Käsivarren välituntureilla - Toriseno 7/2008, osa 1

Koska kaikki vuoden 2014 akuutit asiat on käyty nyt läpi, voidaan siirtyä kuluvan vuoden pilkkitouhuihin... NOT! Nyt puhutaan Lapista ja siitä miten kalanhimo vie miestä pitkin risukkoja ja tuntureita niin että paikat hajoaa!

Aivan ensiksi reissusta tulee mieleen lähtö Hervannasta. Oltiin juuri muutettu uuteen kämppään ja maalarit tulivat tekemään vuokranantajan lupaaman seinien maalauksen. Pakkailin aamupäivällä rinkkaani ja maalarit valmistelivat töitään. Toisen työmiehen katseesta huomasi heti, että kalamiehiä ollaan ja vähän sylettää olla töissä kun toinen kertoo lähtevänsä Käsivarteen viikoksi onkimaan harria. Keskustelun kuitenkin lopetti soitto Tepolta, oli kuulemma saapunut muun expeditionin (Meka ja Römpsä) kanssa parkkikselle. Romut autoon ja pakarapuudutusta se 12 tuntia Käsivarren Iittoon, ja siellä muuntaja-aseman pihaan parkkiin. Kello oli paljon, joten päätimme ottaa tirsat auton vieressä. Ilo oli suuri kun huomasin makuualustani jääneen kotiin ja mukana oli vain 4 mm markettisolumuovi. Hieman maatessa hytisytti, mutta ehkä tästä selvitään, lämmintä lupailtu...

Kollegio ja mad photoshop skills.

Aamusta läksimme matkaan ja ensimmäinen tavoite oli saavuttaa Akkispahta. Tihkusateessa tarvottiin harvaa koivikkoa mukavasti ja kuutisen kilometriä taittui vaivatta. Sapuskaa naamaan ja pahdan ihastelua, komea on. Sitten matka jatkui kohti Ropia. Sade loppui ja aurinko tuli esiin. Saavutimme Ropijoen, jossa oli tarkoitus pysähtyä yöpymään. Marssi oli kuitenkin ollut varsin kevyt alkureissun painavista rinkoista huolimatta, joten päätimme jatkaa Ropin rinnettä ylös ja yöpyä kun poweri alkaisi loppua.

Akkispahta.

Latnjavarit.

Tauko paikalla. Ropi jemmassa pilven takana.

Ropijoen mafia.

Ropin rinne olikin sitten kovempaa paahtoa painavalla rinkalla. Useampiakin taukoja siinä piti pitää ennen kuin päästiin huipun eteläpuoliselle ylätasangolle. Tästä Ropin rinteestä on oikeastaan muodostunut itselleni standardi - tämä menee, mutta jos vähääkään kovempaa niin kannattaa kiertää jos mahdollista. Noh, Ropin huipun kyljestä löytyi tasamaata ja vesipiste, joten teltat pystyyn ja hieman Kalamiehenkaveria naamaan. Iltahuviksi Römpsä kävi uimassa puolijäisessä lammikossa ja Teppo esitteli teknisten varusteidensa riemukavalkadia.

Römpsän mahtikäsky telttapaikasta.

Yö 760 metrin korkeudessa kivipedillä oli melko virkistävä kokemus. Neljän millin solumuovi ei juurikaan lämmittänyt vaan yö meni pyöriessä ja pihalla tepastellessa. Mitkä maisemat täältä ylhäältä olikaan silmänkantamattomiin! Aamulla taasen maittoi Burana kun kurkkua vähän korvensi. Teppo muisti esitellä mainiota ja lämmintä ilmatäytteistä alustaansa... hintti... Mutta hetken talsittuamme Marsujokea kohti Teppo sai maksaa rehvastelunsa. Räkäisi poloinen hyttyslakki päässä.

Macho idiota.

Marsujoki saavutettiin nopeasti ja katseltiin tätä pientä lirua. Tokkopa siinä kalaa... Vaan heti sen sanottua alkoi lompolossa tuikkia kovasti. Pientä taimenta oli todellakin loppumattomia määriä. Alajuoksulle edetessä alkoi rauhallisemman virran paikkoja miehittää jo säännöllisesti 30 cm kalat, olisiko enkka ollut 35 cm. Valitettavasti tämä kalastus oli kuitenkin puukonmittaisten kiusaamista ja minäkin laskin Marsucountiksi yhteensä 60 vapautusta.

Pieni on Marsujoki vielä...

... mutta kasvaa nopeasti, ja lompoloissa kauniita (alamittaisia) taimenia.

Marsujoki kyllästyttää, seuraava kalapaikka arvonnassa.

Päätimme siirtyä parin kilometrin kannaksen yli Aatsajoelle ja leiriytyä sinne. Lähes jo perillä akillesjännettä vihlaisi ikävästi ja kävely vaikeutui. Saavutimme kuitenkin upean leiripaikan, pehmeä peti sängyksi ja edustalla syvä lompolo vesiputouksella varustettuna. Ja vesiputouksen alla ahnaita 30 - 35 cm taimenia. Muutama nippa nappa mitallinen harjuskin tuli illemmalla. Mutta jalka oli kipiä. Yö oli sentäs lämmin ja sänky kivetön, eli siirrytään nyt sitten ongelmasta toiseen. Kylmyydestä kipuun. Buranaa ja eiköhän kantapää ole jo aamulla ok.

Viinapullo varastettu. Kaikki räjäyttäköön rinkkansa, mars mars!

Teppo esittelee ainoita ei-teknisiä varusteitaan -hanskoja. Myös kalsarit olivat ei-tekniset, mutta niitä ei haluttu nähdä. Huhu kertoo että nykyään Tepolla on jo paljon teknisiä kalsareita.

No ei ollut kantapää kunnossa eikä tuntunut Buranakaan siihen auttavan. Öök, oltiin aika kaukana sivistyksestä, mitäs nyt tehtäisiin... Kokeilin erittäin veteliä kahluusaappaita jalkaan ja niillä pystyinkin kävelemään varsin hyvin. Päätettiin ottaa riski ja jatkaa eteenpäin kohti Torisenoa. Vuontisjoen yläpäässä vaihdettiin itäpuolelle ettei jäätäisi jokimottiin. Ylityspaikka vaati hieman ihmettelyä sillä rannalla kasvoi läpipääsemätön pajuviidakko eikä Vuontisjoki ollut ylitettävissä ihan kaikkialla. Pojat riisuivat vielä itseänsä kun minä painelin kahluusaappailla varustettuna yli pienestä koskesta. Keskellä jokea huomasin, että tämäpä kivan näköinen kalapaikka. En malttanut edes ylittää jokea vaan kokosin kalaromut heti in-situ ja viskasin lipan kosken loppuliukuun, saaliiksi 37 cm harjus. Heitin rinkan ja kalan vastarannalle ja kokeilin uudestaan. Tuloksena 40 cm harri. Hieman kahlausta alavirran pooliin ja nyt päästiin jo väsyttelemään, haavissa 45 cm harri. Pojatkin olivat saaneet kahlattua ja ottivat virvelit käteen. Mitään ei kuitenkaan enää tullut. Nopeat syövät hitaat ja näin pienessä joessa ei ylettömästi fisua mahdu olemaan.

Sateella uhkailee ja hyttyset heräsivät... mainio kalakeli...

Mitäs mä sanoin!

Jatkoimme Vuontisjokea alavirtaan. Maisemat olivat komeat, mutta omaan makuun joki liian matala kalastettavaksi. En kyllä jaksanut juurikaan edes yrittää kun kantapää oli taas kovin ärtynyt. Muut vähän heittivät sieltä täältä mutta munat meni pataan. Saavutimme Torisenon alkupisteen ja löysimme upean leiripaikan. Buranaa ja jalan lepuutusta.

Römpsä tutkii hartaasti Vuontisjoen kalasettejä.

Nätti jokihan se on, joskin matalan oloinen. Ei tuomita kuitenkaan kun minä en jaksanut sitä rokastaa.

Römpsä esittelee kalastusmuotia -08 ennen Torisenon korkkaamista. On muuten kevyt kahluupaketti ja Crocsit vielä pelittää leirissäkin. Taustalla myös mainettaan parempi McKinley Ranger -teltta.

Summa summarum: Marsu-, Aatsa- ja Vuontisjoet esileikkinä, tarjoten tajuttoman paljon kalaa, mutta vain kolme mitallista. Kantapää paskana jo ennen pääkohdetta Torisenoa. Vaan miten kävi, joko alkoi ruokakalaa siunaantua isommasta joesta koko kollegiolle, päästiinkö rikkinäisellä jalalla kotiin ja kestiko Kairan halpisrinkka maaliin asti? Sen tiedät kun jaksat odottaa pääepäorganisaattorin seuraavaa tervehdystä! Tässähän se jo onkin!