Vihdoin uusi vaelluspolvi!

Syksy on mennyt pitkälti valmistautuessa tulevaan reisilihastreeneissä ja sitten haavojen nuolemiseen kotona.

Eli ohjelmanumerossa kauan odotettu (ja vähän pelättykin) eturistisiteen rekonstruktio. Koko vaellusura on oikeastaan tullut tehtyä huonokuntoisella siteellä, viimeiset kolme vuotta jo kokonaan katkenneella.

Koska viimeisimmän magneettikuvan jälkeen oli polvi lähtenyt alta vielä pari kertaa ja kipujakin oli, lähdettiin liikkeelle siitä oletuksesta että paljon muutakin on paskana. The D-Day valkeni kylmänä, mutta aurinkoisena, pakko oli vielä ottaa pieni juoksulenkki ennen operaatiota. Sitten klo 08 diapamit naamaan ja osastolle, klo 09 leikkauspöydälle ja nukkumaan. Painoin mieleeni missä leikkaussalin kello oli, jotta voisin herätessäni siitä heti päätellä paljonko ylimääräistä korjattavaa oli löytynyt ja kuinka hyvin/huonosti homma oli muutenkin mennyt.

Herätessäni kello oli 12 ja aloin nauramaan, jumalauta kolmessa tunnissa ohi. Periaatteessa tässä olisi voinut tulla ripulipaskakin housuun jos olisi miettinyt; entä jos kello olisikin 12 yöllä ja jalan kimpussa huhkittu koko päivä! Noh, varmistus tuli heti, ortopedi kuuli nauruni ja tuli myös isolla hymyllä lyömään käsipäivää ja sanoi että vain ACL piti korjata ja tuli helvekon hyvä! Jäin tyytyväisenä oksentamaan unilääkkeiden jälkeistä tokkuraa pois ja nauttimaan mitä väkevämpiä kipulääkityksiä yön yli osastolle. Kavereillekin tuli soiteltua ja sönkättyä jotain rautusettejä kuudentuhannen promillen mällissä. Terveisiä vaan Europömpeli ja Andy vielä tätäkin kautta.

Seuraavana aamuna fysioterapeutti antoi kävelykepit ja polven liikettä rajoittavan tukirangan (joita käytettävä järkyttävät 6 viikkoa), ja lähdettiin kuselle. Siitä sitten kotiin.

Toinen päivä. Nilkka on saatu liikkumaan itsenäisesti. Tästä eteenpäin heikommalla kipulääkityksellä. Fiilikset samanlaiset kuin olisi lyönyt vasaralla peukkuun; jomotus, kuumotus, turvotus.

Viides päivä. Melkonen pallo, mutta tottelee jo reisilihasta hitusen. Tästä eteenpäin lisättiin vähän kipulääkitystä. Kestän hyvin "vasaralla peukkuun" -tyyppisen jomotuksen, mutta nyt se korvautui "luu poikki" -vihlonnalla jota en siedä yhtään.

Kahdeskymmenesviides päivä. Hyvää kehitystä koukistuksessa mutta suoristus vielä heikkoa. Kipuja ei ole ollut levossa enää aikoihin ja yhden Buranan jouduin ottamaan viime viikolla - niskajumiin :)

Kuntoutus oli alkuun inhottavan tuntuista, mutta kun siihen tottuu niin helvetillisen iso palautumisoperaatio ei haittaa. Kirja käteen ja tekemään toistoja. Tunnetusti ACL-operaation haasteet on enemmän siellä henkisellä puolella. Itse olen jalkaa joutunut varomaan nyt kolme vuotta, joten vähän isompi varominen ei tuota ongelmia. Yöllä toki joskus näkee unta että kävelee tai juoksee.

Henkisen puolen takia en ole lapinkarttoja vielä avannut, enkä alkanut kirjoittelemaan tänne blogiin vanhoja juttuja, joita aika läjä on vielä käsittelemättä. Aikaa nyt kyllä olisi :) Pikku hiljaa jalka tuntuu sen verran kivalta että ehkä uskaltaa antaa vähän periksi ja katsotaan jos jotain saadaan aikaiseksi myös tänne puolelle :)

Tunnisteet? Grammanviilauksesta ei voida puhua kun laitettiin ruuveja jalkaan, mutta entäs varusteet? Kuumottelua nyt ainakin!