Lätäseno 7/2007

Kevät tulee ja Lappi polttelee. Kenties hetken rauhan saa kun muisteloi vanhoja  reissuja. Todennäköisesti kuitenkin päinvastoin. In any case, tämän retken pyhä tarkoitus oli toimia avauksena Lapin tosimies-kalastukselle. Ei mitään yhden yön kikkailua parkkiksella vaan miehekästä marssia maagisiin mestoihin, harrasta metsittymistä, askeettisia avotuntureita ja jättimäisiä kaloja liukuhihnalta. 2007 ei vielä tiedetty me märkäkorvat, että oli olemassa erämaita, missä sai rauhassa duunailla. Siksi arvoimme Oulanka/Kitkajoen sekä Lätäsenon välillä, joista sentään ONNEKSI Lätäseno voitti. Tämän reissun jälkeen en mielelläni ole edes pissaillut havumetsiin päin jos on plänäilty kesän pääreissua.

To be traditio...

Nääki oli vie uusia ja ihmeellisiä!

Lätäsenosta puhuttaessa on samassa lauseessa lähes aina myös Kalkkoaivin tien kunto. Tuo saksalaisten rakentama mahtava Sonderkraftfahrzeug -ajoneuvojen baana läpi Käsivarren, Maschinengewehr -pesäkkeineen ja Granatwerfer -asemineen, ei ollut enää 2007 Kolmannen valtakunnan standardien mukainen niskalenkki arktisesta erämaasta. Adam Opel AG:n valmistama vauhtivaunumme oli raskaissa ongelmissa koko baanan ajan ja lopulta se jouduttiin hylkäämään poronerotuspaikalle (Beacheluohkkan rinteessä) 10 km ajon jälkeen. Vauhtimme oli vaatimattomat 5 km/h. Käveltävää jäi siis Lätäsenon varteen noin 20 km. Huolimatta tien heikosta kunnosta, monet huimapäät röykyttivät autoilla meitä pidemmälle (se kävi kivuliaan selväksi siinä tienpiennarta tallatessa). Ajoipa joku matkailuautolla Saitsijärville asti, tosin kuskilla näytti olevan keinotekoista rohkeutta hankittuna pullosta.



Kalkkoaivin tietä parhaimmillaan. Pusikot ja kurakot oli pahempia kuin kivinen avotunturi.

Kalkkoaivilla syötiin ja sitten jatkettiin kohti Lätäsenon kalamestoja. Paha ukkosmyrsky yllätti meidät suoraan tunturin huipulla ja tilanne oli vähintäänkin kuumottava kun rintamat lähestyivät hiilikuitu-antennejamme puuttomassa avomaastossa. Lopulta pääsimme alemmas ja rankkasade uitti meidät runnoessamme kohti kalastuksen luvattua maata. Yhtäkkiä törmäsimme rantapenkkaan, jossa oli tasaistakin tasaisempi pihamaa, ihanaisen pehmeässä nurmikossa ja sadekin raukesi ja aurinko tuli esiin. Ehkä tästä tulee vielä hyvä!

 

Nyt ei hyvä heilu Kalkkiaivon huipulla...

BRUMMMM"

Sateen jälkeen on poutasää ja Lätäseno!

Kalastelimme Neuhkamaa sen illan, melko väsyneinä ja ehkä siksi vähän heikolla menestyksellä. Lätäseno oli julman kokoinen ja vaikea kalastettava UL-kalustolla. Kalat olivat keskellä ja syvällä, kun taas vieheemme rannassa ja pinnassa. Päätimme sijoittaa univelkojen kuittaamiseen ja ryhdistäytyä seuraavana päivänä.

Kalamies Lätäsenolla.

Aamupäivän aurinko oli mitä lämpimin ja keskityttiin Römpsän ja Ilikan kanssa kahvin lipittämiseen ja rötväämiseen. Meka meni kalaan suvannolle lähirantaan. Huuteli sieltä että harjuksia ui kovasti. Naurettiin että haukia ne on, ei siellä suvannossa nyt mitää harjuksia... Jostain syystä läksin kuitenkin katsomaan ja sitten vatsassa muljahti - kilon molemmin puolin olevia harreja partioi hyvin lähellä rantaa, jossa pyöri houkuttava akanvirta hiekkapohjalla. Meka tarjosi jos jonkinmoista lippaa, mutta kaloja ei kiinnostanut lainkaan. Kirmasin kasaamaan perhovehkeeni, pistin pohjalle kuulapääpupan ja sivutapsiin jonkun kelluvan kiitäjä-pörhön ja BONK! Iso harri sai naamakoristeen ja minä menetin kiitäjäpörhön. Äkkiä uutta kiitäjää kiinni ja heitto ja BONK! Pienempi harri kiinni kuulapääpupaan, väsytystä, haavimista - ja eka kunnon perhåharri valmiina ruokkimaan kansoja.

HARR!½

Testissä fileiden paistelu Trangian Non-Stick kannella. Toimii!

Römpsä kokeili seuraavaksi maanista paarmaperhoa ja veti vielä paremmaksi. Sitten paikalle purjehti haukia ja jalokalastus oli taputeltu. Loppupäivä kuluteltiin syöden ja Neuhkamaa kalastellen. Ei mitään erikoisempia tapahtumia enää. Tosin yöllä teltassa heräsin Mekan tuijotukseen ja kyselin että mitäs nyt. Kyseli että missä kartat on, johon vastasin että pistä jätkä pää tyynyyn ja käänsin kylkeä. Se ei Mekalle sopinut vaan hän alkoi painia, kunnes heräsi ja käänsi hänkin kylkeään. Neljä henkeä neljän hengen teltassa on aina vähän ahasta ja arveluttavaa :)

Römpsä veti heti ohi >:G

Tähän aikaan vielä fileerattiin kalat... nykyään harvemmin...

Seuraavana päivänä lähdettiin alavirtaan katsastamaan Kinnerpuska, joka olikin kovin kalaisa. Niskalla oli hyvin 35 cm harria ja taimenia möyrästi seassa. Kalastus vaati vaan kovan kahlauksen syvän niskan juurelle, jotta vieheen sai riittävän pitkälle ja uimaan jotenkin järkevästi. Myös kosken sivupeileistä tuli fisua. Alajuoksulla olisi ollut vielä lisääkin koskia, mutta päätettiin läksiä purkamaan leiri ja runnoa kotiin päin. Sen verran näytti keli taas muuttuvan sateen suuntaan että oltaisiin autolla vielä täysin jumissa saksalaisten baanalla jos vettä tulisi kunnolla.

Kinnerpuskan niskalla oli kova meisinki!

HARRRR!!

Auto saavutettiin ihan ok kuosissa, mutta ajo takaisin asfalttitielle oli edelleen pirullinen. Kaasu pohjassa Ouluun, jossa teltta pystyyn ja kylille nauttimaan väkijuomia. Jostain syystä soitin Tohtori Pro Andylle ja hänkin oli, kaikista Suomen kaupungeista, juuri Oulussa (mitä, miksi, en tiedä).

 

Summa summarum: reissu osoitti, että Käsivarsi on U-P-E-A mesta, mutta (1) aikaa varattava enemmän, (2) rinkkaa kevennettävä jos pitää marssia kovasti, (3) mentaalinen varautuminen kaikkeen Lapissa sattuvaan ja tapahtuvaan ei kenties ollut aivan riittävä, ts. Kalkkoaivin tien kunto veti manat nolliin toviksi. Mutta, tästä on hyvä, ellei erinomainen jatkaa :)

 

Joo tosi kivaa mennä kotii!