Käsivarren kovimmat haasteet (7/2014, osa 1)

Monasti kuulee vertailtavan erämaiden eri reittien tahi töppäreiden vaikeutta ja siitä seuraavaa rinnanpaukutusta kun voi kertoa siellä käyneensä "hoitamassa homman kotiin". Niskavillat pystyyn nostavia kalapaikkojakin on vaikka millä mitalla ja saadut alamittaiset tammukat muuttuvat sujuvasti kertojan suussa komeiksi mittakaloiksi. Lukumääräkin yleensä vähän kasvaa. Kun juttuja toistetaan riittävän kauan ja hartaasti, alkaa ryhmässä kerronta muuttua oikeastaan yksinpuheluksi. Kaikki kertovat ääneen niitä elämänsä mestoja - itselleen. Ymmärrettävää, sillä kaikki tietävät toisten puhelevan vähän pehmoisia, mutta itse kukin on jo niellyt omat valheensa hehkuttaessaan niitä niin monta kertaa. Lopulta sinä itse olet se yksi ja ainoa kuka juttujasi uskoo tahi edes jaksaa kuunnella. Jotta vältetään edellä kuvaillun kaltainen nolohko paasaus viskipierussa saunan parvessa poikaporukalla, niin minäpä kerron teille ihan aikusten oikeesti tekstiformaatissa mitkä ovat ne lapinjätkän kaksi kovinta suoritusta. Ja teen sen vain siksi että (i) minä tiedän ja (ii) voitte sitten jutella saunan parvessa jostain muusta.

Kiipeä Saanalle ja käy kalassa Könkämäenolla.

Oikeasti. Molemmat ovat niin lähellä ja silti niin kaukana. Kukaan tosijannu ei lähde ajamaan Stadista että saa kiivetä Saanalle tai kalastaa Könkämäenolla. Heti kun auto pysähtyy, olkoon päivä tai yö, niin jengi painaa munaravia kohti maineikkaita kalamestoja ja tuntureita. Kuka tahansa terve ihminen voi valloittaa Kovddoskaisin ja kalastella Valtijokea. Tiedän hyvin mistä puhun kun en ole kumpaakaan nähnyt jos googlen kuvahakua ei lasketa. Joka tapauksessa, kaukainen paikka johon sulla on himo päästä, otat viikon kesälomasta ja menet. No problemos. Mutta se on problemos että kun nuo paikat kutsuvat, niin et mitenkään pysty hassuttelemaan Saanalla ja Könkämäenolla edellisenä päivänä. Himo tuntemattomaan ja erämaan kutsu ovat liikaa ja on pakko lähteä heti expeditionille. Erämaasta takaisin tullessa onkin sitten vähän toisenlaiset tohinat jo mielessä. Siksi vain valioyksilöt voivat saavuttaa Saanan ja Könkämäenon.

Heinäkuussa 2014 minulle tuli mahdollisuus hoitaa tämä Käsivarren viheliäisin ja haastavin parivaljakko Mekan kanssa, kun oli yksi vapaapäivä ennen loppuryhmän saapumista ja eräseikkailun alkamista.

No miten se meni? Ensin ajettiin tuttuun tyyliin Ooppelin turbo punaisena Kilpisjärven luontotalolle. Kello 03 autosta virrat pois, rinkka selkään ja 500 metriä ylämäkeen, mainioon majapaikkaan. Nuotio päälle, makkaraa, olut sekä viskitujaus. Keli selkeä, Kilpisjärvi rasvatyyni ja Saana keimailemassa mitä parhaimmassa kiipeämissäässä. Päätimme kuitenkin ottaa muutamien tuntien torkut ja lähteä sitten aamusta hommiin. Hillebergin Nallo äxyybetagamma 3 pystyyn ja makuuosastolle.

Jaa että oliko jännä ajomatka?!

Telemark 12 tunnin ajon kangistamin paikoin. Toivottavasti Bowmoren pöllö-öljy voitelee paikat.

VISKI VISKI VISKI SAANA VISKI!

Sen parin kuorsauksentäyteisen tunnin aikana ehti nousta hernerokkasumu, joka kynti todella matalalla. Ketutti ja keljutti, olis pitänyt vaan yöllä runnoa. Noh, kaupasta protskurahkaa aamiaiseks, Kilpisjärven retkeilykeskukselle auto parkkiin ja päiväreppuun molempien tarpeet. Eli jallupullo, vesipullo ja takit. Sitten kohti Saanan huippua. Meka ja Mekan seitsemän peninkulman saappaat edellä ja minä normaaleilla saappailla perässä. Perkele vieköön miten jollakin voi olla noin pitkät jalat ja armoton tahti. Tunturikoivikossa kulkeva polku päättyi ja läksimme kipuamaan puuportaita pitkin Saanan kylkeä ylös.

Pysyin kuin pysyinkin Mekan tahdissa, mutta henki meinasi mennä. Samaistuin voimakkaasti täriseviin ja puuskuttaviin eläkeläisiin, joita ohittelimme matkan jatkuessa ylöspäin. Onneksi päätimme ottaa tauon ja Meka sai vuorostaan kantaa tuota kammottavaa 3 kg lisäpäkkiä selässä. Jostain syystä kantovastuun vaihtuessa se omakin askel keventyi ja pömpin gasellin lailla kivikossa ylöspäin hommaten hyvää lämpöä. Oli oikeastaan pakko, sillä hyytävä tuuli puhalsi ja pilvessä oli ilmankosteus vähintäänkin 200%. Mutta sitten, aivan yllättäen, pilvet loppuivat ja vastaan pullahti aurinko armas ja sininen taivas. Todella absurdia. Ja lämmintä, tuntui kuin loskakelistä olisi laskeutunut Epsanjan aurinkoon.

Hieman kuin tulivuorella, mutta rikin katku puuttuu. Kiitos siitä.

Sinne jäi savu eikä ikävä tullut.

Tanan seittemän peninkulman saappaat...

Hyvillä, ellei jopa mainioilla fiilingeillä runtattiin huipulle. Pakolliset pönötykset veli-jallun kanssa. Vaikka ohitimme toistakymmentä taapertajaa juuri ennen huippua, saimme paistatella päivää vallan rauhassa kahdestaan. Ja todellakin paistatella, sillä lämpöä oli helposti yli 20 'C.

Meka Saanan huipulla säädyllisesti...

...meikäläinen vähän jo vähentää vaatetusta.. on-nii-kuuma@ 1029 metriä MPY.

Nää on kaikki mun maita, ettäs tiedätte!

Seuraavaksi seurasi pakollinen Saanan töyrään kiertely. Tämä töppäre on kyllä hieno luonnonmuodostelma. Arvostan!

Tuo on kävelty joskus...

... ja tuol!

Kilpisjärvi. Sekä vesistö että taajama. Joka nippeli ja rööri.

Keppi.

Kaikki kiva loppuu aikanaan ja läksimme laskeutumaan. Autolla laskeskelimme, että kaksi tuntia oli pitänyt jalkoja heilutella että pääsi Saanan huipulle ja takaisin alas. Tuntui kyllä takareisissä että urakka olisi ollut suurempi. Laskeutuminen oli yllättävän raskasta, osittain vähän epäkäytännöllisten portaiden takia. Hieno juttu kuitenkin että sellaiset on saatu aikaiseksi, pääsee vähän vanhemmatkin hankkimaan elämyksiä!

Vaan mites se Könkämäeno? KLIKKK!

Viinikanjoen korkeanpaikanleiri 5/2014

Iltojen pimetessä erä-aktiviteetit painuvat omalta osaltani pitkälti talviunille, jolloin on aikaa kirjailla muistelmia kesän touhuista - tuoreeltaan juttuja ei ehdi plokiin laittaa kun on juoksuaika päällä. Ilokseni olen huomannut että kesän täystauon aikana sivu on kerännyt 2000 osumaa. Olen siis ainakin bottien suosiossa jos ei muuta.

Asiaan. Kuten tapana on, suoritettiin touko-kesäkuun vaihteessa perinteinen viikonlopun kalastusorgia ja välinetestaus. Paikkana tuttuun tyyliin Viinikanjoki ja majoitteena autenttinen, sähkötön eräkämppä. Ruuan, oluen ja viskin määrästä tosin saattoi päätellä, ettei kalastus suinkaan ollut prioriteettilistalla ykkösenä, vaan enemmänkin äijäily ja fiilistely.

Noh, mökiltä pääsimme ainakin koskelle ja virvelit saatiin viritettyä. Vettä oli sopivasti ja keli miellytti silmää ja kehoa. Kairokosken niskalla näimme heti kirjolohen teutaroivan retvakkaasti, sekoittaen Suur-Säkin ja Parta-Antin päät. Poikien täsmäpommituksen aikana höynäytin muutaman näppärän taimenen alempaa koskien kuohuista. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että nämä kalat olivat lakimuutoksen vuoksi alamittaisia, C&R sekä tulivat tuttuun tapaan Rapala CD-5:lla. Tämän maailman vakio tuntuu olevan että kaksi ei petä ikinä; Kairokoski ja CD5.

Parta-Antti saalisti kameralla meikäläisen elvyttämän tamaanin.

Hermo lepää Haapaskosken niskalla...

Hyvästä kelistä ja aktiivisesta yrityksestä huolimatta kalantulo oli heikkoa, mutta kaljan- ja saunanhimo voimakasta. Hyvillä mielin siis mökille tiristelemään entrecotea ja pilkkaamaan kiuasta. Ehtoosta otettiin vielä kunnon pokeripelit ja meikäläinen tietysti putsasi porukan panoskaljoista.

Seuraava aamu oli myös keliltään lupaileva, eikä krapulikaan pahasti painanut. Aamiaisen ja erinäisen härväämisen jälkeen koskelle. Mutta ei syö lohi. Kaikki ottimestat- ja vieheet käytiin hartaasti läpi, mutta ei kun ei. Jossain vaiheessa alkoi sataakin aivan saakelisti. Ei näin. Kaljan- ja saunanhimo kasvaa.

Suur-Säkin taidepläjäys.

Parta-Antin taidepläjäys.

Jossain vaiheessa laitoin Gibbs Croc lusikkauistimen kiinni ja yritin pituusheitoilla höynäyttää Haapaslampeen nousevaa jokakeväistä kammohaukea. Eukko pitää vieläkin ennätystä ~8kg haapashauella. Ojakojamoa ei tullut mutta kirjolohi kävi räpistelemässä ja senkin karkuutin rannassa surkeuttani. Tästä masentuneina lähdimme Mekan kanssa etsimään Suur-Säkkiä ja Parta-Anttia. Itäsaksalaiset tekstiili- sekä veriveljekset olivat sadetta paossa kuusen alla. Juotiin oluet ja päätettiin lähteä mökille.

Parta-Antti oksentaa sateessa...

Kävellessä autolle päätin vielä heittää nopeasti Gibbs Crocilla Kairokosken loppuliukurin. Pläts, nätti evämakkara haaviin ja jatkojalostukseen. Gibbs Croc alkaa maksamaan sitä 5 euron hintaansa takaisin, would say.

Autolle päästyämme alkoi oikein kunnon megamonsuuni. Satoi niin saatanasti. Joku kalaukko oli autossansa sadetta paossa ja katseli meidän vauhdikasta kumipuvunriisuntaa. Mitähän sekin vahtas, olis pitäny huolen omista asioistansa.

Mökillä mentiin ensin saunaan ja sitten syötiin ja sitten juotiin. Lopuksi päätettiin juhlallisesti grillata evämakkarani. Olin mallastäpinöissä unohtanut viedä sen kylmään, mutta kaitpa se siellä autonperässäkin on hyvänä pysynyt. Vaan autonperässä ei ollut kalapussia. Raksuti raksuti... mihnä mun lohi? Palailen ajatuksissani takaperin... juon kaljaa... juon kaljaa... saunon... juon kaljaa... juon autossa kaljaa (huom, nyt ollaan jo lähellä!)... revin farkkuja jalkaan rankkasateessa... otin kumihousuja pois rankkasateessa... laskin kalapussin auton viereen oksalle ettei se pyöri sepelissä... laitoinko pussin autoon... NO SAATANA EN LAITTANU! SINNE JÄI OKSALLE!

Mahtanu kalaukko ihmetellä kun jengi tulee autolle juosten, ripustaa kalan puuhun ja kaasuttaa reikä päässä tiehensä. Toivottavasti otti eikä jättäny mätänee. Hävettää, perkele.

Putsasin taas pokeripöydässä pojat kaljoista.

Konkluusioni:
Mun uus kela, vaikka halpa olikin, on hyvä (Shimano Nexave 2500).
Mun uus siima, vaikka alelaarista hainkin, on tosi hyvä (Berkley Nanofil 0.15).
Mun uus vapa, vaikka täyden hinnan maksoinkin, on ihan tanan hyvä (Okuma Travelforce).
Nää lähtee Lappii!

Kati ja villi pohjola 8/2007

Katilla ja mulla oli molemmilla pari päivää tyhjää kalenterissa elokuun lopulla ennen koulujen alkamista. Koska tuohon aikaan Katikin vielä kalasteli jonkun verran (ja taisi jopa ainakin kerran ilmaista halunsa lähteä kalastelemaan pohjoisempaan) päätimme piipahtaa Simojoen yläosissa. Jos keli olisi kamala, voisi aina siirtyä metsästä Ranuan eläinpuistoon jne...

 

Ja kelihän oli kamala. Pohjanmaalta alkanut sade jatkui ja jatkui. Aamuyöllä runnoimme Ooppelin erään metsäautotien päätepisteeseen ja yritettiin hieman nukkua autossa, koska teltanpystytys sateessa ei napostellut. Aurinko nousikin jo ihan kivassa kelissä ja fiilis parani (tosin metsä oli todella märkä sateesta ja kasteli rätit ja lumput).

 

Intoo piukas, tai sit ei...

Duunailimme leirin erään pidemmän koskijakson keskivaiheille ja läksimme kalaan. Kati nappasi heti harjuksen, minä ahvenia. Ja sitten niitä haukia, joita tässä joessa sikiää käsittämättömiä määriä.

 

Eukkojen kans saa aina olla ottamas ties mitä söpöstely-selfieitä... Reissut karkaa ihan hakoteille!

Sitten alkoi tuulla, estäen orastavat perhosteluhimot. Tuuli yltyi ja saavutti iltaan mennessä sellaiset lukemat ettei edes Lottolippaa voinut heittää, puhuri kävi siimaan ja veti lippaa suoraan ylävirtaan kosken voimasta välittämättä. Vetäydyimme telttaan odottelemaan kelin inhimillistymistä.

 

Välillä kun aurinko pilkahti, käytiin pihalla. Tuuli oli edelleen niin kova ettei touhusta tullut yhtään mitään. Syötiin teltassa, nukuttiin teltassa, syötiin uudestaan ja taas nukuttiin. Myrsky riehui päättymättömänä kangasseinän takana ja Kati pelkäsi jos kelo putoaa päähän. Ihme kyllä ettei pudonnut.

 

Välillä pystyi puuskien välissä vartin kokeilemaan - jättiharri söi tietysti hurjana...

Kahden päivän rattoisan, mutta riemukkaan telttailun jälkeen tuuli loppui ja fiilis (etenkin Katin) oli erinomainen! Ei muuta kuin harjusta kokeilemaan ja ... BRRRURUMMMM!!! salama lyö todella lähelle aivan kirkkaalta taivaalta. Koska Kati ei ole ihmeemmin ukkosen ystävä, päätimme haistattaa pitkät paskat Simojoelle ja lähteä Ranuan eläinpuistoon. Matkalla vähän kaupasta kokista ja juustonaksua niin johan alkoi elämä taas hymyillä.

Kotkakuumotus.

Ylikasvanut albiinolaiskiainen.

Ei tästäkään mitään actionpätkää saa...

Mutta ilves jaksoi pitkän ja hartaan pohtimisen jälkeen hakea sille heitetyn broilerin.

Tämän koommin en ole Simojoen haukia käynyt kiusaamassa... Enkä oikein tiedä miksi kävisinkään, kun erämaisempaa kalastusta voi harjoittaa Etelä-Suomessakin, tietysti ilman lohioptiota, mutta taitaa se aika harvassa tuollakin olla. Mutta Ranuan eläinpuisto on jees!

 

Eden Project @ Cornwall @ UK

Kun kerran kaivoskonferenssiin oli tultu, niin miksipä ei vierailtaisi kuopassa. Tämä vierailun kohteena oleva kaivos tosin ei ole metallimalmikaivos, vaan kaoliinikaivos ja suljettu sellainen. Ja kuoppa peitetty jättimäisillä kasvihuoneilla ja istutettu erilaisilla kasveilla. Main stagella on teemana tropiikki, tietysti asianmukaisella kuumuudella ja kosteudella. Kuvaaminen paskalla pokkarilla oli todella vaikeata kun linssi oli jatkuvasti huurussa ja muutenkin sekaisin. Second stage on Välimeren karumpi meininki ja ravintola. Paikka on melko messevä, mutta sisältää myös yhden huonon puolen: se on täydempi kuin Särkänniemi heinäkuun helteessä. Paitsi silloin kun se on varattu konferenssilaisille - ja bonuksena kottikärryllinen jäitä & Alea <3

 

Maali näkyvissä. Tiettekö sen tunteen kun tropiikissa saa kylmän pintin kouraan?

 

Falmouth @ Cornwall @ UK

Cornwallia ja etenkin Falmouthin ympäristöä monet sanovat UK:n kauneimmaksi alueeksi. Kävelijää kiehtoo varmasti 600 km vaelluspolku joka tuolla rantaa pitkin katkeamattomana luikertaa. Kävin tarkastamassa mestat työkonferenssin merkeissä ja täytyy myöntää että meno tässä kelttien viimeisessä linnoituksessa on uskomattoman leppoisaa - ja ihmiset aivan äärettömän mukavia ja vitsikkäitä. Jos sulla on huono käsitys briteistä (ja kellä Lontoon kävijällä ei olisi) niin käyppä korjaamas asenteesi täällä!

 

Aiheutettiin pieni ruuhka Chain Lockerin baaritiskille, joka oli enemmän kuin toinen koti... Cornish Knockeria tietty illasta toiseen!

 

Purjevene nimeltä Lazy

Kaverini Pallo-Orava osti taannoin purjeveneen Nässylle eikä ole muusta sen koommin höpissyt. Eihän se oikeastaan ole kovin hassua, höpötänhän mäkin jatkuvasti Lapista. Purjeveneessä en ole itse ikinä ollut (ellei ankkuroitua Suomen Joutsenta lasketa), joten sekin neitsyys oli vietävä.

 

Sää lupaili hyvää; leppeää 4 m/s etelätuulta, eli juuri sopivasti kun maakravut yrittää edetä Naistenlahdesta Koljonselälle. Lämpöä lupailtiin +19'C. Siihen hyvä onni sitten loppuikin, hyppäsin auton kyydistä bussipysäkille ja kaljakassi repesi. Tuloksena neljä (kyllä, 4) sihisevää kaljatölkkiä. Voi ny vitalis... Vähiten vuotava pussinrepaleisiin muiden mukiloitujen, mutta vielä ehjien tölkkien kanssa, seuraavaksi vähiten vuotava käteen ja loput puliukoille. On board sitten surkuteltiin kohtaloani ja säälivin katsein seurattiin kun laitoin kylmään jäännösolueni. Pojat lupas auttaa epäonnen soturia ja sitten Pallo-Orava jo puksuttelikin meidät pois satamasta. Saatiin ne purjeetkin ylös ja sitten lähdettiin.

Hyvästi jää, Sandokan... eiku Tanpere!

Tässä vaiheessa maakravulle ei annettu vielä muita tehtäviä kuin kameran asetusten räplääminen.

Pallo-Orava kertoi jotain ylimalkaisia neuvoja, osan ymmärsin, suurinta osaa en. Ensimmäinen tehtäväni oli "tarkkailla keulapurjetta". Tarkkailin sitä ja vedin tasaisin väliajoin köydestä, että näyttäisi paremmalta. Tästä tehtävästä siirryin jossain vaiheessa "pinnamieheksi", eli peräsintä pitämään. Tämä oli huomattavasti tutumpaa, koska erilaisista kalapuksuttimista on kokemusta. Leppeä tuuli kuljetteli meitä 3 solmun nopeudella kohti Pimeesalmea, jossa oli tarkoitus pitää tauko ja ostaa ravintelista isot tuopit kalyaa. Ennen Pimeesalmea tosin oli tulikokeeni, piukkaakin piukempi reitti karikkojen läpi. Havaitsin, että purjeveneellä ei voi oikeastaan tuutata täysiä kohti reittimerkkien ahtaita välejä, kuten moottoriveneellä... vaan ohjaaminen muistuttaa enemmän soudaria sähkömoottorilla. Paitsi nopeus joka nousi kurimusta lähestyttäessä liki 4 solmuun. Jännät paikat, mutta kiitos sähkömoottori-kokemuksen, vedin millilleen väylän keskeltä. Puksuteltiin Pimeesalmeen moottorilla ja se läävä oli kiinni, eikä hetkeen aukea. Päästettiin pilssivedet, keitettiin pikakahvit ja lähdettiin Koljonselälle kohti yhä upeampia suorituksia.

 

Myötätuulipurjehduksessa on aikaa kuvailla, mutta horisontti on vaikia komentaa suoraksi.

Koljonselällä testattiin myös "vastatuulipurjehdusta", tai jotain sinne päin. Olin edelleen pinnamiehenä ja Pallo-Orava sanoi että tämä vastameininki tulikin minulta ihan selkärangasta. Ja myönnän että onhan se pirun mukavaa kun vedetään kylkimyyryä ja tunnetaan se fysiikka siinä taustalla huomattavasti paremmin kuin perstuulella.

 

Tuuli alkoi muuttua puuskittaisemmaksi ja välissä käytiin jo vähän miehekkäämmässäkin kylkimyyryssä. Kysyinpä siinä Pallo-Oravalta että kuinka kovaa kallistusta paatti sietää, johon vastaus oli "20 asteen kallistuksessa vois alkaa jo oikeasti tekemään jotain toimenpiteitä". Koska olimme hengailleet jossain 10 asteessa, teki mieli vähän kokeilla kovempaa meininkiä. Nykäisin paattia kyntämään agressiivisemmin tuulta kohti että saadaan vähän kylkimyyryä... ja täsmälleen samaan aikaan Pallo-Orava päätti esitellä isompaa kylkimyyryä säätämällä isopurjetta... ja sitten vielä pikku puuska! Seurauksena tilanne missä sivusilmä tavoitti mittarista kallistuksen hieman 20 asteen hurjemmalle puolelle. Vattanpohjasta muljui mukavasti, mutta pian Pallo-Orava kuritti purjeita ja mäkin ymmärsin antaa vapaata peräsimelle. Vaikkei nyt mitään oikeasti kummoista tuossa ollut, niin hyvä saada neitsytreissulle tietty nöyryys puuhaan. Ja kun nöyryys oli hommattu, siirryttiin piilo-satamaan saunomaan, rillaamaan... ja tietysti juomaan kuten kunnon merikarhut tekevät.

 

Vielä ihan lepposaa kylkimyyryä.

Niin, ja me pojat syötiin, juotiin ja saunottiin... ja sammuttiin ennen keskiyötä, paitsi Meka joka putosi jo aiemmin. Ilmeisen raskasta meininkiä tämä purjehdus!

Ennen saunaa pitää tehdä jumppa!

Seuraavana päivänä ei oikeastaan tuulta ollut, joten jouduttiin puksuttelemaan moottorilla takaisin Naistenlahteen. Useampia tunteja siinä vierähti, mutta kannella oli hyvä ottaa kevyesti olutta ja aurinkoa.

Käry nousee...