tiistai 20. joulukuuta 2011

Hyökkäys Hankoniemeen

Meritaimen ei ole meikäläistä yleensä kovinkaan paljoa kiinnostanut, mitä nyt tehty vuosittain tuo Paraisten reissu ja sitten myyty kevään mittaan ne pari kevennettyä halpislusikkaa mitä on tullut ostettua. Tänä vuonna homma koki muutoksen, luultavasti siksi että reviirini on siirtynyt rannikolle ja nyt taimenkin on vavan ulottuvilla. Ja se näkyy kyllä tiliotteessakin... Hommassa on vähän samaa tunnelmaa kuin Lapin salaisissa kalahommissa, paljon pitää itse tehdä työtä ja selata karttoja päivästä toiseen. Pienen avustuksen saattamana siirryin Turun alueelta tutkimaan Hankoniemen maisemia ja houkuttavia paikkoja löytyikin rantaheittelyyn vähintäänkin riittävästi. Itsenäisyyspäivänä lähdettiin korkkaamaan paikat hankalasta kelistä huolimatta.

Hanko oli meille kaikille aivan outo paikka, joten jätettiin auto keskustaan, eteläisen uimarannan ääreen. Alueella tuntui olevan runsasta liikennettä ja rantaruottalaiset katselivat aika pitkällä silmällä täyskumisia kahluuvarusteitamme. Tai ainakin tuntui siltä - meikää on aina hävettänyt kovasti liikkua julkisilla paikoilla täydessä sotisovassa. Aloitimme kalahommat läntisimmältä hiekkarannalta, joka osoittautui turhan suojaisaksi. Jatkoimmekin matkaa heti kallioisen niemen kärkeen, johon tuuli pääsi jo mukavasti myllyttämään ja pinnan alla oli paikoin herkullista kivikkoa.


Minkäänlaisia Ahdin alamaisia ei luonnollisestikaan näkynyt, joten tyydyimme toteamaan paikan "potentiaaliseksi" tai "uudestaan kokeilemisen arvoiseksi". Koska läntisimmät uimarannan lahdelmat olivat melko kurjan oloisia, ajelimme autolla itäänpäin, löytäen rauhallisemman parkkipaikan. Näillä hiekkarannoilla oli asiallisen näköistä kivikkoa siellä täällä ja tuuli pääsi lyömään rantaan paremmin. Itseasiassa keli oli hitaasti muuttunut jo niin hurjaksi, että olosuhteet vaikuttivat enemmänkin pesukoneelta. Aallot nousivat rannassa ihmisen korkuisiksi ennen murtumistaan ja veisivät kohelin kalastajan äkkiä mennessään. Hankala keli myös ajoi taimenet luultavasti kauemmas rannasta ja vaadittiin pitkiä heittoja. Ainoastaan Falkfish Witch 22g tuntui lentävän riittävästi, joten se saikin reilusti eniten peliaikaa. Paikoin kuitenkin runsas kivikko jatkui pidemmälle ja pääsimme jääkärioppeja hyväksi käyttäen syöksymään pidemmälle mereen. Aina kun aallot olivat alhaalla, pystyimme etenemään seuraavan aallonmurtajapaaden taakse ja kalastelemaan paremmin.


Jääkäririemu oli kuitenkin vain väliaikaista ja aalto pääsi lyömään päin pläsiä. Kalojakaan ei kuulunut, joten jatkoimme loputtoman tuntuista hiekkarantaa eteenpäin. Väliin mahtui lukemattomia upeita hiekka-kivikko-alueita ja ilmeettömämpiä uimarantoja. Tulipa siinä joku maanomistajakin ajelemaan mönkijällä viereen ja näyttämään tuimaa naamaa. Valitettavasti kuskin ei kannata katsella liikaa maisemia, sillä mönkijä juuttui kuraan ja ukko oli entistäkin tuimempi. Luonnollisestikaan emme auttaneet sedän ajoneuvoa ylös kurasta, vaan lähdimme etsimään uusia taimenpaikkoja.

Lopulta saavutimme määränpäämme, jossa hiekkarannat loppuivat niemen kärkeen ja edessä oleva runsas asutus esti etenemisemme.  Idemmässä olisi kyllä ollut vielä huikeita paikkoja kartan perusteella, mutta keli oli liian hurja ja kello kävi jo kahta. Heittelimme vielä hyvän tovin, kunnes maastouduimme pusikkoon keittelemään Trangialla suttuja. Ruokailun jälkeen alkoikin hämärtämään ja teimme lähtöä kotiin. Vanha pappa siinä vielä kävi jutulla ja sanoi että nyt ESSOn ranta on kova, itätuulella kuulemma jengi vetää taimenta myös täältä. Hyvä tietää...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti