Käytiin isän ja veljen kanssa heittämässä Viinikanjoella 24 tunnin luvat kesäkuun lopulla ja varmistamalla samalla kelojen ja keppien toiminta Lappia varten. Pari muutakin kalastajaa oli ajatellut tehdä samoin, sillä Parkanon Shellille oli muodostunut oikein jono luvanmyyntipisteeseen. Onneksi pitkä kalastusalue lukuisine koskineen imee kymmenenkin kalastajaa helposti ja niin kävi nytkin. Saimme kalastella varsin mukavasti rauhassa.
Viinikanjoen pahin kompastuskivi on nopeasti hupeneva virtaama kesäisin, mikä koettelee varsinkin virvelimiestä kovalla kouralla. Netin kautta virtaama näytti pelottavan vähäiseltä, mutta paikan päällä koski pauhusi valkoisena (tai oikeammin maltaisen ruskeavaahtoisena), vetäen vertoja kevättulvalle. Kiitokset vaan sinne Käenkosken voimalalle!
Kovan virran vuoksi kosket olivat tietysti aivan eri lookissa kuin normaalisti. Ilmeisesti kalatkin olivat huomanneet tämän, sillä perinteisistä keskivirran montuista ei vapaaehtoisia tappelukavereita löytynyt. Sen sijaan reunapoteroista saatiin nopeasti isän kanssa 2 x 40 cm taimenet. Tapansa mukaan isä pisti oman istarinsa lihoiksi ennen kameran saapumista paikalle, mutta omasta LUOMU-taimenestani räppäsin kuvan ja päästin jatkamaan sukua. Nätti kala. Taimenet muuten tulivat Mepps Aglia Longilla ja jollakin alelaarin vaapulla. Samaan tarjousvaappuun mätkähteli hyvin tällejä myös niskoilta, mutta halvat koukut vääntyivät suoriks.
Menestyksekkään taimenpainin jälkeen mentiin loppuliukuun jahtaamaan kirjolohta. Myös täällä virtaus aiheutti vähintäänkin vekkuleita ilmiöitä kalarintamalla. Killet oleskelivat nimittäin ruohikossa, minne maailmanlopun virta oli ne työntänyt. Vaadittiin kovaa tempaisua Lottolipalla että sinne asti päästiin - ja paljon aikaa että olinpaikat hoksattiin.
Kalastus alkoi ramaista aamuvirkkua pesuettamme jo melko aikaisin ja kun saalispussin saumatkin alkoivat rutista, läksimme perkuulle ja saunomaan. Seuraavana aamuna tulimme vielä hoitamaan loppuosan luvasta. Yllättäen vesi oli laskenut vähintään 30 cm koskipaikoissa (kiitokset taas sinne Käenkoskelle!) ja kalojen olinpaikat olivat muuttuneet täysin. Vanhoista vakimestoista paukkui nyt sekä taimenta että kirjolohta, jälkimmäiset olivat valuneet niskoilta koskiin vesihävikin vuoksi. Paikoin sopivissa kosken peileissä oli oikeat markkinat päällä ja varsinkin alelaarin vaappu oli taas lyömättömässä vedossa. Pamputeltiin muutamat istarit ja läksittiin perkuulle.
Isäkin soitteli äsken, oli kuukannut Viinikan istaritaimenia ja maku oli ollut erinomainen. Samaan aikaan mä vaihdan koukkuja alelaarin vaappuun, jospa maaginen uinti toimisi seuraavaksi Ruotsin Lapissa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti