tiistai 4. joulukuuta 2018

Koeporauksia ja paistoassuja

Taas Tampereen liepeillä pikkujärvellä (27.11). Lähdin ajoissa duunista tarkastamaan jäät ja vähän höpöstelemään laiturille. Viisi päivää pakkasöitä ja laiturin alla ihan olematon sentin jää vasta, muualla näytti paksummalta. Tavoite oli pilkitellä vain 30 minuuttia ja siinä ajassa morriin eksyi 200 ja 150 g aapot laiturilta, sekä pari särkeä säilöttäväksi koukkuihin.



sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Pilkkikauden 18-19 avaus

Avasin kauden 24.11.2018 Tampereen liepeillä Alasjärvellä. Pakkasta oli ollut pari yötä ja jäätä oli yhdestä kolmeen senttiä, paikasta vähän riippuen. Laiturin liepeillä on ihan siedettävät paikat, eli helppo oli perustella laituripilkki. Tuli silppua. Ahvenet paistelin kuivattujen herkkutattien ja sipulin kanssa, särjet jemmasin koukkukäyttöön.



keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Karttua pöytään

Nyt kävi sillä lailla, että runsas, mutta loppumaton faniposti, sekä alati kiivastuva painostus, on saanut meikäläisen tekemään comebackin. Voitte tätä tietysti vähän epäillä kommenttikentän ollessa lyhyt kuin tunturipuron säikäyttämä kikuli, mutta totta se on! Pidemmittä puheitta jatketaan kuitenkin siitä mihin jäätiin, eli mitä juomaa (ja kuinka paljon) on hommattu kalareissulle. Ja edelleenkin muistutan, että ei sitten sotketa luontoa lasipullojen kanssa, vaan poltetaan ne nuotiossa, kuten myös muu roska eli juurikin ne alumiinitölkit ja ehkäisyvälineet.