sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Siikaneva 10/2010

Kovalevyä järjestellessä tuli vanhoja kuvia vastaan lähimestoista, joista netissäkin kysellään aika usein. Katsotaan kuinka paljon jaksan niistä höpötellä. Tässä kuitenkin kuvia Ryövärinkuopalta ja Siikanevalta lokakuussa 2010.

Ryövärinkuoppa on pienimuotoinen kohde, oikeastaan vain portaat alas kanjoniin jossa rosmot ovat pitäneet majaansa ammoisina aikoina. Kandee käydä öögaamas samalla kun käy Siikanevalla. Me käytiin Katin ja Pallon kanssa maistamas ryövärin vettä sillä aikaa kun odotettiin Römpsää, Annaa ja Mekaa.

Ryövärinkuopan suomeininkiä. Hyvää oli lähteen limonadi.

Itse Siikanevan rengasreitti on about 10 km pitkospuurallia suon keskellä ja ajateltiin talsia se kahtena päivänä ja nukkua Jaarikan laavulla. Maisemat ovat hyvin hienot ja suosittelenkin reittiä kaikille. Tosin Jaarikan laavulla lienee kova käyttöaste kun taitaa olla alueen ainokainen. Meidänkin reissulla siellä oli varmaan kymmenen ranskista ja jotain suomalaisia mentoreita. Ranskikset vähän ihmettelivät kun alettiin tinttaamaan leirijuomaa ja olivat muutenkin penseitä. Pelekäsivät varmaa pimeetä.

Siikanevan suomeininkiä.

Päätettiin nukkua Katin kanssa teltassa (Halti Cavity tällä kertaa) kun oli niin perceleesti väkeä. Yöllä nousi kova tuuli, mutta teltta kesti mallikkaasti. Laavuun puolestaan oli koko yön pukannut nuotiosta käryä ja sieltä näyttivät heräävän silmät punaisina ja pää vähän kipiänä.

Glunk glunk glunk.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti