venes ei pettänyt sittenkään, edes tänä vaikeana talvena :)