Kalastusmatkailua Kiirunakortilla - Njuoraeatnu osa 2

Tästä pääsee reissun alkuun jos on sivistyksessä aukko...

Njuoraeatnun leiri oli todellakin jotain spesiaalia. Ei sen parempaa paikkaa voinut ollakaan, korkealla kosken päällä kielekkeellä ja täysin tasaista kahdelle teltalle ja nuotioringille. Polttokelpoista koivua vielä tienoo täynnä. Lämmin alkuilta houkutti jäämään leirin oikealla puolella olevalle mustahiekkaiselle laguunille polskimaan. Mutta ei, kyllä tässä nyt tehtäisiin täysi päivätyö ja lähdettäisiin tonkimaan järviä ja Njuoraeatnun yläjuoksua.

Jarskin nojatuolissa on oiva paikka tuprutella, vaikkei niin tupakkamies olisikaan.

Suur-Säkin laveri on myös ihan kiva paikka... jääkaappihissi oluille oli vapojen takana, suoraan käden ulottuvilla.

Aluksi kiivettiin Njuoraeatnun kanjonista ylös katsomaan että missä ollaan ja mitä tehdään. Korkealta ylängöltä oli 360 asteen näkymät, etelässä valtava Torneträsk, idässä ja pohjoisessa lumihuippuiset massiivit. Äärettömyyden ja hiljaisuuden rikkoi vain kolmen kusiaisen hengitys ja hätääntyneen piekanan siiveniskut. Ei tuulta, ei ihmisiä, ei koptereita, ei mitään. Hyvin huomasi pojistakin (jotka todellakaan eivät ole mitään maisemavaeltajia vaan kalamiehiä isolla koolla) että nyt ollaan melkoisessa paikassa ja tämä hetki on suorastaan elintärkeätä ikuistaa sinne aivokopan harmaan massan seassa harvakseltaan esiintyviin aktiivisiin nystyröihin.

Suur-Säkki ei tyytynyt pelkkään aivotallennukseen vaan räppäsi myös sykähdyttävän panoraaman ylängöltä.

Parta-Antti ja avaranpaikankammo.

Ylängöltä näkyi monenlaista kalavettä, joista ensimmäiseksi valitsimme pitkulaisen ja syvän rotkojärven. Rantaan oli yllättävän vaikea päästä pystysuorien kallioiden vuoksi. Mutta koska järvessä tuikki pari rasvaevällistä, niin alas mentiin vaikka väkisin. Järvi oli itseasiassa täynnä ahventa, joista muutaman otimme savustuspussiin verrokiksi raudulle. Koska tuikit olivat kadonneet, päätimme lähteä kohti uusia haasteita. Viimeisellä heitolla hyökkäsi vielä erittäin pirteä taimen, joka yllättäen oli vain 34 cm mutta vaati silti haaviapua hankalan maaston vuoksi. Sentti lisää ja meillä olisi ollut kolmen lajin illallinen.

50 metrin vapaapudotus järveen, arvotaan juuri ekaa hyppääjää.

Haavi hoi, kuten Juhani Aho huutaisi.

Jatkoimme Njuoraeatnua ylävirtaan, sillä kartan mukaan kosket rauhoittuisivat hyvin pian. Ylhäällä joki oli hyvin kaunis, pitkiä syviä nivoja ja sorapohjaisia akanvirtoja. Kalastajista ei enää kummoisia merkkejä näkynyt, jotain vanhoja polunajatuksia siellä täällä. Valitettavasti kaloista ei saatu mitään havaintoa. Lieneekö alavirran putoukset ja muut helvetilliset pauhut eristäneet tämän muuten oppikirjamaisen alueen eväkkäistä.

Suur-Säkki innostui taas sohimaan kameralla.

Viimeisenä iltaohjelmana oli vielä yksi pikkujärvi. Kaukaa näimme useita tuikkeja, jotka järvirannassa paljastuivat siioiksi. Kävelin järven toiselle puolelle, oikeaan tuikkiparatiisiin, jossa oli parhaillaan jopa viisi kolmion muotoista selkäevää pinnalla. Tärisevin käsin virittelin uuden perhovehkeeni kasaan ja aloin rullailla siimaa pihalle. Kumma juttu kun tämä uusi vapa pitäisi olla paljon jäntevämpi kuin vanha, mutta silti rullaukseen ei saa yhtään voimaa. Ensimmäisessä takaheitossa kuului kova pamaus ja vavan keskiosasta pärkööntyivät kuidut veteläksi paskamössöksi. Siinä sitten valmistusvirheinen vapa kädessä ja siiat naaman edessä seisoskeltiin. Ja mietittiin. Ja mietittiin.

Siellä ne siiat muljaa... multa cyrvähtää hermot...

Lopulta virveli kasaan ja Lottolippa siiman päähän. Yllättäen siiat olivat niin kovalla syönnillä että ne yrittivät pari kertaa uistintakin hamuta, mutta niin varovaista se oli ettei ylös tullut mitään. Alkukiiman jälkeen siiat alkoivat vältellä tuota järven teknotulokasta. Aina kun lipan heitti tuikkiin, loppui elämä toviksi, alkaen taas kauempana rannasta. Kunnes tuli usva ja hommat oli taputeltu. Tässä se nyt oli, elämäni tilaisuus rökittää siikaa niin että takaisinkin olisi saanut päästellä, repussa katkenneen vavan muodossa...

Siikajärven naamiomies, nyt jo tuulikin rikkoo järven pintaa.

Leirissä oli takaiskusta huolimatta mukavata, itseäni tapahtuma ei enää haitannut juurikaan. Lappi ottaa ja Lappi antaa, pääasia on löytää paikkoja joissa kalaa on ja tuntea jännitys. Kalaravintoakin oli, ja voi herran jumala kun se rautu oli hyvin suolaantunut ja herkullinen. Ja ahvenet savupussissa mehukkaita ja juuri sopivassa kypsyydessä. Ja joessa huolella viilennetyt oluet. Sitten siirryttiin viskin ja jallun kimppuun. Nuotiota pidettiin myöhään yöhön.

Makkarat oli loppu joten prillataan märkiä sukkia.

Suur-Säkin legendaariset paistokuvat!

Savupussi. Syytä lisätä sisälle vielä kalojen kaveriksi katajan tupsu niin saa stydimmät aromit.

Iltasaarna "tieteestä ja taiteesta".

Yöllä nukuin Eurekassa "väärinpäin", eli pää jalkatilassa, koska maasto olikin vähän väärään suuntaan kallellaan. Modauksieni ansiosta homma toimi siinä missä oikeinpäinkin nukkuminen. Tämä voi kuulostaa aivan turhalta nyanssilta, mutta todellisuudessa se lisää aivan expontentiaalisesti potentiaalisia telttapaikkoja monissa Lapin megamöykkyisissä jokivarsissa.

Suur-Säkki: voishan sitä huonompiin maisemiinkin aamulla silmänsä aukaista. 

Seuraavana aamuna oli taas plänien aika. Koska jäämeri toisi taas uuden sadealueen iltasesta, päätimme ottaa leirin ylös ja läksiä kohti uusia alueita ja haasteita. Niistä lisää täällä!

Konkluusiona voin todeta että Abiskon seudulla (huomioi itse Abiskon kieltoalue) riitää lääniä useaksi päiväksi ja pahan kelin sattuessa majoitusta järjestyy lähialueelta sopuhintaan. Njuoraeatnu, "Baktajohka", lukuisat tunturijärvet ja Torneträskiin laskevat purot... Harmi ettei niitä tällä expeditionilla ehditty enempää tutkia!